Maanantait ovat meidän perheessämme varsinaisia superharrastusiltoja. Lapsia kuskaillaan sinne ja tänne sellaisella minuuttiaikataululla, että välillä vähän ahdistaa. Yleensä siinä välissä kuskaaja käy vielä tekemässä viikon ruokaostokset. Kiireisen viikon aloituksen hyvä puoli on siinä, että meillä on nyt viikossa peräti kaksi arki-iltaa, jolloin kenelläkään lapsella ei ole yhtään harrastusta. Ja toinen niistä sattuu olemaan se ilta, jolloin Mies on takuuvarmasti kokouksessa. Loistavaa!
Muutama päivä sitten Mies ilmoitti minulle työreissusta, joka hänellä on muutaman kuukauden päästä. Yhtäkkiä tajusin, kuinka paljon elämäni onkaan helpottunut Vaasan ajoista siinä, että Miehen yöpoissaolot ovat vähentyneet lähes olemattomiin. Nuorisopastorina ollessaan hän vietti 30-40 vuorokautta poissa kotoa, vaikkei osallistunut mihinkään koulutuksiin ja priorisoi perhettä parhaan kykynsä mukaan. Minä olin usein pitkiäkin jaksoja ensin kahden ja sitten kolmen pienen kanssa kotona. Hyvin me aina selvisimme, vaikka tuntuikin haikealta päästä Mies matkaan. Täytimme kalenterimme mukavilla vierailuilla, pienillä reissuilla tai tavallisella arjella, jos minulla oli töitä ja lapsilla hoitoa.
Nyt iloitsen kuitenkin suuresti siitä, ettei tarvitse leikkiä yksinhuoltajaa niin usein tai ei oikeastaan ollenkaan. Vaikka Miehellä onkin paljon iltatöitä, tuntuu suorastaan ylellisyydeltä se, että saan hänet joka ilta kainalooni. Muutto Etelä-Suomeen on merkinnyt myös sitä, että minun pakolliset työhön liittyvät kurssinikin ovat sijainneet niin lähellä, että olen päässyt aina yöksi kotiin. En valita!
Välillä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, mikä elämässä on hyvää. Kiitollisuus tuo elämään aivan uudenlaisen näkökulman. John Ortberg kirjoittaa nojatuolissa lukemassani kirjassa "Pelin päätyttyä kaikki palaa laatikkoon": "Joskus emme oivalla, miten paljosta meidän on syytä olla kiitollisia, ennen kuin se joutuu uhatuksi." Kiitos! Aamen!
10 kommenttia:
Ei kuulosta helpolta teilläkään. Tiedän monia perheitä, joissa toinen puolisoista joutuu olemaan viikot poissa työn takia ja toinen joutuu kuin yksinhuoltajan asemaan. Tilanne on erittäin hankala, jos ei ole esim. isovanhempia avuksi, jos itse tarvitsee mennä vaikkapa vain kampaajalle.
Tuo on niin totta, että usein tajuaa asioiden merkityksen vasta sitten, kun asiat joutuvat uhatuksi tai ne menettää. On kiitollista, että joskus saa - edes hetkellisesti - tajuta hieman aiemmin.
Minä kirjoitin juuri runon muutama tunti sitten täksi illaksi (!),just siitä, mikä on hyvää.
Vahvistipa kovasti sinun tutkailusi Elina.
Runosuoneni osui kultasuoneen, jos tämä vaatimaton vertaus sallitaan.
Siu! Uskoo Kaisa Pohojanmaalta
Kiitoksia taas kommenteistanne!
Kirlah: Joo, kyllä meillä on arjessa ollut aina sumplimista, kun molemmilla epäsäännöllinen työ j.n.e. Ihmeesti ollaan silti aina selvitty ja huomattu se, miten oma asenne on aika ratkaiseva. Ja toisaalta tunnen monia perheitä, jotka ovat olleet NIIN paljon raskaammassa tilanteessa juuri noiden pitkien työmatkojen vuoksi.
Anu: Sanopas muuta! Sellaiset hetket kantavat pitkälle!
Kaisa: Hauskaa, että olimme samoilla aallonpituuksilla :). Kiitollisuus on kyllä yksi suurista Jumalan lahjoista! Siu!
Airi, ensi kertaa vieraisilla. Kiitos Teille Vaasan ajastanne. Kova ikävä oli aluksi. Onnea ja siunausta Sinulle, Elina-äiti! Olen nähnyt Sinua monesti tv:ssä. Olet hyvä esiintyjä. Paljon rakkaita terveisiä koko perheelle Airi-mummilta.
Hei Airi!
Kiva kuulla Sinusta! Kiitoksia kauniista sanoista :). Kyllä mekin aina välillä olemme kaivanneet Vaasaan, varsinkin alussa. Nyt olemme jo hyvin sopeutuneet tänne Etelä-Suomeen. Oikein paljon siunausta ja Jumalan huolenpitoa elämääsi!
Elina,
meillä on myös rauhoittunut tilanne - mies jopa viikonloput kotona - mutta monet kerrat olen miettinyt, kuinka kirkon piirissä yhä järjestetään esimerkiksi koulutuspäivä niin että se alkaa keskellä päivää ja jatkuu seuraavalle päivälle, kun sama tuntimäärä tulisi täyteen, jos kurssi alotettaisiin aamusta ja se jatkuisi alkuiltaan. Näin perheelliset pääsisivät yöksi kotiin.
Ennen vanhaan ihmisistä on ilmeisesti ollut hauskaakin olla yöreissuilla, mutta kyllä tämän päivän trendi on se, että lähes kaikki haluavat järjestää työn niin, ettei se vaadi yöpoissaoloja. Tuttavani, joka tekniikkapuolen miehille järjestää "työmatkoja", on valittanut, ettei miehiä enää tahdo saada Viron metsästysreissuille tai pohjoiseen laskettelemaan "firman piikkiin". Eikös se ole hieno trendi?
Kirkkokin voisi ottaa vielä enemmän perheitä huomioon tai kutsua perheitä mukaan reissuihin.
Satu
Hei Satu!
Hienoa, että teilläkin on enemmän nyt perheen yhteistä laatuaikaa. Luin muuten Kotimaasta, että hyviä työjuttujakin on mies uudessa työssään ehtinyt tekemään :).
On kyllä hyvä trendi, että perheelliset haluavat olla mahdollisimman vähän öitä kotoa pois. Toivottavasti työnantajat ja kurssien suunnittelijat ottaisivat sen huomioon. Sielläpäin ongelma voi tietysti olla myös se, että osalla osallistujista on niin hurjat matkat kurssille. Mutta eihän siitä tarvitse kaikkia rokottaa...Iloa ja siunausta!
Hei Elina.
Nyt vasta kerkesin sivuillesi, vaikka olen niistä ollut alitajuisesti tietoinen.
On vaan pää niin täynnä, että puran pääasiassa omia juttujani, sillä se on TERAPIAA, siis tämä kirjoittaminen.
Sanotaan, että nainen puhuu, että tietäisi, mitä ajattelee; mies puhuu vasta, kun tietää ajatuksensa. Totta!
Mutta tämä aiheesi osuu minulle tuskaiseen paikkaan. Mieheni on ollut 15 vuotta palvelutalossa ja vuodeosastolla. Hän on siis jatkuvasti "työssä", ja käyn häntä tapaamassa hänen työpaikallaan iltaisin oman työni jälkeen.
Mutta kiitollisuus kasvaa Jumalan läheisyydessä, se on onnea elämän lahjasta, lapsista, siitä että kaikki on Isämme hyvässä hoidossa. Aina ei tunnu siltä, mutta jatkuvasti se on totta.
Iloa uuden elämän odotukseen, Elina:)
Kiitos, pau!
Ihailen sitä, että jaksat kaiken keskellä olla niin kiitollinen ja luottavainen.
Perheenne on ollut viime aikoina paljon mielessäni. Voimia ja siunausta kaikkeen!
Lähetä kommentti