Maaliskuussa se tapahtui ensimmäisen kerran. Olin ajamassa lasten kanssa Mikaelin kummien luota Pietarsaaresta Vaasaan päin. Olin peruuttanut liukkaalla kelillä niin, että törmäsin kummien talon portaisiin, ja autoon tuli lommo. Hakiessani sisältä apua liukastuin ja löin pääni. Olin kaikesta tapahtuneesta sen verran sekaisin, että huristelin reilua satasta kahdeksankympin alueella. Niinpä liikkuva poliisipartio pysäytti minut, vei minut poliisiautoon ja antoi sakot. Hetki ei ollut yhtään ahdistava, vaan lähinnä huvittava. Minua nauratti koominen tilanne. Poliisit taas olivat innoissaan, kun saivat ensimmäisen kerran elämässään kirjoittaa sakot papille. Löytyipä siinä keskustellessa yksi yhteinen tuttukin. Rehellisenä tyttönä vakuuttelin myös poliiseille, miten tuloni olivat kyllä sillä hetkellä paremmat kuin tekstiviestin antamat tiedot. Lupasin tehdä parannusta tästä sukuviasta, liian raskaasta kaasujalasta. Poliisit toivottivat parempaa päivän jatkoa, vaikka eivät tiennetkään, että olin törttöillyt jo vähän aikaisemminkin...
Toinen kerta tapahtui elokuussa. Olin menossa Miksun kanssa tapaamaan ystävääni Hannaa Vanhaan Vaasaan. Näin edessäni poliisin, joka huitoi minulle ja ohjasi kääntymään oikealle päin. Mielikuvitukseni alkoi laukata: panttivankeja, tulipalo, murha... Aukaisin ikkunan ja poliisi kysyi, olinko huomannut ajaneeni ylinopeutta. Rehellinen vastaukseni oli: "En!". En ollut huomannut, että olin ajanut yli kuuttakymppiä neljänkympin alueella. Nyt ei naurattanut yhtään! Olin tosissani yrittänyt tehdä parannusta ylinopeudesta ja ajaa rajoitusten mukaan. Ja tässä oli tulos! Laihana lohtuna oli, että sain mainostaa seurakunnan toiminnasta kiinnostuneelle vanhemmalle konstaapelille uutta keskustelupiiriä, Helmihetkeä.
Kolmas kerta tapahtui tänään. Olin tulossa Tuija-kanttorin kanssa Ruukinkartanon päivähartaudesta. Keskustelimme mukavia, ja silloin poliisi pysäytti meidät Koulukadun ja Hovioikeudenpuistikon kulmalla. Pysähdyin kiltisti. Odotimme rauhassa. Ja silloin se tapahtui. Autosaattue saapui ja ajoi ohitsemme. Tuija näki vilauksen hienosta hatusta. Kuningas ja kuningatar olivat matkalla tutustumaan Vaasan hovioikeuteen. Hyvä ajoitus!
Äskeisellä iltakävelyllä tunnelma oli juhlallinen. Kaupungintalo oli täydessä valaistuksessa, poliisiautoja oli siellä täällä ja Kirkkopuistossa oli kaapinkokoisia miehiä seisoskelemassa. Ei pelottanut yhtään, vaikka ulkona olikin jo aika pimeää. Sieluni silmin näin hienot juhlat, joissa molempien Vaasan seurakuntien kirkkoherrat ovat paikalla kutsuvieraina. Seula oli niin kova, etteivät saaneet ottaa edes rouviansa mukaansa. Tyytyväisiä tuntuivat silti olevan, ainakin etukäteen!
Huomenna aion viedä lapset patsastelemaan naapurin kulmille. Kuningasparin ohjelmassa on nimittäin tutustuminen Tikanojan taidekotiin, joka sijaitsee naapurissamme. Ehkä näemme vilauksen Silvian hymystä - tai ainakin hatusta.
Elina
PS. Olen kaivanut esille vierailun kunniaksi Victorian rukouskirjan, jota olen kontekstuaalisena teologina lainaillut viime aikojen puheissa ahkerasti. Esipuheessa Carl Gustaf ja Silvia kertovat oppineensa lapsena lukemaan iltarukouksen ja pitävänsä tästä tavasta kiinni vieläkin. Ehkä myös tänä iltana Vaasassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti