Sain vuoden 1989, jolloin olin yläastelainen, seiskalla ja kasilla. Olin silloin superhyvä oppilas koulussa, yli-innokas harrastaja sekä iloinen ja seurallinen kaveri. Minulla oli hyviä ystäviä, joiden kanssa olimme yhdessä koulussa, kuorossa ja partiossa. Partiossa minulla oli myös innokas ihailija, joka hämmensi mieltäni mm. tunkemalla nukkumaan samaan telttaan leirillä. Olin myös paljon yökylässä parhaalla ystävälläni, Ninnillä, jonka kanssa mm. kirjoitimme omia kirjoja sekä luimme paljon. Vanhemmat luottivat meihin, koska olimme Ninnillä keskenämme ilman hänen vanhempiaan.
Viulunsoitto tökki tuona vuonna todella pahasti: vanhempani saivat musiikkiopiston rehtorilta kirjeen, jossa uhattiin potkia minut pellolle, jos en ala harjoitella ahkerammin. Vanhempia lähinnä nauratti ja harmitti kirje, koska olin muuten aivan liian tunnollinen. Minulla ei olisi ollut varmaan edes aikaa soittaa viulua, koska alkuillat olin harrastuksissa ja loppuillat laskettelemassa. 1989-1990 oli elämäni vilkkainta lasketteluaikaa: laskettelimme kavereiden kanssa noin kuusi kertaa viikossa!!!
Vuosi 1989 on ollut hengellisesti yksi haastavimmista vuosista, koska olin luopumassa lapsuuden uskosta, mutten ollut vielä saanut rakennusaineita nuoruuden uskoon. Odotin syksyllä 1989 alkanutta rippikoulua kuin kuurta nousevaa enkä joutunut pettymään. Tutustuin myös The Road -gospelbändiin, joka teki minuun suuren vaikutuksen monilla eri tavoilla
Vuosi oli naiseksi kasvamisen aikaa eikä muutokset tuntuneet aina niin helpoilta. Vuoteen kuului ensimmäinen laihdutusprojektini, jonka hyvänä antina aloitin säännöllisen liikunnan (kuntosali ja kävely). Elämäni pyöri kuitenkin sen syksyn vähän liikaa laihduttamisen ja ruoan ympärillä. Tyypillinen kiltin tytön tapa elää murrosikää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti