Free counter and web stats

tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Apinaorkesteri vai Kiljusen herrrasväki?

Lapsuudessani antoisimmat kulttuurielämykset liittyivät kirjojen lisäksi musikaaliin "The Sound of Music". Rakastin sitä elokuvana, mutta pidin kovasti siitä myös suomalaisena versiona "Trappin perhe", jota pääsin oikein bussilla katsomaan Kemin teatteriin. Tarina oli mielestäni koskettava, musiikki ihastuttavaa ja lapsinäyttelijät ihailtavan taitavia. Erityisen hyvin mieleeni jäi yksi pojista, joka samana keväänä lauloi Keminmaassa järjestetyillä partiolaisten Hiljaisilla päivillä. Olin melkein ihastunut!  

Omasta perheestänikin on tullut musisoiva perhe. Meitä ei voi kyllä verrata Trappin perheeseen, vaan muistutamme enemmän Kiljusen herrasväkeä tai apinaorkesteria. Poikamme ovat syntyneet melkein kirjaimellisesti rytmi veressä. Muutama viikko sitten tämä muistui taas mieleeni katsoessamme videonpätkiä kuopuksen vauva-ajasta. Hän istui tyytyväisenä syöttötuolissaan hakaten samalla käsillään pöytää rytmikkäästi muun perheen kannustamana. 

Esikoisemme oli aivan yhtä innokas rumpali. Niinpä hän sai pöydän tuhotumisen pelossa siirtyä   hakkaamaan kattiloita ja kattilankansia  keittiön lattialle.  Soittoinnostus jatkui hyvin pitkään, minkä vuoksi hän sai 3-vuotiaana joululahjaksi oikeat rummut, tosin pienikokoisemmat. Isän valitsema lahja oli melkoisen rohkea ottaen huomioon, että asuimme kerrostaloasunnossa. Kaiken lisäksi kotimme sijaitsi suoraan mieheni työpaikan yläpuolella, kun taas auntomme yläpuolella asui työtovereidemme perhe.  

Rumpujen pitäminen olohuoneessa oli luku sinänsä. Niinpä mieheni täytti rummut kaikella mahdollisella pehmeällä, jotta ääni olisi ollut kestettävä sekä asunnossamme että sen ympärillä. Välillä hän sai kuitenkin maistaa omaa lääkettään, kun kesken siunauskeskustelun yläpuolelta alkoi kuulua pauketta. Yläkerran naapureilta kyselimme varovasti, mitä he olivat mieltä poikamme joululahjasta. Vastaus yllätti meidät täysin. Heidän mielestään oikeiden rumpujen soitto kuulosti paljon kestettävämmältä  kuin entinen kattiloiden hakkaaminen. Olimme helpottuneita! 

Myöhemmin pikkurummut vaihtuivat oikeankokoisiin rumpuihin, ja ne siirtyivät kellarikerrokseen. Taloja katsellessamme nykyinen kotimme veti pisimmän korren myös siinä, että talossa oli parhaimmat kellaritilat. Täällä rumpalit saavat hakata aarteitaan sydämensä kyllyydestä ilman, että se häiritsee ketään. 

Muutama viikko sitten mieheni otti  osan rumpupatteristosta sisään, jotta perheorkesterimme voisi harjoitella. Hän teki kuopuksellemme mahdollisimman ohuet rumpukapulat, jottei rummuista lähtisi kovaa ääntä. Mitä vielä, pikkurumpali sai keskikerroksen elämämme aivan sekaisin. Emme voineet enää edes keskustella rauhassa keittiössä, koska desibelimäärä oli niin korkea. Rummut lähtivät pikalähetyksellä kellarikerrokseen.

Perheorkesterimme harjoitukset ovat sujuneet huomattavasti miellyttävämmissä merkeissä rumpalin siirryttyä pieniin afrikkalaistyyppisiin rumpuihin. Esikoisemme istuu pianon takana ja kannustaa kaikkia orkesterimme jäseniä kunnianhimoiseen ja kurinalaiseen harjoitteluun. Pianon ja rummun lisäksi orkesteriimme kuuluvat kitara ja sähkökitara, joita mieheni soittaa. Naisväki vastaa laulupuolesta, vaikka soolo-osuuksia onkin jaettu kaikille lapsille. Minä pääsen tällä kertaa todella helpolla: ei yhtään sooloa eikä soitinta! Niinpä olen saanut esikoiselta vähän moitteita sitä, etten suhtaudu tarpeeksi vakavasti bänditreeneihin.  

Tänään Prisman eteisessä näimme seurakunnan ilmoitustaululla hienon julisteen, jossa oli tutunnäköisiä ihmisiä. Julisteessa  kutsuttiin kaikkia seurakuntalaisia kirkkoherran uudenvuodenpäivän kahveille, jossa esiintyy Koiviston perheorkesteri. Jokaisesta perheenjäsenestä oli oikein oma kuva. 

Sinäkin olet tervetullut kuuntelemaan Kiljusen herrasväen musisointia Järvenpään seurakuntatalolle 1.1.2009 klo 11.15-13.00. Tämä orkesteri ei voi kehuskella pitkällä kokemuksellaan eikä korkeatasoisuudellaan. Intoa, iloa ja tekemisen meininkiä löytyy sitäkin enemmän! Ohjelmistokin on taatusti iloisempaa kuin kirkkomusiikki keskimäärin; lauluvalikoimaan kuuluvat mm. Ilouutinen ja Ilotulitus. TERVETULOA!


   
   
  

10 kommenttia:

Maria Puotiniemi kirjoitti...

En valitettavasti pääse katsomaan live-esitystä, olisiko sitä mahdollista katsoa youtubesta tms.? :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kiljusen Herrasväelle loistavasta esityksestä! Teillä on todellakin rytmi veressä. Talossa on elämää! :D

Marjut

Elina Koivisto kirjoitti...

Pikkupappi, valitettavasti esitystä ei videoitu! Sen sijaan voisit jo perustaa fan clubin kuopukselle, joka keräsi kaiken huomion rennolla ja iloisella rummutelullaan :)!

Kiitoksia kuulijalle ja vierailevan solistin äidille! Talossamme ON elämäa!

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Semmoinen huomio, että sun blogiin tullessa pompahtaa yleensä esiin joku mainossivu. En tiedä, mistä se johtuu, en ole muissa bloggerin blogeissa törmännyt vastaavaan. En osaa myöskään neuvoa, miten tähän pomppimiseen voi vaikuttaa :(

Säde kirjoitti...

Minäkin olen huomannut tuon mainossivun, ei ole mitenkään erityisen mukava sulkea aina sitä ylimääräistä ikkunaa minkä se avaa...

Elina Koivisto kirjoitti...

Harmi, että mainossivu hyppää esiin. En todellakaan ole tilannut sitä enkä saa siitä rahaa :). Tekninen asiantuntijani oli sitä mieltä, ettei sitä voi poistaa. Jos jollakin on parempaa tietoa, voi ystävällisesti kirjoittaa asiasta kommentin.Olen näissä teknisissä asioissa täysi käsi!

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa käyttää jotain kunnon selainta. Esim. Firefoxia, jonka asetuksista käyt pistämässä popup-ikkunakiellon päälle.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos Godot neuvostasi! Olihan se niin, että jokaisen lukijan täytyy itse hoitaa asia. Näin ainakin minun neuvonanatajani sanoivat.

Mimosa kirjoitti...

Mulla ei ainakaan tule mitään mainossivua!

Muuten, meinasin melkein tulla Järvenpäähän, mutta ei sitten jaksanut sinne aivan uuden vuoden päivänä ajella. Ehkä ensi Suomen visiitillä!

:)

Elina Koivisto kirjoitti...

Hei Mie! Melkein jo liikutuin edes ajatuksesta, että olisit tullut Järvenpäähän. Tule ihmeessä ensi kerralla! Meillä on melkein aina kahvipannu kuumana ja teetäkin löytyy :)!