Free counter and web stats

sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008

Kootut seikkailut

Löysin joulusiivousta tehdessäni aarteen. Olin sanonut miehelleni muutama viikko aikaisemmin, että meidän täytyy ostaa uusi kirjakylly, järjestyksessään seitsemäs. En nimittäin yhtään pitänyt siitä, että kaikille uusille kirjoille ei ollut omia paikkoja työhuoneen ja olohuoneen kirjahyllyissä. Sen vuoksi kirjoja lojui pöydillä ja kirjahyllyjen siistien rivien päällä.  Perusteellisempaa siivousta tehdessäni huomasin kuitenkin, että voin raivata uusille opuksillemme tilaa poistamalla lasten kirjahyllyyn eksyneet pelit. Pienellä vaivalla sain siistittyä kotiamme taas huomattavasti ja löysin aarteen.

Aarteeni näytti melko vaatimattomalta muistiviholta Hessu Hopo -kansineen, mutta sisältö oli sitäkin arvokkaampaa. Ensimmäisellä sivulla luki esikoiseni koko nimi ja sen perässä KOOTUT SEIKKAILUT. Muistivihkoon olin kirjannut tapahtumia esikoiseni ensimmäisestä vuodesta kolmen kuukauden ajalta. Muistan aloittaneeni kirjaamisen kälyni esimerkin innoittamana siinä vaiheessa, kun perheemme pahin koliikkivaihe oli ohitettu.  Viimeisen merkinnän olin tehnyt vauvan täyttäessä puoli vuotta. 

Musitikirjaan käsin talletetut kirjoitukset ovat  melko lyhyitä ja arkipäiväisiä. Siitä huolimatta niiden lukeminen tuntui uskomattoman hyvältä. Tässä katkelma iloisesta päivästä:"Tänään sait valtavan hepulikohtauksen: teki mitä tahansa, niin sinä hekotit aivan kauheasti. Siinä sai äiti ja isäkin nauraa kunnolla. Illalla olit valtavan söpö, kun nukahdit isin syliin." 

Teksteissä oli myös kerrottu kiukkuisista ja väsyneistä päivistä, tapahtumista ja suurista edistysaskelista vauvan elämässä. Elämämme oli juuri noiden kuukausien aikana melkoisessa myllerryksessä, koska esikoisen lisäksi elämäämme muutti hyvin paljon muutto Ruotsiin. Tuntui hyvältä, että kirjoitukset olivat myönteisiä ja lämpimiä, vaikkei aika ehkä ollut niitä helpoimpia elämässämme. Muistikirjan pitämisen lopettamiseenkin oli luonnollinen selitys. Aloitettuani ruotsin kielen opinnot paikallisessa aikuislukiossa jouduin käyttämään kaikki rauhalliset, siis hyvin harvinaiset, vapaahetkeni läksyjen tekoon. En kuitenkaan ikinä katunut muuttoa enkä opintojani, vaan nautin uusista haasteista suunnattomasti!

Muistikirjaa lukiessani ajattelin lämmöllä "Elinan blogia". Millainen ihana muistojen kokoelma jää elämään minulle ja perheelleni näistä blogivuosista! En ikinä jaksaisi kirjoittaa tällaista määrää kirjoituksia pöytälaatikkoon. Sen sijaan blogikirjoitukset voivat olla iloksi toisille ihmisille. Samalla ne kuitenkin sisältävät valtavan määrän tapahtumia, ajatuksia ja tilanteita, joita on mukava muistella kymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä. 

Viimeisen kuukauden aikana olen ilolla seurannut sitä, miten blogini kävijämäärä on lisääntynyt. Uteliaana ihmisenä minusta olisi todella mukava tietää, ketkä lukevat nykyään tuotoksiani. Jotkut teistä ovat tunnustautuneet lukijoikseni sähköpostilla, kommenteilla tai tavatessamme. Mutta laskujeni mukaan joukossa on paljon niitä, joita en tunne.  Jos vain millään kehtaat ja viitsit, voisit kirjoittaa kommentin, ja paljastaa itsesi. Olisi todella kiva tietää, kuinka paljon lukijoissa on tuttuja kasvoja, ja kuinka paljon blogi-ystäviä. 
  


15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Elina!
Täällä Kyproksen auringon alla luetaan myös sinun blogiasi...on tosi hienoa, kun sinä jaksat niin ahkerasti kirjoittaa....ja hyvin kirjoitatkin! Niin harvoin vain tulee jätettyä viestiä visiitistä sivuillasi. Niin kuin sanoit, niin näistä blogikorjoituksista sinulle ja perheellesi jää mukavasti dokumentoitua perheesi elämää ja ajatuksia.
Meillä Matti jo kirjoittaa blogia työnsä puitteissa. Olemme kovasti puhuneet, että olisi tosi mukavaa saada aikaiseksi "privaatimpi" blogi, jossa kirjoiteltaisiin meidän perheemme kuulumisista ja elämästä täällä itäisellä Välimerellä....katsotaan, saammeko sitä aikaiseksi...Siunausta kovasti teidän koko perheelle! Sari & co

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin kirjoittelen yhteisiä muistoja. Aina osa on sellaista, mitä aikuiset lapset eivät enää muista tai eivät lapsuudessaan ymmärtäneet. Yhdessä jutellaan näistä tapahtumista aika useinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Löysin sun blogin ihan sattumalta noin kuukausi sitten. Käyn kurkkaamassa aina päivittäin onko mitään uutta.
Mä olen pitäny kaikkineen kolmea blogia. Tärkein on kai niistä omakotitalon remontti-blogi jonne tuli ikuistettua monet vaiheet (se on tällä hetkellä piilossa monien sattuneiden syiden vuoksi)
Käsityöblogin pitämisestä on bloggaamiseni alkanut, valokuvatorstain moderaattoriksi pääsyn myötä aloin myös pitämään kuvablogia.
Kaikki ovat enemmän tai vähemmän olleet kuluneen vuoden tauolla suurten elämänmullistusten myötä, mutta kuvablogia koetan herätellä ensi vuoden alusta kunnolla henkiin.

Tekstiäsi lukiessa tulee hyvä mieli. Vaikkakaan en tunne teitä, blogissasi on mukavan kodikas tunnelma, kiitos siitä.

-tanja aka tuitu

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Blogi on kyllä siitä kätevä, että sinne tallentuu asioita. Ihan vinkkinä, että tekstit kannattaa varmaan myös tallentaa omalle koneelle tai printata aika ajoin ja laittaa talteen. Itsellänikin olisi tsemppaamista tässä asiassa.
Mun on ainakin vaikea luottaa siihen, että muistot säilyvät yhtä varmasti bittiavaruudessa tai kovalevyllä kuin arkistoituna johonkin. Mut mä oonki ehkä vähän vanhanaikainen kirjojen rakastaja.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos Sari kommentista ja tänään saapuneesta joulukirjeestänne sekä ihanasta kuvasta! Loistoidea, että alkaisitte pitää kotiblogia. Täältä löytyisi monta innokasta lukijaa! Vesan knassa käydään lukemassa myös Matin työblogia.

Kiitos myös kaikille muille kommenteistanne! Nautin suunnattomasti blogin vuorovaikutuksellisuudesta. Mekin myös kerromme lapsillemme paljon muistoja eri ajoilta samoin kuin omassa lapsuudenperheessäni tehtiin. Se on loistava tapa lisätä yhteisöllisyyden tunnetta: meidän perhe, meidän suku, meidän juuret...
Olen pikkupappi ajatellut tehdä ihan samalla tavalla. Eilen kehittelin mielessäni ajatusta, että kirjoitukset voisi esimerkiksi laittaa aina vuoden kerraallan yhteen kansioon. Saa nähdä, milloin inpiraatio iskee. Toivottavasti ei liian myöhään...

Elina Koivisto kirjoitti...

VOI EI, HYVÄKSYESSÄNI UUSIA KOMMENTTEJA TOINEN KOMMENTEISTA OLI KADONNUT JONNEKIN, ENKÄ LÖYDÄ SITÄ ENÄÄ MISTÄÄN!!! NÖYRIN ANTEEKSIPYYNTÖNI TEKNINESTÄ MOKASTA. EN KYLLÄ MIELESTÄNI TEHNYT MITÄÄN EPÄTAVALLISTA, JOTEN EHKÄ KONEENI MOKASI. TYLSÄÄ!

Anu kirjoitti...

Hei Elina,
mie löysin alun alkaen sivuillesi muistaakseni Kotimaan kautta. Oli jokin mielenkiintoinen otsikko siellä, klikkasin ja löysin sivuillesi. Ensin mietin pitkään, miksi olet niin tutunoloinen ja sitten muistojen polkuja kulkiessani päädyin partioleirille pohjoiseen, väylänvarren metsiin ja tulin siihen tulokseen, että taidat olla se samainen Elina, jonka kanssa on tullut tehtyä vuosia sitten yhteistyötä leirikirkkojen merkeissä. Ja jos olet, niin lapsuusvuosia olet viettänyt sisaresi kanssa tätini hoivissa. :D

Tunnistatkohan itsesi? :D

Joka tapauksessa, on ollut ilo lukea blogiasi. Harvakseltaan olen kyllä käynyt, mutta kuitenkin aina silloin tällöin. Oikeastaan siksikin, että jostain syystä aina silloin tällöin sivuille ohjaudun, kun jotain juttua olen etsinyt. Maailma on pieni...

Siunattua loppuvuotta ja hyvää uutta alkavaa! Sellaista, kun itsekukainenkin eniten tarvitsemme.

Simo kirjoitti...

Olen vuosien mittaan kadottanut aineistoani hajonneiden koneiden mukana. En onneksi paljon, koska varmistan - olenhan IT-alalla kantapään kautta oppinut. Siksi en suosittele arkiston säilyttämistä kotikoneella, vaan mieluummin netissä. Nämä ilmaiset blogit ovat juuri sopivia arkistoja. Myös sähköpostit kannattaa pitää nettipohjaisessa luukussa, kuten gmail. Minun arkistointiprojektini kulkevat siis toiseen suuntaan. Pitäisi oikeastaan aika paljon tekstejä siirtää tänne nettiavaruuteen. Kun kuolen, jälkipolvet saavat sitten lukea omituisen sukulaisensa kummallisia ajatuksia netistä...

Säde kirjoitti...

Löysin blogisi kun kerroit siitä Facebookissa, ja sen jälkeen olen käynyt tätä lukemassa päivittäin. Kiva kun jaksat kirjoittaa niin ahkerasti, kuviakin olisi kiva nähdä!

- Säde

Elina Koivisto kirjoitti...

Hei Anu! Heti mieleeni tulivat iloiset kasvosi! Olen juuri se Elina, joka on ollut hoidossa tätisi luona :). Todella mukava kuulla sinusta! Maailma on sangen pieni!

Kiitos Simpoteus lohdullisesta ja asiantuntevasta kommentistasi!

Kiva Säde, että olet tullut lukijoideni joukkoon. Oletko jo nähnyt sukunne pienintä? Ehkä tapaamme helmikuun lopussa ihan livenä...

Anu kirjoitti...

Kiitos... :D

Maailma on kyllä kieltämättä aika pieni. Tai sitten se kummasti pienentyy aina, kun liikkuu ja näitä yhteyksiä huomaa hämmästyttävissä paikoissa. Juuri sunnuntaina kävin tätini luona ja siellä oli koko jälkipolkikin paikalla. Kävin myös paikallisdiakonissan perheen luona ja siellä selasin äitisi tekemää uutta kirjaa. Kertoivat, että on jo myyty aivan loppuun. Toivottavasti ottavat uuden painoksen, kun vaikutti niin hyvältä. Kauniit ystävämme tekemät kuvat ja äitisi tekstit. Ja hyvään asiaan menee myynnin tuotto. Tänään tuota "kohteen käyttäjää" tapaankin taas.

Mutta hei, tämä oli nyt hauska, että tämä yhteys taas löytyi. Olen iloinen, kiva juttu tähän loppuvuoteen.

Ps. Pitää vielä sen verran sanoa, että pidän ajatuksestasi ottaa blogit talteen kansioihin. Etenkin, jos se tarkoittaa sitä, että otat ne aivan käsinkosketeltaviin oikeisiin kansioihin kotiin. Sitten sinne väliin voi liittää kivoja lehtileikkeitä, oikeita valokuvia, ja mitä kaikkea muistoja sitten matkalta onkaan kertynyt mukaan. Siitä tulee vielä laajemmassa merkityksessä sitten perheen päiväkirja.

Elina Koivisto kirjoitti...

Ajattelin todella ottaa ne ihan oikeaan kansioon. Olen surkea tekemään mitään hienoja leikekirjoja, mutta ehkä neiti voisi sellaisessa auttaa. Hyvä idea! Se on oikein hänen alaansa.

Eilen sainkin lahjoitusten kohteen ystävärengas-laput ja ajattelin laitta esikoisen tukemaan kummitätiänsä. Lapsena pidin siitä, että meillä oli elävä yhteys lähettiperheisiin. Kiva, että omille lapsillekin syntyy sellaisia yhteyksiä.Terveisiä hoitotädille ja pesueelle, jos olet yhteyksissä!

Anu kirjoitti...

Välitän terveiset. Tänään juuri soittelin hänen kanssaan. Hänen nuorin lapsenlapsensa on mun kummityttäreni ja yhteyksiä tulee pidettyä muutenkin varsin paljon. Yhden sortin suosikkitäti. :D

Mulle on kans ollut tosi merkittävää, että on eläviä yhteyksiä ihmisiin eri puolilla maailmaa. Se on rikastuttanut tosi paljon. Ja se on rikastuttanut itseäkin silloin, kun on asunut maailmalla.

Tuohon leikekirjaan vielä, että vaikken tytärtäsi tunnekaan, niin luulen, että se voisi olla juuri sopiva juttu. Ainakin mulle itselleni se on ihanaa puuhaa. Välillä teen todella suurella intensiteetillä, välillä laiskemmin ja harvemmin. Niitä on kuitenkin ihana tehdä ja kummilapsilleni olen sellaisia koonnut. Saavat sitten aikanaan sellaiset muistojen kirjat, kun niiden päälle vähän paremmin ymmärtävät ja voivat sitten itse niitä jatkaa.

Anu kirjoitti...

Ai niin. Unohtui äskeisestä kommentista... :D En tiennytkään, että ystävärengaslainen on esikoisesi kummitäti. Ei ole tullut puheeksi. Ystävärengaslaisen isä ja mun äitini on koulukavereita nuoruusvuosiltaan ja isoäitimme ovat aikanaan olleet ystäviä. Mun mummoni on sittemmin vain jo muuttanut Kotiin.

Taidatte olla ystäviä pitkältä ajalta, aika samanikäisiäkin? Tuollaiset pitkät ihmissuhteet on kyllä tosi arvokkaita. Mulla on mun lapsuuden hiekkalaatikkokaverin kolme lasta kummilapsina ja kyllä heitä katselee jotenkin todella rakkaudellisin silmin. Aivan kuin siskon lapsia katselisi. Nuorimmainen kastettiin juuri nyt joulunjuuressa ja siinä oli meillä jälleen todella herkkä hetki.

Menee nyt aivan tunteelliseksi tämä kirjoittaminen... :D

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteistasi! Tunteilu on sallittua :)!