Lapin uskomattoman kaunis kaamos lumosi minut täydellisesti. Pakkaspäivät olivat kirkkaita ja valoisia. Lapsuudenkotini ikkunoista katselin, miten erilaiset kauniit värit täyttivät taivaan auringonnousun ja -laskun aikoihin. Erityisen ihastunut olin siniseen hetkeen ennen auringonlaskua.
Lapin loma teki hyvää koko perheellemme. Vietimme leppoisaa lomaa ulkoilun ja seurustelun merkeissä. Minä uppouduin välillä kirjojen pariin ja sain luettua mm. Veli Laurentiuksen teoksen "Jumalan läsnäolon harjoitus", josta olen kuullut paljon hyvää. Suhteellisen nopean lukemisen jälkeen aion palata kirjaan ja lukea sitä mietiskellen ja alleviivaten.
Loman kohokohtiin kuului se, että kuopus pääsi ensimmäistä kertaa elämässään
laskettelemaan kummisetänsä ohjaamana. Hän osoittautui samanlaiseksi hurjapääksi kuin äitinsä aikoinaan; ikää tosin oli vielä vähemmän. Ylpeä äiti voi kehuskella sillä, että nelivuotias oli selvinnyt yksin hississäkin.
Loman kohokohtiin kuului se, että kuopus pääsi ensimmäistä kertaa elämässään
laskettelemaan kummisetänsä ohjaamana. Hän osoittautui samanlaiseksi hurjapääksi kuin äitinsä aikoinaan; ikää tosin oli vielä vähemmän. Ylpeä äiti voi kehuskella sillä, että nelivuotias oli selvinnyt yksin hississäkin.
Tänään olemme viettäneet kotosalla juhlia joulun riisumisen merkeissä. Lauloimme pari joululaulua, otimme pois joulukoristeita, lapset jakoivat keskenään joulukortteja sekä aloimme tuhota naapurimme tekemää ihastuttavaa piparkakkuista seimiasetelmaa. Kuopus ei vielä suostunut luopumaan joulukuusesta eikä tekemästään savisesta sydämestä. Seimiasetelmasta taas on jäljellä enää vähän kulisseja, vaikka minun "uuteen elämääni" ei sopinut edes Marian syöminen. Huomenna palaamme arkeen onnistuneen lomailun jälkeen!
4 kommenttia:
Pohjoinen on ihana. Itsekin lepäsin vaarojen sylissä ja sinisessä hetkessä - se antoi voimia. Ymmärrän täysin, miten olet nauttinut. Moni etelän ihminen ei varmaan koskaan ymmärrä... ;D
Sanopa muuta! Pohjoisen ihmiset ovat myös ihania siinä, että melkein kaikki ovat sukua toisilleen tai ainakin vähintään tuntevat samoja ihmisiä. Kävin juuri ostamassa Neidille Järvenpäässä uudet kengät, pellolaiselta kauppiaalta tietenkin :).
No joo... ;D Siitä voidaan tilanteesta riippuen olla montaa mieltä, kuinka ihanaa se on, että melkein kaikki tuntevat toisensa tai ovat sukua... Mutta kyllä se varsin usein on todella mieletön voimavara ja tukiverkko. Joskus myös jonkin sortin ahdistus. Asioilla on puolensa.
Niinpä, kyllähän aikoinaan tuntui kiva lähteä vähän maailmalle =Helsinkiin, jossa sai olla ihan anonyymi. Mutta yhtä mukavalta tuntuu aina palata paikkaan, jossa kysytään "Oleks sie Paavon ja Anjan tyär?" Kaikella on puolensa!
Lähetä kommentti