Mä olen iso poika!

Työkaverin kanssa valittelimme väsymystä kahvihuoneessa. Hän luuli, että minun väsymykseni johtuu siitä, että lapset valvottavat öisin. Korjasin heti väärinkäsityksen. Meillä ei ole enää lapsia, jotka valvottavat öisin. Mustista silmänalusista voi syyttää enää itseään sekä miestä, joka viihtyy iltaisin liian hyvin töiden parissa. Ja ýhteisistä iltateehetkistä en suostu luopumaan, vaikka aamuisin väsyttääkin. Onneksi juna on armoton: ei ole aikaa miettiä, jaksanko nousta vai en!

Lapsistamme on tullut oikeasti isoja. Mikaelkin toistelee lausetta "mä olen iso poika" monta kertaa päivässä. Vauvavaiheen päättyminen näkyy perheessämme aivan konkreettisesti. Rattaat ja syöttötuoli on annettu pois oikealle vauvaperheelle. Töistä tullessa kenelläkään ei ole enää samanlaista kiirettä nähdä äitiä kuin aikaisemmin. Yläkerrassa pyörivä Frööbelin palikoiden DVD kiinnostaa lapsilaumaa usein enemmän kuin äiti. Tuntuu mukavalta, että usein saan hengähtää hetken tai jutella Vesan kanssa päivän kuulumiset ennen kuin alkaa ruoanlaitto, muut kotityöt ja lasten kanssa puuhastelu.

Vauvavaiheen päättyminen näkyy siinäkin, että lasten kanssa voi tehdä paljon enemmän yhdessä juttuja. Pelien pelaaminen, kirjojen lukeminen ja yhteinen puuhastelu onnistuvat paljon paremmin, kun ei ole enää pientä sylilasta. Antton ja Laura yllätivät minut osaamisellaan, kun pelasimme kolmestaan JuniorAlias-sananselityspeliä. Molemmat olivat paljon näppärämpiä ja nopeampia keksimään oikean sanan kuin minä. Se saattoi tosin johtua osittain siitä, että he osasivat vasatukset ennestään, minä en. Mutta isoja lapsia, joka tapauksessa. Laura osaa piirtää jo melkein paremmin kuin minä ja Vesa. Antton taas lukee Narnia-kirjaa, jossa on yli 800 sivua. Mikaelista on tullut puolestaan armoton rumpali. Hän soittaa oikeita rumpuja kellarissa ja muun ajan hakkaa kapuloillaan mitä milloinkin. Soittaminen on niin mieluisaa, että eilen hän uskalsi mennä yksin kellariin soittelemaan, kun äidillä oli muuta puuhaa. Isoveli on ylpeänä todennut, että on se ihmeellistä, kun 3-vuotias osaa jo soittaa peruskomppia. Filli-ideoita pikku rumpali opiskelee Fröbelin palikoiden levyiltä.

Iltatoimien lähestyessä en ole enää varma siitä, ovatko lapsemme tulleet isoiksi. Äidin ja isän hermot ovat kovilla, kun iltarieha on parhaimmillaan. Ei voi kuin ihmetellä, miten iltapalaan ja iltatoimien suorittamiseen voi mennä niin kamalasti aikaa. Pitäisi laskea jonain iltana, kuinka monta komentoa vanhemmat saavat antaa ennen kuin lapset ovat peittojen alla. MONTA! Pahinta meno on tietysti silloin, kun Vesa on poissa. Onneksi käytössäni ovat kullanarvoiset kasvatusmetodit: uhkailu, kiristys ja lahjonta. Ei ihme, että Miksukin laskee sujuvasti yhdestä kymmeneen, kun äiti toistelee numeroita joka ilta. Lohduttavaa on, että lapset ovat aina päässeet pehkuihin, ennemmin tai myöhemmin. Ja nukkuvat lapset ovat aina yhtä suloisia. Älkää kasvako liian nopeasti!