Free counter and web stats

tiistaina, marraskuuta 25, 2008

Kyllä Jumalaa saa vaivata!

"Onko aikuisillakin ihmisillä enkeleitä, joilta voi pyytää apua?", kyseli hämmentynyt aikuinen kristillisen lehden sivuilla. Hän oli aina kuvitellut, että suojelusenkeleitä on vain lapsilla. Toisen kirjoittajan ajatus siitä, että kaikilla ihmisillä on suojelusenkeli, oli laittanut hänen elämänsä korttipakan sekaisin. Nyt hän pohti, voiko hän todellakin turvautua elämässään enkeleiden apuun. Kaikkivaltiasta Jumalaa hän ei missään nimessä halunnut häiritä elämänsä pienillä ongelmilla. Hänen mukaansa Jumalalla on tarpeeksi tekemistä sotien ja muiden katastofien ratkaisemisessa.

Päästin syvän huokauksen lukiessani kirjoitusta. Ihmettelin sitä, miten kristillisessä maassa joku voi ajatella, ettei Jumalan puoleen saa kääntyä omien pikkuongelmiensa kanssa. Raamattuhan on täynnä puhetta siitä, miten Jumala haluaa elää läheisessä yhteydessä rakkaisiin lapsiinsa. Lapsena opin Jumalan puhelinnumeron, joka on 5015. Pekka Simojoen lastenlaulussa siitä kerrotaan näin:"Soita 5015 ja Taivaan Isä kuuntelee. Soita 5015 ja huolet kyllä huojenee." Jumalan puhelinnumerolla tarkoitetaam Psalmin 50 jaetta 15:"Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut. ja sinä kunnioitat minua."

Ihmiset kertovat monesti häpeillen sitä, miten he turvautuvat Jumalaan vain hädän hetkellä. Minun mielestäni siinä ei ole mitään häpeämistä. Katekismuksessa sanotaan, että "se mihin, ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. " Vaikeissa elämäntilanteissa voi huomata sen, miten ihminen ei voi rakentaa elämäänsä pysyvästi oman itsensä, toisten ihmisten, omaisuuden tai menestyksen varaan. "Ainoa todellinen turva on Jumala, joka on luonut kaiken ja ilmoittanut olevansa kaiken Herra. Hänen lahjaansa on elämä ja kaikki hyvä, mitä meillä on." (Katekismus)

Eräs englantilainen pappi oli profetoinut tai kenties kertonut tiedonsanoja ystävälleni ruokailutilanteessa keskellä kirkasta päivää. Hän oli sanonut ystäväni olevan niin itsenäinen ja pätevä, että Jumalan täytyy laittaa välillä tämä sellaiseen tilanteeseen, josta ei enää selviäkään ilman Kaikkivaltiaan apua. Jumala ei siis suinkaan ole harmissaan siitä, että me lähestymme häntä ongelmiemme kanssa. Hän tahtoo auttaa ja vapauttaa ihmisiä kaikista huolista ja taakoista.

Jeesus opetti seuraajilleen lapsenomaista luottamusta Taivaan Isään. Vuorisaarnassa hän sanoi:"Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsilleneen kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät." Matt. 7:7-11

Siispä suosittelisin enkeleiltä apua odottaneelle kirjoittajalle kääntymistä Kolmiyhteisen Jumalan puoleen. Hänellä on aikaa ja halua kuunnella juuri Sinun huoliasi. Ei sinun ongelmiesi käsittely vie aikaa suurempien katastrofien hoitamiselta, koska Hän ei ole kuka tahansa virkamies, vaan koko maailmankaikkeuden Luoja. Pyydä, että Hän lähettää sinulle avuksi suojelusenkelin!

3 kommenttia:

Mimosa kirjoitti...

Tosi totta, ja mulle tuli varsinkin 1Piet 5:7 mieleen. "Cast all your cares upon Him, for He CARES for you" - Voiko sitä enää paremmin sanoa!

Tämä on mukava tämä sinun blogi. Terv. Mimosa

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Elina! Tämä kirjoituksesi kosketti minua syvältä, sillä tänä aamuna minusta on tuntunut etten jaksa oman arkeni keskellä. Tekstisi muistutti minua taas pyytämään Jumalalta Enkeleitä turvakseni. Heti tuli huomattavasti vahvempi olo!

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos taas kovasti kommenteistanne! Ne piristivät flunssaista päivääni ja vähän alavireistä mieltäni suunnattomasti!

Minulla oli Mimosa myös tuo raamatunkohta mielessäni kirjoittaessani tekstiä. "Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen." Hieno lupaus!

Anonyymi. Ihana kuulla, että tekstini antoi voimaa päivääsi.

Kiitos, pikkupapille, uskolliselle lukijalle!