Free counter and web stats

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

On työkin pelkkää iloa


Minulla on oma nimikkokoulu, Länsimetsän ala-aste, jossa käyn pitämässä aamunavauksia. Nimikkokoulussani on paljon laulavia lapsia ja opettajia, minkä vuoksi olen ottanut tavaksi laulattaa jokaisessa aamunavauksessani virren lisäksi laululeikin. Omaksi ja varmaan lastenkin suosikiksi on tullut Pekka Simojoen ja Pia Perkiön Toimivat kädet. Siinä sanotaan mm. "Maailmassa on niin paljon tehtävää: auttamista, jakamista, hyvän sanan sanomista. Jos ei sitä kukaan tee, se tekemättä jää. Me saimme kädet toimivat ja ajatukset rohkeat. On työkin pelkkää iloa, kun kanssamme on Jumala. Hei!"

Laulu kuvaa hyvin tämänhetkistä oloani. Mieli on iloinen ja kiitollinen rankan työviikonlopun jälkeen. Eilen vietimme seurakunnassa 4-vuotissynttäreitä ensimmäistä kertaa tenavakirkon muodossa. Meillä oli vierailijana KRS:n Valkovilla-nukketeatteri, joka esitti kirkossa Ihmeellinen Jeesus -näytelmän ja vieraili kanssani tänään Isolahden ala-asteella. Laura innostui ainakin esityksestä niin paljon, että valitsi videohetkeensä tänään Uuden testamentin kertomukset, "Kun siellä on se Jeesus".

Tenavakirkko oli kokonaisuutena mukava tapahtuma. Tunnelma oli käsinkosketeltava, kun alkuvirtenä 240 seurakuntalaista lauloi "Jumalan kämmenellä". Lapset seurasivat innolla nukketeatteria ja olivat hyvin mukana laululeikeissä. Kummipoikamme Konstakin, joka on vasta 2-vuotias, seurasi naulittuna tenavakirkon kulkua. Kirkollisten lukemisen aikana melu alkoi olla kyllä melkoinen. Siinä oli mukava lukea 17 kastetun nimet yms. Ääni tuli vähän käheäksi! Nukketeatterin Sirkku ehdottikin, että seuraavan kerran Ville-muppetnukke voisi lukea kirkolliset. En kyllä tiedä, uskallanko kuolleita ilmoitella nuken suulla. Mutta ehkä muut ilmoitukset.

Kirkon jälkeen lauloin käheällä äänelläni Lasse Heikkilän onnittelulaulun 12 säkeistöä 4-vuotiaille, kun kanttoriltakin oli ääni poissa. (Melkoinen flunssa-aalto on saapunut Vaasaan.) Syntymäpäivälaulu sopi kyllä mainiosti tilanteeseen: jokainen lapsi sai huomiota, kun oman kuukauden kohdalla sai tulla eteen ja noutaa ikioman Raamatun. Laulun kertosäkeistössä vakuutettiin:"Jeesus sua rakastaa, tosi paljon rakastaa, tahtoo sua siunata, johdattaa ja varjella". Eipä sen parempaa toivotusta syntymäpäiväsankareille voi olla!

Muuten viikonloppuni kului yhden kasteen lisäksi Wasa Sports Club -projektissa. Keväällä sain päähän pähkähullun ajatuksen, että minun pitäisi järjestää kutsujumalanpalvelus jumppapaikkani, Wasa Sports Clubin, jäsenille. Ajatus olisi jäänyt varmaan aikomuksen tasolle, jollei Vesa olisi kerran ohimennen sanonut Kaitsu Niemelän puhuneen vastaavaa treenien lomassa. Niinpä otin Kaitsuun yhteyttä ja menimme yhdessä toimitusjohtajan puheille. Vastaanotto oli heti myönteinen, ja tänä viikonloppuna Vaasan seurakuntien ja kuntoiluyrityksen yhteistyö avattiin näyttävästi 25-vuotisjuhlan yhteydessä.

Yhteistyöstä tuli paljon monipuolisempaa kuin olimme Kaitsun kanssa suunnitelleet tai edes haaveilleet. 25-vuotisjuhlan kunniaksi yritys maksaa jokaisesta lauantaina tehdystä jäsenyydestä 25 euroa Kirkon ulkomaanavun Afrikan naiset -projektille. Vau! Siinä on mallia muillekin yrityksille. Lauantai-päivän olimme ruotsalaisen seurakunnan Janne-pastorin kanssa esittelemässä seurakuntien toimintaa kuntokeskuksessa. Vastaanotto oli erittäin myönteinen ja meillä oli tosi mielenkiintoinen päivä. Jaoimme päivän aikana 100 tuohusta tuomaan valoa syksyn pimeään sekä lukemattoman määrän erilaisia esitteitä, juttelimme asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa sekä edustimme seurakuntaa pantapaitoinemme. Monet työntekijät ja jäsenet sanoivat meille, että tällaista toimintaa olisi hyvä jatkaa. Kaksi nuorta miestä ehdotti, että perustaisimme SpotrsClubille oman toimipisteen, jossa antaisimme hengellistä ohjausta. Ei hassumpi idea!

Viikonlopun juhlinta päättyi sunnuntaina kaksikieliseen Tuomasmessuun. Väkeä olisi voinut olla enemmänkin, mutta muuten messu oli hieno. Saarnassa Janne-pappi nosti painavaa punttia yhdessä Janne-toimitusjohtajan kanssa esimerkkinä siitä, miten meidän tulee kantaa toistemme kuormia. Saarnan yhteydessä Kristoffer lauloi laulun "You raise me up", jota käytetään BodyPumpissa venytyksessä. Yhteislaulu hyvän bändin säestyksellä oli nautintoa, Hannan ja Saran ylistystanssi oli vaikuttavaa ja TV:n Salt-ohjelmasta tuttu nuorisotyönohjaaja Sofie "Soffa" Björkgren-Näse lauloi upeasti. Minua ilahdutti myös se, kuinka innokkaasti nuoret aikuiset tulivat mukaan eri palvelutehtäviin. On hienoa, ettei tarvitse tehdä työtä yksin!

Tämä viikonloppu opetti taas minulle sen, miten Jumalan suunnitelmat ovat suurempia kuin omat suunnitelmani. Kun viime keväänä kirjoitin jumpan palautelappuun "Gospeljumppa olis kiva", pidin sitä suurena vitsinä. Nyt se tuntuu unelmalta, josta voi tulla totta. On työkin pelkkää iloa, kun kanssamme on Jumala!"
Elina

Ei kommentteja: