Kaksi kohtaamista

Olin Samuli Edelmannin konsertissa lukioikäisenä Ponnella. Se oli ensimmäinen ja viimeinen vierailuni Pellon tansseissa. Muistan, kuinka sali oli täynnä teinityttöjä. Jostain syystä en muista, että paikalla olisi ollut kovinkaan monta poikaa. Meitä tyttöjä oli niin paljon, että olimme ilkeitä toisillemme säilyttääksemme hyvät paikkamme. Tungoksessa potkimme toisia jalkoihin (tunnustan!) ja tuupimme vähän, ettemme vain joutuisi kauemmaksi lavasta ja Samulista. Ja olimme ihan selvinpäin, suurin osa.

Samuli-idolimme seisoi lavalla komeana ja lauloi kaikki 90-luvun hittinsä. Me lauloimme mukana: "Oon mä juonut viinii Wienissä, monta pitkää kylmää Lyypekissä...". Illan kohokohta oli, kun Samuli katsoi "juuri minuun" intensiivisellä katsellaan. Hän nimittäin katsoi yleisöä hitaasti niin, että varmasti jokainen teinityttö koki tulleensa huomatuksi, vaikka hän oikeasti tuskin näki ketään kirkkaiden valojen vuoksi. Ilta oli ihana, mutta siitä huolimatta siitä jäi vähän tyhjä olo. Muistan, että Samuli-fanitukseni loppui tuohon iltaan. Kuuntelin levyäni yöllä konsertin jälkeen, mutta sen jälkeen se ei enää innostanut minua. Kummallista!

Tänä iltana olin Helsingin Tuomiokirkossa ihanien ystävieni kanssa kuuntelemassa Samulia. Saavuimme paikalle luonnollisesti viime tipassa, kuinkas muuten. Yllätyimme siitä, että kirkon ovella ollut jono oli PITKÄ, todella pitkä. Sisälle päästyämme ihmettelimme väenpaljoutta vielä enemmän. Iso kirkko oli tupaten täynnä ihmisiä. Meidät ohjattiin ristinmuotoisen kirkkosalin vasempaan osaa. Siellä oli vielä muutama paikka vapaana. Syykin oli selvä: esiintyjiä oli aivan mahdoton nähdä. Meidän jälkeemmekin kirkkoon lappoi vielä väkeä. Innokkaita virsien kuuntelijoita oli niin paljon, että yleisöä pyydettiin tiivistämään penkkirivejä. Tapahtuu aika harvoin kirkossa!

Konsertin aluksi Pauli Aalto-Setälä ja Tommy Hellsten saarnasivat. He pohjustivat Viattomien lasten päivän hyväntekeväisyyskonserttia puhumalla lasten ja nuorten pahoinvoinnista sekä rakkaudesta. Ystäväni totesi, että Hellstenin puheessa sanan rakkaus olisi voinut korvata sanalla "Jumala", ja puhe olisi toiminut yhtä hyvin. Niinpä, miksi meidän suomalaisten on niin vaikea puhua Jumalasta, vaikka Hän on rakkaus. Kalevi Lehtinen on todennut osuvasti, että Jumalalla on monopoli rakkauteen. Ilman Häntä ei ole rakkautta!

Saarnan jälkeen Samuli aloitti osuutensa. Samuli ei nähnyt minua enkä minä nähnyt häntä. Siitä huolimatta välillämme oli paljon syvempi yhteys kuin aikoinaan Pellon Ponnella. Pyhä Henki yhdisti esiintyjät ja katsojat. Koko ilta oli yhtä Kolmiyhteisen Jumalan ylistystä. "Kosketa minua Henki", "Soi kunniaksi Luojan" ja "Tule kanssani Herra Jeesus" olivat aitoa ja maanläheistä rukousta Jumalalle. Virsien välissä Samuli kuvasi muutamalla sanalla suhdettaan kyseiseen virteen tai kertoi virren syntyhistoriasta. Spiikeissä ei ollut mitään keinotekoista eikä väkisin väännettyä, sellaista, mitä olen joskus kohdannut ex-gospellaulajilla. Edelmannilla ei ollut mitään tarvetta pönkittää egoaan eikä hauskuttaa yleisöä. Hän kertoi siitä, miten hänellä riittää koko elämäksi opettelemista virren 509 ajatuksessa "Auta, etten ketään paina, etten toisen taakkaa suuremmaksi tee" ja virren 125 säkeessä "Valaise, Jumalan Henki, silmäni aukaise, että voisin olla ystävä toiselle". Laulaja kertoi, miten "Oi Herra jos mä matkamies maan" syntyi kriisin keskellä Malmivaaran menetettyä kaksi tytärtään ja vaimon, kun taas virsi 600 keskitysleirillä. "Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä, kuulemme kansasi jo laulavan", kuulostaa aika paljon vakuuttavammalta, kun tietää sen ankean historian. Tuttuja tarinoita minulle, mutta silti koskettavia.

Encore-biisin ajaksi me menimme seisomaan paikalle, josta näimme esiintyjät. Teiniaikani idoli näytti viistoista vuotta vanhemmalta ja paljon tukevammalta, mutta samalla myös aidommalta ja sympaattisemmalta. Hän ei halunnut hurmata meitä epäaidolla flirtillä, vaan hän välitti meille virret sellaisena kuin ne puhuttelivat häntä. Samuli tarjosi minulle taivashetken ja rohkaisi työhön Jumalan valtakunnan hyväksi laulaessaan Titanic-virrestä: "Kun taival päättynyt on päällä maan, käyn lukse Jeesuksen riemuun ihanaan. Ei tuska yltää voi, kirkkaan laulu soi. Käyn aina, Herrani, kohti sinua." Ehkä minä kohtaan teini-idolini kerran Taivaan ilojuhlissa. Silloin ei ole jäljellä enää idoleita eli epäjumalia, vaan Kolmiyhteinen Jumala saa olla meille kaikki kaikessa!