Askartelua, yhteisöllisyyttä ja priorisointia

"Äiti ei olis halunnut tulla tänne, mutta mä pakotin sen", ilmoitti ekaluokkalaiseni suoraan tapaansa luokan vanhempien askarteluillassa. Totta joka sana! Töistä kotiin tullessani minua ei todellakaan inspiroinut ajatus lähteä askarteluiltaan. Ensinnäkin olen inhonnut askartelua lapsesta saakka. Haluttomuuteni johtui myös väsymyksestä rankan työviikon jälkeen sekä siitä, että koti huusi hengetärtään puoleensa järjstämään ja siivoamaan. Lasten lievä kärttyisyys ja äidinkipeys olivat myös merkkinä siitä, että koti-ilta äidin kanssa olisi ollut paikallaan. Joustavana äitinä kuitenkin päätin priorisoida tyttäreni tarpeet, ja lupasin raahautua askarteluiltaan lapsikatraan kanssa miehen sännätessä töihinsä.

Taas huomasin sen, miten välillä kannattaa lähteä liikkeelle. Ilta oli erittäin mukava ja onnistunut. Lapset viihtyivät erinomaisesti leikeissään ja juoksuissaan kavereiden kanssa. Minä sain tasolleni sopivaa askartelua: leikkasin kuviosaksilla ympyröitä kankaasta kotitekoista sinappia varten, joka purkitetaan perinteiden mukaan Piltti-purkkeihin. Askartelun lomassa tutustuin tyttäreni sydänystävän äitiin ja muutamaan muuhun äitiin sekä päivitin kuulumisia tutun äidin kanssa. Se tuntui todella mukavalta!

Nykyaikainen kaupunkilainen elämäntapa on kyllä todella haastava. Ennen asuttiin lähellä sukua, työskenneltiin sukulaisten tai naapureiden kanssa ja vapaa-aikaakin vietettiin samojen ihmisten kanssa. Nyt asiat ovat aivan toisin: keskivertokansalainen kuuluu todella moneen yhteisöön. Papin työssä verkostoituminen on erityisen tärkeää. Siksi tuntuu aika haastavalta yhdistää kalenteriini työ Helsingissä, lasten koulu- ja harrastusverkostoissa ja kirkkoherran rouvana toimiminen Järvenpäässä sekä laaja ystäväpiiri. Kaikkeen ei voi kerta kaikkiaan revetä!

Tänä syksynä olen välillä haalinut kalenteriini liikaa ohjelmaa kodin siisteyden kustannuksella. Kevättä suunnitellessa yritän olla realisti ja jättää kaiken mahdollisen ylimääräisen pois. Luovuin jo Vaasaan suunnitellusta matkasta, vaikka olisin mennyt sinne NIIN mielelläni. Työnsuunnittelussakin yritän muistaa sen, ettei kaikkea tarvitse tehdä heti. Tähän asti olen tehnyt pätkätöitä, joten aina on ollut kiire saada asiat valmiiksi. Nyt voin ottaa rauhallisemmin ja keskittyä muutamaan kehitysprojektiin aina kerrallaan. Kärsivällisyyttä on hyvä kasvattaa!

Lapset ovat nyt siinä vaiheessa, että yritän olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon. En kaipaa nyt mitään omia menoja enkä harrastuksia, vaan nautin suunnattomasti rauhallisista koti-illoista perheen parissa. Tämä syksy on mennyt siinä mielessä todella hyvin, että olemme saaneet Vesan kanssa järjestettyä viikonloput niin, että lapset ovat yleensä saaneet olla toisen vanhemman kanssa kotona. Miksullakin on ollut todella vähän hoitopäiviä, kun olemme olleet välillä arkisinkin eri aikaan vapaalla. Siitä huolimatta melkein 4-vuotias unelmoi siitä, että äiti olisi aina kotona. Välillä on raskasta olla niin rakas ja tärkeä!