Kerro lisää!

Pääsiäisen alusaika on ihanaa, mutta samalla rasittavaa aikaa seurakunnan työntekijöille. Hiljainen viikko ei tosiaankaan ole hiljainen, vaan yksi kiivaimmista ajoista adventtiviikkojen lisäksi. Kirkkovuosi kehottaa meitä hiljentymään ja paastoamaan, mutta joka vuosi päädyn siihen, etten voi ottaa riskejä. Tällä työmäärällä ja näillä yöunilla ei auta paastota. Miten muuten jaksaisin kertoa pääsiäisen ilosanomaa niille sadoille lapsille, joita kohtaan päiväkodeissa, pääsiäisvaelluksella ja tenavakirkossa? Ehkä se on vain huono tekosyy; tunsin pienen piston omassatunnossa lukiessani Pirkko Jalovaaran kirjoituksen oikean ruokapaaston tärkeydestä.


Olen taas tänä vuonna nauttinut suunnattomasti pääsiäisen ilosanoman kertomisesta lapsille. Luonteeni ja alle kouluikäisten lasten kehitystason mukaisesti keskityn yleensä pääsiäishartauksissa ylösnousemuksen iloon. Viime viikolla kiersin muutamassa päiväkodissa pitämässä flanellohartauden, jossa kerroin naisten kokemuksista Jeesuksen haudalla. Lapset olivat aivan myytyjä. "Kerro lisää!" huusi pikkupoika silmät loistaen. Kysymyksiä sateli koko ajan, ja kaikki lapset olivat aivan innoissaan. Tuollaisilla kokemuksilla elän pitkään!


Päiväkodissa tunnelma oli hieman erilainen kuin omassa lapsuudessani. Ala-asteajoilta muistan kiirastorstain vakavahenkiset hartaudet, joissa "Vieraalla maalla kaukana" kuului vauhdikkaimpaan osioon tilaisuutta. Minun hartaudessani ei ollut hartaudesta tietoakaan, vaan enemmänkin käytin Leikkivä kirkko -pedagogiikkaa. Pääsiäiskertomuksen lisäksi laulatin lapsia sekä leikin Ruotsista löytämäni pääsiäisleikin, jossa pääsiäisen tunteita koetaan koko vartalolla. Pääsiäisleikki on ihan huippuhauska. Niinpä päiväkodin lapsetkin villiintyivät aivan täysin, positiivisessa mielessä. Tädit repeilivät vieressä, kun lapset pomppivat kanssani ja taputtivat käsiään pään päällä huutaen täysillä "Jeesus elää!" Saa nähdä, saako Elina Kansanvillitsijä uuden kutsun vai porttikiellon kyseiseen päiväkotiin. Odotan mielenkiinnolla.

Tämän viikon vietän tiiviisti pääsiäisvaelluksella Maria Magdaleenana. Tehtävänäni on taas kertoa ilouutista ja villitä kansaa pääsiäisleikillä. Onneksi muut hoitivat asiallisesti vakavamman ja hartaamman tyylin hyvällä maulla. Olen ollut oikein tyytyväinen pääsiäisvaelluksen toteutukseemme. Teimme projektin työtekijöiden yhteistyönä. Oli mahtava huomata, miten paljon osaamista pienehköstä työyhteisöstämme löytyy. Yhden työkaverin kanssa kiitelimme Herraa siitä, ettei visuaalinen puoli ole meidän harteillamme. Jälki vosi olla aika erilaista, kun pääsiäismunien kiinnittäminen lamppuunkin tuntui jo liian haasteelliselta meille askartelun ja näpertelyn vihaajille. Onneksi ei tarvitse osatakaan kaikkea; sen sijaan saa ihastella ja kehua toisten osaamista.

Tänä iltana kävin Mikaelin kanssa tutustumassa Järvenpään "Ristin tiehen". En olisi millään jaksanut lähteä liikkeelle, kun oli kerrankin vapaailta. Vesa kuitenkin kehui kovasti suurprojektia ja innosti lähtemään. Järvenpään pääsiäisvaellus oli todella näkemisen arvoinen. Vapaaehtoiset seurakuntalaiset eläytyivät hienosti rooleihinsa, ja kahvilassa tunnelma oli leppoisa. Ja ne lavasteet. En ole ikinä nähnyt missään seurakunnan jutussa sellaisia lavasteita, aivan ammattilaistasoa. Sekä isot lavasteet että pienet yksityiskohdat olivat aivan mielettömiä. En voinut kuin haukkoa henkeä nähdessäni synagogan, sotilaan täysissä varusteissa palatsin kellarissa, Golgatan suuret ristit ja monet muut tapahtumapaikat. VAU! Kahvilla kuulinkin, että lavasteiden suunnittelija tekee oikeasti vastaavaa työtä televisiossa. On hienoa, kun seurakuntalaiset ja työntekijät voivat käyttää omaa osaamistaan ja armolahjojaan seurakunnan rakentamiseksi. Silloin Jumalakin hymyilee!