Kävin kerran pitämässä hartauden luomisesta eräässä päiväkodissa. Olin aikaisemmin käynyt tapaamassa vain isompia lapsia, mutta päiväkodin henkilökunta halusi minun vierailevan samalla myös pienempien ryhmässä. Lauloin pienten kanssa normaalin reippaan laululeikki-settini, johon kuului sillä kerralla luonnollisesti ainakin "Ken on luonut kukkasen?". Puhuin luomisesta käyttäen havainnollistuksena jännittävää luomispussia. Ensin pussi on aivan musta, kun kaikki on pimeää. Sitten tulee valo ja kaikki muuttuu valkoiseksi. Sitten pussista löytyy luomiskertomuksen mukaisesti kuvia kasveista ja eläimistä sekä lopuksi vielä kaksi ihmistä. Luomiskertomuksen jälkeen jokainen lapsi sai vielä katsoa peilistä, kuinka hienoksi Jumala oli luonut heidät. Naurun määrä oli rajaton!
Seuraavalla käyntikerrallani päiväkodin työntekijöillä oli Jobin postia. Pienten ryhmän lasten vanhemmat olivat sitä mieltä, että 4-vuotiaat lapset olivat uskonnollisesti liian herkässä iässä minun vierailulleni. Vanhemmat olivat huolestuneet, koska lapset olivat laulaneet myöskin kotona opettamiani lauluja. Lisäksi he olivat olleet kaikin tavoin innoissaan vierailustani. Päiväkodin työntekijät olivat harmissaan siitä, että vanhemmat kielsivät lapsiltaan vierailuni. Minä olin puolestani tyytyväinen siihen, että vierailuillani on työntekijöiden tuki. Ymmärsin myös hyvin sen, että päiväkodin uskontokasvatuksen on oltava vanhempien toiveiden mukaista.
Olen saanut monesti lapsityön pappina huomata sen, miten avoimia lapset ovat Jumalan todellisuudelle. Enää en ihmettele ollenkaan Jeesuksen ajatusta siitä, miten aikuisten pitäisi ottaa uskossaan mallia lapsilta. Tämän viikon Uusi tie-lehden uutisista luin, miten Jeesuksen näkemys on saanut tukea myös tutkimuksesta: "Tohtori Justin Barret Oxfordin yliopiston antropologian keskuksesta uskoo, että lapsilla on luontainen taipumus uskoa Jumalaan. Barretin mukaan pienillä lapsilla on usko, vaikka perhe tai koulu ei olisi heitä siihen opettanut. Lisäksi hän väittää, että vaikka lapsi kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella, tämä uskoisi Jumalaan. Kymmenvuotinen tieteellinen näyttö todistaa, että lapsella on taipumus nähdä luonnollinen maailma älykkäästi ja tarkoituksellisesti suunniteltuna. " (Uusi tie 8.1.2009, lyhyesti)
Olen kuullut paljon vanhempien kertomuksia siitä, miten heidän pienissä lapsissaan elää usko. Muistan erään kirkosta eronneen perheen tyttären, joka rakasti alttareita. Äiti kertoi liikuttuneena siitä, miten lapsi halusi tehdä aina kotonakin alttarin, ja rukoilla siinä. Äiti itse koki menettäneensä lapsenuskonsa nuoruudessa. Tyttären kiinnostus sai äidinkin miettimään suhdettansa Jumalaan ja kirkkoon.
Monet äidit ovat kertoneet siitä, miten heidän lapsensa kyselevät innoissaan, koska perhe menee taas kirkkoon. Näiden perheiden pienet lapset ovat kokeneet tenavakirkoissa tai perhekerhojen hartaushetkissä Jumalan läsnäoloa, ja haluaisivat kokea sitä yhä uudestaan. Eräskin kolmevuotias alkaa joka kerta kirkon näkyessä tivaamaan äidiltään, koska mennään seuraavan kerran kirkkoon. Välillä äidin on hellyttävä!
Monet tämän ajan lapset jäävät vaille kristillistä kasvatusta. Melkein kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa on luovuttu ruokarukouksista. Iltarukous taas alkaa olla harvojen perheiden herkkua, ainakin ruuhka-Suomessa, raamatunkertomuksista puhumattakaan. Kotien kristillistä kasvatusta tutkivassa kyselyssä ei vanhemmille annettu edes vaihtoehdoksi lapsille tarkoitettujen Raamatujen lukemista. Lapset kaipaavat yhteyttä Jumalaan - kuka täyttää heidän kaipuunsa?
Jeesus,
kerran luoksesi tuli monta lasta.
Aikuiset sanoivat:
Menkää pois!
Jeesuksella on kiire!
Sinä sanoit:
tulkaa!
Minulla on aina aikaa lapsille,
me kuulumme yhteen!
Kiitos,
että olen sinulle tärkeä.
Aamen.
Monica Vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa, s.46
Seuraavalla käyntikerrallani päiväkodin työntekijöillä oli Jobin postia. Pienten ryhmän lasten vanhemmat olivat sitä mieltä, että 4-vuotiaat lapset olivat uskonnollisesti liian herkässä iässä minun vierailulleni. Vanhemmat olivat huolestuneet, koska lapset olivat laulaneet myöskin kotona opettamiani lauluja. Lisäksi he olivat olleet kaikin tavoin innoissaan vierailustani. Päiväkodin työntekijät olivat harmissaan siitä, että vanhemmat kielsivät lapsiltaan vierailuni. Minä olin puolestani tyytyväinen siihen, että vierailuillani on työntekijöiden tuki. Ymmärsin myös hyvin sen, että päiväkodin uskontokasvatuksen on oltava vanhempien toiveiden mukaista.
Olen saanut monesti lapsityön pappina huomata sen, miten avoimia lapset ovat Jumalan todellisuudelle. Enää en ihmettele ollenkaan Jeesuksen ajatusta siitä, miten aikuisten pitäisi ottaa uskossaan mallia lapsilta. Tämän viikon Uusi tie-lehden uutisista luin, miten Jeesuksen näkemys on saanut tukea myös tutkimuksesta: "Tohtori Justin Barret Oxfordin yliopiston antropologian keskuksesta uskoo, että lapsilla on luontainen taipumus uskoa Jumalaan. Barretin mukaan pienillä lapsilla on usko, vaikka perhe tai koulu ei olisi heitä siihen opettanut. Lisäksi hän väittää, että vaikka lapsi kasvaisi erämaassa tai autiolla saarella, tämä uskoisi Jumalaan. Kymmenvuotinen tieteellinen näyttö todistaa, että lapsella on taipumus nähdä luonnollinen maailma älykkäästi ja tarkoituksellisesti suunniteltuna. " (Uusi tie 8.1.2009, lyhyesti)
Olen kuullut paljon vanhempien kertomuksia siitä, miten heidän pienissä lapsissaan elää usko. Muistan erään kirkosta eronneen perheen tyttären, joka rakasti alttareita. Äiti kertoi liikuttuneena siitä, miten lapsi halusi tehdä aina kotonakin alttarin, ja rukoilla siinä. Äiti itse koki menettäneensä lapsenuskonsa nuoruudessa. Tyttären kiinnostus sai äidinkin miettimään suhdettansa Jumalaan ja kirkkoon.
Monet äidit ovat kertoneet siitä, miten heidän lapsensa kyselevät innoissaan, koska perhe menee taas kirkkoon. Näiden perheiden pienet lapset ovat kokeneet tenavakirkoissa tai perhekerhojen hartaushetkissä Jumalan läsnäoloa, ja haluaisivat kokea sitä yhä uudestaan. Eräskin kolmevuotias alkaa joka kerta kirkon näkyessä tivaamaan äidiltään, koska mennään seuraavan kerran kirkkoon. Välillä äidin on hellyttävä!
Monet tämän ajan lapset jäävät vaille kristillistä kasvatusta. Melkein kaikissa päiväkodeissa ja kouluissa on luovuttu ruokarukouksista. Iltarukous taas alkaa olla harvojen perheiden herkkua, ainakin ruuhka-Suomessa, raamatunkertomuksista puhumattakaan. Kotien kristillistä kasvatusta tutkivassa kyselyssä ei vanhemmille annettu edes vaihtoehdoksi lapsille tarkoitettujen Raamatujen lukemista. Lapset kaipaavat yhteyttä Jumalaan - kuka täyttää heidän kaipuunsa?
Jeesus,
kerran luoksesi tuli monta lasta.
Aikuiset sanoivat:
Menkää pois!
Jeesuksella on kiire!
Sinä sanoit:
tulkaa!
Minulla on aina aikaa lapsille,
me kuulumme yhteen!
Kiitos,
että olen sinulle tärkeä.
Aamen.
Monica Vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa, s.46
9 kommenttia:
Hei,
Löysin blogisi tänään ja ajattelin kommentoida tähän kirjoitukseesi.
Minä olen ollut yksi sellainen päiväkotilainen n. 25 vuotta sitten, jolle on päiväkodissa kerrottu Jumalasta ja jota sitten vanhempani ovat avoimesti pk:n henkilökunnalle paheksuneet. Kotona ei siis mitään kristillistä kasvatusta annettu. Olen kuitenkin aina uskonut Jumalaan ilmeisesti noiden päiväkodin hengellisten hetkien ansiosta ja koin hänet luonnollisena osana lapsen maailmankuvaa. Lapsena hän toi minulle turvaa ja saatoin puhella hänelle toiveistani ja ajatuksistani.
Myöhemmin tämä lapsen usko Jumalaan on vaihtunut aikuisen uskoksi, kun tajusin mitä tekemistä Jeesuksella on tässä kaikessa.
Jokainen vanhempihan tietysti päättää lapsensa hengellisestä kasvatuksesta, mutta hengellisen kasvatuksen kieltäminen on myöskin valinta lapsen puolesta. Jumalaan uskominen saattaa olla lapselle tärkeää, vaikka se aikuisesta tuntuisikin tarpeettomalta tai taikauskoiselta.
Ihana kirjoitus! Se on jännää, miten uhkaavana jotkut kokee lasten innon uskon asioihin. Toisaalta se on mielestäni valovoimainen todistus siinä, kuinka vahvasta voimasta on kyse. Jos usko Jumalaa olisi yhdentekevä asia, tuskin siitä kukaan hermostuisi.
Nykyisin tuntuu leviävän ajattelu, jonka mukaan lapselle pitää antaa "neutraali" kasvatus, jotta hän voi myöhemmin itse valita uskontonsa. Kuitenkaan lapselle ei samalla tavoin kehity tajua uskonnolliseen kieleen yms., jos lapsuudesta karsitaan kaikki uskonnollinen pois.
Mielestäni olen kuullut osuvan kommentin tähän, eihän kukaan väitä, ettei lasta kannata pienenä viedä vaikkapa viulu- tai tanssitunneille, vaan on parempi antaa hänen myöhemmin antaa itse valita kiinnostuksenkohteensa. Onneksi uskon kohdalla vahingon voi myöhemmin korjata. Ammattiviulistiksi lienee turha yrittää, jos aloittaa soittamisen parikymppisenä.
Suomessa on käynnissä oikein "buumi" , että päiväkotien ja koulujen kristillinen uskontokasvatus kiellettäisiin myös ylemmän tahon toimesta.
Ikävä kyllä tällaisissa tilanteissa mennään yleensä vähemmistöjen ehdoilla, eli vaikka enemmistö vanhemmista puoltaisi kristillistä uskontokasvatusta, se ei riitä. Onkin tärkeätä "pitää ääntä" oikeaksi ja tärkeäksi haviatsemiensa asioiden puolesta. Muuten ne jyrätään pois käytöstä huomaamattamme.
Opri
Asiaa! Oikein hyvä ja tärkeä puheenvuoro tämä(kin) kirjoituksesi.
TML
Emma S. olet sydämellisesti tervetullut lukijakseni :)! Et varmasti ole ainoa, jolla on tällaisia hyviä kokemuksia päiväkodista. Itse liikutuin valtavasti erään päiväkodin 30-vuotisjuhlassa Vaasassa. Juontajana toiminut työntekijä sanoi heidän laulavan joka päivä laulun "Jumalan kämmenellä". Hän jatkoi:"Ja siksi meillä on niin hyvä olla täällä!" Tänään taas luin lehtijutun Järvenpään uudesta papista, joka kertoi tajunneensa olevan kristitty eka luokan uskontotunneilla. Onneksi vielä monet vanhemmat päästävät lapsensa mukaan kirkkovierailuille ja uskontotunneille, vaikka ovatkin ateisteja.
Kiitos pikkupappi, taas kerran! En usko minäkään neutraaliin kasvatukseen. Soittoharrastus-vertaus oli osuva. Vaikka "vahingon" voi korjata myöhemmin uskonasioissa, olisi tärkeää, että mahdollismman moni lapsi saa elämäänsä turvallisuutta uskosta Jumalaan jo pienenä. Kristillisen kotikasvatuksen vahvistaminen on mielestäni kirkon tämän ajan suurimpia haasteita!
Kiitos Opri taas asiantuntevastasi kommentista! Hesarissa oli viime syksynä monta negatiivista juttua liittyen päiväkotien uskontokasvatukseen. Luulen, että kertomassani esimerkissäkin oli kyseessä äänekäs vähemmistö. Uskontokasvatuksen väheneminen on uhka myös kulttuurisesti. Kanttorimme miettii sitä, mitä 30 vuoden päästä lauletaan hautajaisissa, kun lapset ja nuoret eivät välttämättä opi enää edes klassikkovirsiä. Onneksi olen nähnyt myös toisenlaisia malleja!
Kiitos TML! Tässä on työsarkaa meille jokaiselle!
Asiaa kirjoitat sinä ja kommentoijat.
Minulle merkitsi alakoulun uskontokasvatus hyvin paljon, vielä kymmenien vuosien päästä muistan koulun uskontokirjojen sisältöja ja ihania kuvia.
Varsinkin kahtena ekana vuonna koululaisjumalanpalvelukset olivat tärkeitä.
Yläasteella hengelliset puhujat ja koululaiskonsertit olivat tärkeitä.
Pidän uskonnonopetusta ja kasvatusta tärkeänä asiana
Tupu
Vai että asiaa. Mites kaikki muut uskonnot ja niiden maailman synnystä kertovat tarinat? Ihmiskunnan historiassa on ollut pyöreästi 10 000 jumalaa, kreikkalaiset, roomalaiset egyptiläiset ja pakanalliset mukaan laskettuna. Ylläolevat kirjoittajat ovat ateisteja 9999:n jumalan suhteen, mutta pitävät silti omaa näkökantaansa ainoana oikeana ja kasvattamisen arvoisena. Hmmmm... Ristiriitaista.
Maailmankaikkeudelle on olemassa jo tieteellinenkin syntyhistoria, joka on monin verroin mielenkiintoisempi kuin raamatun tarjoama. Miksei tätä yleisesti oikeaksi hyväksyttyä oppia voisi myös opettaa? Miksi pitää sanoa että jumala tekee auringonlaskun, kun valon diffraktoitumisen aiheuttama punainen väri on oikea selitys. Miksi lapselle pitää opettaa taikuutta ja rituaaleja, kun samaan aikaan voitaisiin opettaa luonnon ihmeellisyyttä IHAN OIKEASTI?
Tällä sivustolla on tutkittu raamatun ristiriitoja --->
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatun_ristiriitojen_tarkastelua.html
Elinalle:
Kirjoitat kuinka olet saanut huomata kuinka avoimia lapset ovat jumalan todellisuudelle ja kuinka monet äidit ovat kertoneet siitä, miten heidän lapsensa kyselevät innoissaan koska perhe menee taas kirkkoon. Samalla tavalla lapset ovat innoissaan joulupukista ja kyselevät milloinkas se pukki taas tulee kylään. Siis niissä kodeissa, joissa joulupukki- ja jeesus myyttejä ylläpidetään.
Pikkupapille: Me ateistit ja oikeata totuutta tieteen keinoin etsivät hermostumme juuri tästä syystä - meille ei ole yhdentekevä asia kuinka kaikki yhteiskunnalliset kysymykset jotka voidaan ratkaista rationaalisin keinoin (homoavioliitot, abortti), pitaa politisoida uskonnolla. Se on jännää tosiaan se. Yhtä valovoimainen on lasten usko joulupukkiin kunnes vanhemmat taman myytin murtavat!
Lähetä kommentti