Free counter and web stats

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

Turhamaisen naisen kauhunhetket

Päätökset ovat vaarallisia. Eilen olin vakaasti päättänyt, että ostan uudet vaatteet lauantain TV-nauhoituksia varten eräästä laadukkaasta liikkeestä. Kävelin tomerana sisälle ja sanoin, että tarvitsen uudet keväiset vaatteet, jotka sopivat yhteen papinpaidan kanssa. Kerroin myös, mihin tarkoitukseen tarvitsen ne.

Myyjä alkoi ystävällisesti esitellä erilaisia vaihtoehtoja. Ei, minä en voi ajatellakaan punaista, enkä tuota vihreää enkä tuota keltaista. Kokeilin pinkkejä jakkupukuja. Chanel-tyyppisen väri oli loistava, mutta leikkaus aivan epäsopiva. Toisessa näytin tanakalta tädiltä; pahin yhdistelmä, jonka tiedän. Sininen jakku näytti tylsältä ja mitään muuta ei oikein löytynyt.

Viimeisenä vaihtoehtona myyjä otti merihenkisen sinisen housupuvun, jossa oli valkoisia raitoja. Kokeilin pukua ja heti tiesin, ettei se aivan ollut sellainen, mitä olin ajatellut. Jakku ei istunut niin hyvin, kun parhaimmissa jakkupuvuissani. Ja housut olivat vähän liian leveät. Kaksi myyjää kehuivat kovasti puvun istuvuutta. Katselin itseäni puolelta toiselle ja vertasin mielessäni pukua järkyttävän huonosti istuvaan pinkkiin pukuun sekä tylsään siniseen. Myyjät olivat oikeassa: puku oli ehdottomasti paras kokeilemistani. Päätin ottaa puvun ja maksoin kiltisti. Hinnan kuullessani nielaisin ylimääräisen kerran. Näin kallista pukua en ollut koskaan ostanut.

Kotiin tullessani kokeilin heti pukua. Eteisen peilimme leventää ihmistä entisestään ja totesin näyttäväni aivan kauhealta uudessa, kalliissa puvussa. Perheenjäsenet olivat vähän samoilla linjoilla. Vesan mielestä puku oli rouhea, mutta vähän liian iso. Sen sijaan lasten kommentit olivat suoria ja negatiivisia. "Pellehousut", totesi Mikael housuistani. Laura oli samoilla linjoilla.

Omissa silmissänikin housut näyttivät erehdyttävästi pellehousuilta. Aloin mietiskellä vakavasti, haluanko todellakin esiintyä tässä puvussa julkisesti. Kokeilin välissä vanhoja jakkupukujani ja huomasin merkittävän eron. Uusi jakkupuku ei istunut vartalolleni. Hetken kuluttua tulin siihen tulokseen, etten tee mitään puvulla, jota en varmastin tule käyttämään. Suunnittelin palautusreissua kauppaan, kunnes järkytyin taas kerran. Kuitissa luki, ettei tuotteilla ollut palautusoikeutta. Tavasin kuittia monta kertaa, mutta sain aina saman lopputuloksen. Olin tehnyt kalliin virheen, hyvin kalliin.

Voivottelin tilannetta Vesalle, joka otti asian rauhallisesti. Soitin terapiapuhelun äidille, joka on tottunut saamaan harmaita hiuksia tyttärensä vaateasioissa. Äiti muistelee vieläkin kauhulla kauppareissuja Rovaniemelle ja muihinkin kaupunkeihin; neidille ei tahtonut kelvata koskaan kauppojen valikoimat. Kuljin ennemmin vanhoissa ja risaisissa vaatteissa kuin ostin jonkin vaatteen, joka ei miellyttänyt minua. Rasittava ipana!

Äidin ja puolen suvun kanssa tulimme puhelinkeskustelun aikana siihen tulokseen, että tuote on voitava palauttaa ainakin niin, että voin ostaa rahalla jotakin muuta kaupassa. Pyysin asiaan rukousapua ja olin harmissani, hyvin harmissani. Olin niin pettynyt siihen, etten ollut kuunnellut omaa sisäistä ääntäni, vaan olin ottanut puvun. Mieleen tulivat muutkin epäonnistuneet ostokset. Englannista ostetut Lewis`n farkut, jotka päätyivät aikoinaan käyttämättöminä Venäjänmaalle samasta syystä, sekä 30-vuotisjuhliin ostettu jakku ja muutama muu vaate. Aina kun olen kuunnellut vaateostoksilla enemmän myyjien tai ystävien ääntä kuin omaa äääntäni, minulle on käynyt huonosti.

Tänään töiden jälkeen kiirehdin sydän pamppaillen liikkeeseen. Matkalla soitin vielä ystävättärelle, joka lupasi rukousapua. Liikeeseen mennessäni tapasin nuoren myyjän, joka oli ollut myymässä pukua minulle. Selitin tilanteen ja myyjä vastasi ystävällisesti antteksipyytäen, ettei tuotteilla ole palautusoikeutta. Hän lupasi mennä konsultoimaan tilannetta toisen myyjän kanssa. Odotin hermostuneena tilannetta ja mietin, menivätkö nyt rahat kankkulan kaivoon. Hetken kuluttua nuorempi myyjä tuli kertomaan, että liike on aivan muutaman päivän sisällä muuttanut käytäntöä. Tuotteille onkin tullut täysi palautusoikeus. MIKÄ HELPOTUS! Olisin voinut hyppiä riemusta ja helpotuksesta, mutta tyydyin hymyilemään kuin Hangon keksi.

Kassalla keksin, että voisinkin katsoa itselleni kevättakkia. Sellainen minun olisi pitänyt ostaa jo vuosi sitten, mutta en löytänyt, kranttu kun olen. Nuorempi myyjä vei minut katsomaan takkeja. Tapasin siellä vanhemman myyjän, jolta pyytelin anteeksi sitä, että olin mokannut ostoksissani. Hän suhtautui kuitenkin asiaan oikein mukavasti ja sanoi, että uuden hankinnan täytyy tuntua hyvältä vielä kotonakin. Heti helpotti! En nimittäin halua olla mikään hankala asiakas.

Onnistuneen palautusreissun kruunasi uuden kevättakin löytäminen. Se on oikein ajattoman tyylikäs ja käytännöllinen, mutta samalla viehättävä suurine nappeineen. Leikkaus oli hyvä ja musta väri sopii hyvin sekä työhön, juhlaan ja arkeen. Myyjä tarjosi myös samaa takkia valkoisena. Kokeilinkin sitä, ja se oli luomoava. En kuitenkaan sortunut siihen muistaen Helsingin loskat, oman huolettoman luonteeni ja kolme sottaista vintiötä. Myyjälle totesin, että ostan sellaisen sitten kun olen 45-vuotias. Ehkä minusta sitten kuoriutuu tyylikäs Lady!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa harmillisen tutulta. Moni vaateostos on kotona sovitettaessa tuntuvat aivan eri vaatteelta kuin myymälässä. Aina ei jaksa lähteä vaihtamaan ja sitten vaate jää kaappiin tai; kuten sinullakin Elina, menee hyväntekeväisyyteen, mikä ei ole huono vaihtoehto. Koska esiinnyt julkisesti ammatissasi, on vaatevalintojen teko varmasti vielä vaikeampaa. Papin tulee näyttää korrektilta, joidenkin mielestäni jopa sukupuolettomalta.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi päätökset ovat vaarallisia?

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitin sitä, että päätökset ovat vaarallisia, jos ne ovat liian sitovia. Olin siis PÄÄTTÄNYT, että OSTAN puvun NYT. Siispä sorruin siellaiseen, joka ei ollut sopiva. Samalla lailla voi käydä, jos PÄÄTTÄÄ, että asiat menee juuri NÄIN. Silloin hakkaa päätä seinään rankasti ihan turhaa. Tässä tekstissä "päätökset ovat vaarallisia" oli kyllä enemmän kaunokirjallinen aloitus.se kuulosti tarpeeksi dramaattiselta! T:Elina

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten tuttua. MInä vielä ostan usein 2 kpl vaatteita, kun en osaa päättää.

pappiskollega

Anonyymi kirjoitti...

:) Vauhdikas kertomus! Tulen mielelläni seuraavalla kerralla mukaan makutuomariksi ja juttukaveriksi. Vaikka itse päätöksen teetkin, ettei mene väärin... Kaupoissa on kivaa, varsinkin jos ei ole pakko löytää jotain NYT HETI! :D Marjut

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tarjouksesta! Otan yhteyttä :) T:Elina