Yksin kotona

Muistan lapsuudesta tai ehkä ennemminkin varhaisnuoruudesta päiviä, jolloin olin muutaman tunnin tai vähän enemmän yksin kotona. Sellaisia päiviä oli hyvin harvoin kuusihenkisessä perheessämme. Sen vuoksi nautin niistä hetkistä suunnattomasti ja käytin ne todella hyväkseni. En tehnyt silloin yleensä mitään järkevää, vaan kaikkea hassunkurista ja turhanpäiväistä. Suosikkiharrastukseni oli kokeilla äitini vaatteita. En tiedä, miksi se oli niin hauskaa. Ylisuuret vaatteet eivät olleet mitenkään pukevia, mutta kai halusin kokeilla jollain tasolla aikuisen naisen elämää. Olisnhan toki voinut kokeilla äidin vaatteita silloin, kun muut olivat kotona, mutta siinä oli jotain kummallista hohtoa yksinollessa.

Tänään olen yksin kotona. Itse asiassa olen kotona yksin jo neljättä päivää. Elämäni on ollut kuitenkin niin kiireistä nämä päivät, jotka Vesa ja lapset ovat olleet Pellossa, että tuntuu siltä, että vasta nyt olen oikeasti yksin. Yksi ilta meni joulutervehdysten postittamistalkoissa, toinen ystävän kanssa seurustellessa ja kolmas konsertissa. Minulla olisi nytkin paljon järkevää tekemistä. Huomiseksi pitäisi saada väännettyä saarna. Eteisen lipaston laatikot ovat odottaneet kuukausikaupalla siivoojaa, kun en ehtinyt käydä niihin käsiksi syyslomalla. Silti en tee mitään niin järkevää. Nautiskelen mieluummin hetken elämästä ja omasta rauhasta. Kokeilen eilistä ostostani, villaslipoveria, erilaisten vaateyhdistelmien kanssa, kopsuttelen sisällä saapikaat jalassa, huudatan CD-soitinta TÄYSILLÄ, teen arvioita ystävien "kuumuudesta" Facebookissa ja kirjoittelen blogia. Ei aina tarvitse olla järkevä ja tehokas. Saarnan voi hyvin kirjoittaa illalla yhdeksän jälkeen, kun inspiraatio syttyy. Lipaston laatikot jaksavat kyllä odottaa rauhassa siivoojaansa. Elämä on ihanaa ja siksi siitä kannattaa nauttia. Jokainen omalla tavallaan. Mitä sinä teet, kun olet yksin?