Free counter and web stats

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Mediahuuhtelussa nuortenleirillä

Media oli teemamme nuorten syyslomaleirillä, jossa olin torstaista lauantaiyöhön. Tästä aihetta olin jo pitkään esittänyt kollegoilleni nuortenillan tai leirin teemaksi ja nyt se toteutui. Ryhmätöissä ja opetushetkissä riitti nuorilla juttua. Jokaisella oli runsaasti kokemuksia ja näkemyksiä mediasta ja sen vaikutuksista. Monet tosin olivat sitä mieltä, ettei media juurikaan vaikuta heihin: mainoksiin ja tv-sarjoihin osataan suhtautua kriittisesti. Tätä vetäjien kanssa hieman epäilimme. 80- ja 90-luvun nuorina näemme, miten paljon media on lyhyessä ajassa muokannut nuorten asenteita verrattuna omaan nuoruuteemme. Median vaikutus nuoriin ja lapsiin on myös tutkimuksissa osoitettu olevan niin laajaa, että voidaan puhua päivittäisestä mediahuuhtelusta.

Median arvoja ja asenteita peilasimme opetushetkissä myös Raamatun opetuksiin. Johanneksen evankeliumista etsimme sitä, mitä on maailmassa eläminen Jeesuksen seuraajana. Samoin Raamatusta etsimme kestävän ilon avaimia.

Leireillämme on ollut yhtenä kohokohtana yömessu, jota nytkin vietimme. Messu on venynyt yleensä yli puolenyön ja näin siitä on tullut "varhaisaamun jumalanpalvelus," niin tälläkin kertaa. Yömessussa pääsin testaamaan sunnuntain vaalisaarnan teemoja muokatussa muodossa ja hyvin teemat tuntuivat toimivan.

Yömessun yksi liikuttavimmista hetkistä on aina rauhantervehdysten vaihtaminen, jota ei toteuteta vain kättelemällä vaan halaamalla. Rauhantervehdys viekin useimmiten runsaasti aikaa kun kaikki haluaisivat halata kaikkia. Tässä käytännössä olen tuntenut jotakin alkukirkollista kristittyjen yhteyden tuntua. Italiassa törmäsin aikoinaan siihen, että rauhantervehdys toteutettiin poskisuudelmina. Oli siinä suomalaisella aluksi hieman ihmettelemistä.

Nuortenleireillämme on ollut jo pidempään nimenä EVVK-leiri nuorten käyttämästä lyhenteestä juontuen. Olemme antaneet tuolle lyhenteelle uuden sisällön: Evankeliumin valoa väsymyksestä kärsiville! Tämä on toteutunut erityisesti esirukoushetkissä. Olemme ottaneet käytännöksi, että nuoret saavat tulla huoliensa ja ongelmiensa kanssa rukoiltaviksi. Tällä kerralla olimme varautuneet kolmella esirukouspisteellä, jottei esirukoushetki iltahartauden jälkeen venyisi kohtuuttomasti. Tarvetta esirukoukselle oli kuitenkin niin paljon, että ilta venyi lauantain puolelle. Nuorilla on monenlaista huolta ja murhetta, mutta onneksi Jumala voi auttaa. Omassa voimassa heidän auttamisensa tuntuisi liian suurelta taakalta.

Esirukoushetken jälkeen pääsin lopulta lähtemään "viikonloppuvapaan" viettoon. Ensin tosin piti kaivaa auto esille ensilumesta ja ajella lumisessa maisemassa kotiin. Väsymys painoi mutta mieli oli tosi kiitollinen 70 nuoren kanssa vietetyn leirin jäljiltä. Ja aamulla reissuun...
Vesa

Ei kommentteja: