Free counter and web stats

perjantaina, tammikuuta 02, 2009

Heti vaan naimisiin!

Kuulin mukavan juorun ensimmäiseltä kotipaikkakunnaltani. Kaksi tuntemaani kehitysvammaista keski-ikäistä oli kihlautunut. He olivat menneet kihlojen ostoon Pellon kuuluisalle Vihreälle Pysäkille. Sulhasella oli ollut selkeä näkemys kihlojen ostosta. Mies oli puhellut tähän tapaan: "Ostethaan mahollisimmat halvat, ko eihän sitä koskhaan tiä, kuinka kauan rakhautta riittää." Romantiikkaa parhaimmillaan!

Kuulemani kertomus puhutteli minua erityisesti tänään, koska ostimme mieheni kanssa samalta paikkakunnalta kihlasormukset päivälleen 13 vuotta sitten, vaikkakin kihlautumispäiväksi sormuksiin laitettiin kosimispäivä edellisvuoden puolella. Mekin haimme halpoja sormuksia, koska olimme köyhiä opiskelijoita. Hienojen tai trendikkäiden sormusten sijaan panostimme sormusten sisäpuolelle. Muistan, millaisella innolla me selasimme yhdessä Raamattua etsien sieltä sopivaa raamatunjaetta, joka voisi olla ohjenuorana tulevassa avioliitossamme. Meille oli myös päivänselvää se, että sovimme tulevan vihkipäivän vihkipappimme kanssa mahdollisimman nopeasti.

Vietimme kihlajaisia kolmeen kertaan: ensin minun lapsuudenkodissani, sitten mieheni lapsuuskodissa ja viimeiseksi ystävien kanssa opiskelija-asuntolassani. Ensimmäisissä kihlajaisissa eräs sukulaiseni tahtoi keskustella kanssani. Hän oli huolissaan siitä, että olin menossa naimisiin niin nuorena, 21-vuotiaana. "Ettekö te voisi nyt millään ensin muuttaa avoliittoon?" hän kyseli. "Ei voida", oli selkeä vastaukseni. Sukulaiseni huojentui vähän, kun vastasin kieltävästi hänen kysymykseensä siitä, aikoisimmeko heti avioiduttuamme alkaa lastenteon.

Elämä Suomessa on muuttunut valtavasti viimeisen 30-40-vuoden aikana. Yksi suuri muutos on siinä, että pariskunnat aloittavat nykyään yhteiselämänsä lähes poikkeuksetta avoliitoissa. Yhteen muuttamisesta on tullut kätevää, kun siihen ei enää liity sellaista painolastia kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Susiparia ei katsottu ennen hyvällä! Toisaalta olen monesti miettinyt sitä, onko avoliitosta tullut liiankin nopea ja kätevä vaihtoehto. Sukulaiseni oli kauhistunut siitä, että me olimme menossa avioliittoon ja muuttamassa samalla yhteen seurusteltuamme 20 kk. Entä sitten ne pariskunnat, jotka lyövät hynttyynsä yhteen viikon tai kuukauden päästä ensitapaamisesta?

Välillä olen miettinyt sitä, miksi avioliiton solmimisen kynnys on noussut niin paljon maassamme. Avioliitossa on paljon hyviä puolia, joita avoliitto ei tarjoa. Tässä niistä ne asiat, jotka tulivat ensimmäisenä mieleeni. Ensinnäkin avioliitto antaa turvaa oikeudellisessa mielessä. Toiseksi avioliitto on selkeä viesti omalle rakkaalle, sukulaisille ja ystäville sekä kaikille muille siitä, että minä tahdon elää koko elämäni yhdessä tämän ihmisen kanssa. Kolmanneksi kosiminen, kihlautuminen ja häät ovat ihania elämän juhlahetkiä, jotka sitovat pariskuntaa toisiinsa ja luovat hyviä muistoja, jotka voivat kantaa vaikeampina aikoina. Aviopari saa myös turvakseen Jumalan siunauksen ja seurakunnan esirukouksen, jotka kuuluvat jokaiseen kirkolliseen vihkimiseen ja avioliiton siunaamiseen.

Viime vuonna tapasin erään pariskunnan, joka oli kesken häävalmistelujen joutunut prosessiin. He olivat luulleet, että avioliiton solmimisessa on kyse lähinnä hauskojen häiden valmistamisesta läheisille ihmisille. He olivat kuitenkin huomanneet sen, miten paljon vakavammasta asiasta oli kysymys. He tajusivat sen, että he olivat ihan aikuisen oikeasti sitoutumassa toisiinsa ja muodostamassa oman pysyvän perheen. Se ei kuitenkaan tuntunut heistä pahalta, vaan he halusivat avioliittopäätöksen tehtyänsä panostaa entistä enemmän keskinäiseen suhteeseensa ja oman rakkaansa hyvinvointiin. Ei hassumpi muutos!

Minä uskalsin aikoinani sitoutua niin nuorena ja kokemattomana, koska luotin Jumalaan. Tiesin ja tunsin, että me voimme yhdessä pyytää elämäämme Jumalan apua ja rakkautta sekä kasvaa yhdessä ihmisinä ja aviopuolisoina. Kihlasormuksiimme kaiverrettu raamatunjae kertoo hienosti sen, mikä meitä on kantanut avioliitossamme: "Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden." Ef. 4:32

Kihlauspäivän kunniaksi kyselin mieheltäni, mitä hän nyt tekisi toisin. "Olisin toiminut paljon nopeampaa. Heti vaan naimisiin, mitäs sitä turhaan odottelemaan niin kauan", hän tokaisi ukkomiehen varmuudella reilun puolen vuoden kihlausajastamme. "Elämä ei ole hassumpaa, kun saa Miehen kanssa asustaa", voisin vastata puolestani Rauha Räppääjää mukaillen.

17 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Kiitän tästä pohdinnasta. Arvokasta.

mm kirjoitti...

Hyvä ja lämmin kirjoitus hyvästä, lämpimästä ja tärkeästä aiheesta.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitoksia paljon Anu ja mm kommenteistanne! Ilman niitä kirjoitus ehkä olisi päätynyt roskakoriin, mutta päätin sen kuitenkin säilyttää kommenttienne rohkaisemana.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli hyvä kirjoitus. Tänä päivänä tuntuu parisuhteen arvostus olevan aika vähäistä. Silloin kun menin kihloihin, äitini itki- koska suhde tuskin kestäisi... Vastikäään nähdessäni ystävääni hän kysyi olenko edelleen naimisissa saman miehen kanssa?? :o Saamme siis olla iloisia Jumalan huolenpidosta joka on aivan lakkaamatonta. Sen suojissa on turvallista kasvaa ja elää parisuhteessa.

Marjut

AiVi kirjoitti...

Kiitos, Elina, upeasta tuestasi avioliittoinstituutiolle! Noinhan se juuri on. Sitä paitsi, iloitsen tavattomasti siitä, että vielä nykyaikana on samanlaisia nuoria kuin me 34 vuotta sitten :). Meidän kihlasormustemme sisäpuolelle on muuten kaiverrettu Fil. 2: 1-4 (v:n 1938 kirkkoraamattu): "... niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset, ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne, ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toisten(ne)kin parasta."

Anu kirjoitti...

Elina, huomaat varmaan kaikista näistä kommenteista, että olet osunut "kultasuoneen" kirjoituksellasi. Hyvä, että et heittänyt sitä roskakoriin.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos teille mieltä lämmittävistä kommenteistanne! Jumalan huolenpitoa parhaimillaan :).

Satu kirjoitti...

Hyviä, rohkaisevia pointteja! Kiitos tästä! Ja mainiosta telkkarijutusta myös:) Kuulin sun äänen ja keskityin katsomaan. Go Elina!
Tässä samalla ilmoittaudun blogisi seuraajaksi, taisit niitä joskus kysellä.

© Rilla kirjoitti...

Samaa mieltä edellisten kanssa. Ja paljon enemmän tarvittaisiin sellaisia puheenvuoroja, joissa ihmiset kertovat avioliiton positiivisista puolista omasta kokemuksestaan. Niin usein julkisuuteen tulee vain ongelma- ja erotilanteita. Ei ihme, jos nuorilla on negatiivinen kuva avioliitosta. Joten ei pitäisi noudattaa runon kehotusta "Kel onni on, se onnen kätkeköön..."

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitoksia myös Satulle ja Rillalle kommenteistanne! Minulle tulee hyvin nöyrä ja kiitollinen mieli lukiessani saamaani palautetta :). On totta, että avioliiton iloja pitäisi tuoda enemmän esille.

Anonyymi kirjoitti...

Minunkin mielestäni tämä blogi (kuten kaikki muutkin) on ihana ja tärkeä.
Minun mieheni kosi minua viidennellä tapaamiskerralla ja menimme kihloihin kuukauden päästä ensi tapaamisestamme. Avioon astuimme viisi kuukautta myöhemmin. Tästä kaikesta on jo yli 38 vuotta. Minä olin 21 vuotias eikä kukaan sanonut, että älä mene naimisiin vaan pitivät minua kypsänä naisena.
Kummallakaan ei ollut vielä omia piintyneitä tapoja, joten yhteiselämä on muovannut yhteiset rutiinimme.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitoksia anonyymille! Jotkut läheisistäni olivat aikoinaan huolissaan siitä, etten asunut täysin yksin ennen avioliiton solmimista, vaan asuin 17 henkilön opiskelijayhteisössä. Koin kuitenkin juuri sinun laillasi, että nuorena oli helppo aloittaa yhteiselämä, koska ei ollut vielä niin paljon pinttyneitä tapoja. En usko myöskään, että meille on ollut mitään haittaa siitä, etten asunut täysin yksin. Kommuuniasuminen varusti mielestäni paremmin tähän sosiaaliseen ja välillä, ah niin, kaaottiseen perhe-elämään :).

Anonyymi kirjoitti...

Pieni lisäys. Minäkin olin asunut opiskelijakommuunissa avioitumiseeni asti, lähdin sieltä pois häitä edeltävänä päivänä, jona myös valmistuin ammattiini.
En siis ollut asunut ihan yksin koskaan. Mutta ei siitä mitään haittaa ole ollut elämässä. Nykyisin nautin päivisin yksinolosta, sillä lapset ovat jo maailmalla ja mies töissä.
Kaikki aikanaan :)

Elina Koivisto kirjoitti...

Niinpä :)!

Laulavainen kirjoitti...

On aivan totta että ihmiset ovat vieraantuneet avioliitosta. Olen arjessa tekemisissä teini-ikäisten kanssa, ja tällä hetkellä nuorison parissa on aivan normaalia koko ajan epäillä että tyttöystävä/poikaystävä pettää, koska siitä on tullut melkein hyväksyttyä käytöstä. Soitellaan koko ajan kavereille että "kenen kans se siellä ja siellä on". Tätä perinnettä jatkaa nuoret aikuiset, on melkein ihannoitua että käy vähän vieraissa oman tyttö/poikaystävän selän takia eikä siitä saa kavereilta tuomiota. Tämä yhteiskuntamalli on menossa vääjäämättömään rappioon hurjaa tahtia kun tulevaisuudessa on odotettavissa rikkinäisiä koteja ja tv:n ja netin kasvattamia lapsia, tulevaisuuden aikuisia. Jo tv-ohjelmissa näkee kuinka negatiivinen asenne on uskonnollisia pysyviä arvoja kohtaan ja arjessa kuinka Jumalavastainen asenne on nuorisolla jo normi. Peruskristitty on taas syrjitty, niinkuin aikojen alussa.

Itse menimme miehen kanssa kihloihin kahden viikon seurustelun jälkeen ja naimisiin siitä 1,5kk jälkeen, emmekä koskaan hetkeäkään ole katuneet ja aikaa jo piisaa takana. Molemmat olemme sellaisia että tiedämme mitä haluamme emmekä lorvi kun sen löydämme. Oli kauniit kirkkohäät ja hyvin nöyrällä budjetilla ruokimme silti 70 kauhistunutta kaveria joiden maailmankuvaan kirkollinen avioliitto ei vaan mitenkään mahdu, etenkään noin välittömästi. Miehellekin oli sanottu työpaikalla, että "ei ei älä vaan mene naimisiin vielä, eihän teillä ole lapsiakaan vielä!" Tälläinen halpamainen asenne on nykyään normi, vetkutellaan vuosikausia ja kaikki pitää hommata ensin ennenkuin mietitään aviota, talonostoakin harkitaan pidempään kun lastentekoa tai avoliittoa. Se kun sentään on OIKEA sitoumus, velka.

Valitettava kuva arvoista nyky-Suomessa.

Ehdottomasti agressiivisempaa kampanjointia saisi näkyä Suomenkin ylimarkkinoidussa katukuvassa. Kansa voi pahoin eikä kukaan osaa enää hakea apua oikealta suunnalta.

Laulavainen kirjoitti...

On aivan totta että ihmiset ovat vieraantuneet avioliitosta. Olen arjessa tekemisissä teini-ikäisten kanssa, ja tällä hetkellä nuorison parissa on aivan normaalia koko ajan epäillä että tyttöystävä/poikaystävä pettää, koska siitä on tullut melkein hyväksyttyä käytöstä. Soitellaan koko ajan kavereille että "kenen kans se siellä ja siellä on". Tätä perinnettä jatkaa nuoret aikuiset, on melkein ihannoitua että käy vähän vieraissa oman tyttö/poikaystävän selän takia eikä siitä saa kavereilta tuomiota. Tämä yhteiskuntamalli on menossa vääjäämättömään rappioon hurjaa tahtia kun tulevaisuudessa on odotettavissa rikkinäisiä koteja ja tv:n ja netin kasvattamia lapsia, tulevaisuuden aikuisia. Jo tv-ohjelmissa näkee kuinka negatiivinen asenne on uskonnollisia pysyviä arvoja kohtaan ja arjessa kuinka Jumalavastainen asenne on nuorisolla jo normi. Peruskristitty on taas syrjitty, niinkuin aikojen alussa. Pidetään hieman tyhmempänä kun uskoo johonkin Raamattuun kun tiede on sentään todistettu asia.

Itse menimme miehen kanssa kihloihin kahden viikon seurustelun jälkeen ja naimisiin siitä 1,5kk jälkeen, emmekä koskaan hetkeäkään ole katuneet ja aikaa jo piisaa takana. Molemmat olemme sellaisia että tiedämme mitä haluamme emmekä lorvi kun sen löydämme. Oli kauniit kirkkohäät ja hyvin nöyrällä budjetilla ruokimme silti 70 kauhistunutta kaveria joiden maailmankuvaan kirkollinen avioliitto ei vaan mitenkään mahdu, etenkään noin välittömästi. Miehellekin oli sanottu työpaikalla, että "ei ei älä vaan mene naimisiin vielä, eihän teillä ole lapsiakaan vielä!" Tälläinen halpamainen asenne miehillä on nykyään normi, vetkutellaan vuosikausia ja kaikki pitää hommata ensin ennenkuin mietitään aviota, talonostoakin harkitaan pidempään kun lastentekoa tai avoliittoa. Se kun sentään on OIKEA sitoumus, velka. Mieheni kertoman mukaan porukassa aina miestä taputellaan selkään siitä mitä pidempään se pystyy panttaamaan avioliittoa naiselta.

Valitettava kuva arvoista nyky-Suomessa.

Ehdottomasti agressiivisempaa kampanjointia saisi näkyä Suomenkin ylimarkkinoidussa katukuvassa. Kansa voi pahoin eikä kukaan osaa enää hakea apua oikealta suunnalta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kirjotuksestasi!

Oon itse juuri menossa naimisiin, poikaystävä kosi 5kkn seurustelun jälkeen, ja naimisiinmennessä olemme ehtineet olla yhdessä 16,5 kk. Kaverit ovat olleet ihastuneita, omat vanhemmat myös, mutta sukulaisilta on tullut kauhistuneita kommentteja. Mutta itse tuntee vaan syvällä sydämessä suurta rauhaa Taivaan Isin edessä, että tämä on se mies.

Tekstisi oli ihana lukea, pystyin samaistumaan, vaikka katselenkin tätä avioliittoa vähän eri perspektiivistä. Täysin samaa mieltä kuin edellä olleet. Miksei avioliiton hyvistä puolista puhuta, ja miksei siihen enää kannusteta niin paljoa?!