Paastonaika - taakka vai mahdollisuus

Luulen, että useimmista ihmisistä paasto kuulostaa jotenkin ikävältä ja raskaalta ajatukselta. Omista mielihaluista ja -teoista luopuminen sekä oman itsensä tutkiminen kuulostavat hankalilta ja ikäviltä asioilta. Eikö vaan mieluummin pidettäisi hauskaa ja unohdettaisi kaikki ikävät asiat?

Paastonajan ei kuitenkaan tarvitse olla ikävä aika kirkkovuoden kulussa. Sen tarkoitus on pysähtyä miettimään omaa elämää ja yksinkertaistaa elämää, jotta voisi löytää terveemmän suhteen itseensä, Jumalaan ja lähimmäiseen. Itse olen paastonnut monena vuonna karkista, kahvista tai kaikesta makeasta. Tänä vuonna en ole halunnut pitää ruokapaastoa, koska olen huomannut, ettei se välttämättä tee minulle hyvää. Helposti käy niin, että silloin kiinnitän vain enemmän huomiota itseeni ja syömiseeni. Ruokapaaston sijaan pyrin siihen, että antaisin nyt paastonaikana enemmän huomiota ja aikaa Jumala-suhteen hoitamiselle sekä lähimmäisille. Kutsun vieraita kylään, soittelen ystäville ja kirjoitan sähköpostia. Iltaisin rauhoitun yksikseni nojatuolissa, kuuntelen hengellistä musiikkia, luen Raamattua ja hartauskirjoja sekä hiljennyn kuuntelemaan Jumalaa ja itseäni.

Paastonajan tarkoitus on hypätä pois suorittamisen ja hauskanpidon oravanpyörästä sekä tavoitella yksinkertaisempaa ja pohdiskelevampaa elämää. Seitsemän vapaata viikkoa ennen pääsiäistä kutsuvat etsimään elämään syvempiä ja korkeampia arvoja unohtamalla hetkeksi oman napamme ja oman edun tavoittelun pidättäytymällä tai luopumalla jostakin sekä kiinnittämällä huomiota niihin asioihin, jotka meidän tulisi selvittää Jumalan ja toisten ihmisten kanssa.

Tavoitteena on oppia näkemään omaa elämää Jumalan silmin. Paastonaika on ollut onnistunut, jos kristitty on oppinut jotakin omista hyvistä ja huonoista puolista sekä ymmärtänyt sen, kuinka paljon Jumala rakastaa häntä. Paastonaikaa ei ole tarkoitettu itsekidutuksen tai kärsimyksen ajaksi vaan itsetutkistelun ajaksi, jolloin kaikki voisivat tajuta Jumalan rakkauden ja armon suuruuden.

Jumalan edessä en voi eikä minun tarvitse peitellä mitään. Jumalan edessä voin olla avoin ja läpinäkyvä kuin pieni lapsi turvallisen vanhemman sylissä. Voin kiukutella tai olla tyytyväinen, ja luottaa siihen, että Isä ei hylkää, vaan rakastaa. Nyt on hyvä aika tunnustaa Jumalalle niitä asioita, jotka painavat mieltä. Paasto on ollut erityisen onnistunut, jos joku sen seurauksena nöyrtyy ja pyytää anteeksi niiltä ihmisiltä, joita kohtaan on toiminut väärin nyt tai jo kauan sitten. Silloin sydämeltä lähtee suuria taakkoja.

Toisena tavoitteena paastonaikana on se, että voisimme nähdä paremmin apuamme tarvitsevat ihmiset. Luopuminen ruoasta, herkuista, alkoholista, elokuvista tai vaikkapa internetissä surffailusta tulee mielekkääksi silloin, jos käytämme säästyneen ajan tai rahan lähimmäisten hyväksi. Tässäkin voit pyytää Jumalalta viisautta, jotta hän voisi osoittaa, mikä olisi sinulle paras tapa auttaa toisia ihmisiä. Jumalan rakkaus on kekseliäs, ja sen vuoksi hän voi ohjata sinut parhaiten niiden lähimmäisten luo, jotka tarvitsevat juuri sinua.

Anna-Maija Raittila kirjoittaa koskettavasti paastonajasta: "Paastonaika kutsuu meitä aina uudestaan pyytämään Efraim Syyrialaisen paastorukouksen sanoin: "Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki."

Entä jos me emme kuuntele, hiljene erottamaan Jumalan rakkauden tahtoa, kun hän huutaa keskelle välinpitämättömyyttämme jonkun lähellämme kärsivän ihmisen hädän sisältä? Jumala ei pakota meitä, Jumala ei vastoin tahtoamme alista meitä välikappaleikseen. Jääkö siis pelastuminen, vapauttamisen ihana ihme tapahtumatta vain meidän kylmyytemme ja velttoutemme takia? Jää. Niin näyttää käyvän yhä uudestaan. Herra armahda, niin näyttää käyvän yhä uudestaan täsää kristityssä maassamme.

Mutta Jumala itse on hellittämätön. Hänen rakkautensa on kiivasta, kuluttavaa tulta. Se hiuduttaa hänen omaa Isän sydäntään, se pakottaa hänet itsensä yhä uudestaan liikkeelle, hellittämättömän toivon voimalla, etsimään kadonnutta, herättämään paatunutta, hiljaa, hiljaa sulattamaan kovaa sydäntäni."
Anna-Maija Raittila: Askele askelellta -Uskoa ja luottamusta vuoden matkalle (s.34-35)

Nuorten aikuisten Uskomaton ilta -kahvilan iltahartauden puhe