Free counter and web stats

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Apua, olen julkkis!

Viime viikolla tajusin olevani julkkis. Se tapahtui keskiviikkona saapuessani töistä kotiin. Vesa kiikutti käteeni kopion Keski-Uusimaan kolumnista, jonka oli kirjoittanut arvoisa teologi ja filosofi Terho Pursiainen. Kolumni käsitteli Vesaa ja minua. Pursiainen antoi siinä ohjeita uudelle kirkkoherralle ja kertoi kokemuksiaan luentotilaisuudesta, jossa oli kuulemassa minua.

Olin oikein otettu saamastani palautteesta. Pursiainen kehui esiintymistäni miellyttäväksi ja esitelmääni mielenkiintoiseksi. Ei paha! Tosin ollakseni rehellinen täytyy todeta, että kirjoituksen pääpaino oli siinä, että hän kummasteli myönteistä suhtautumistani naispappeuden vastustajiin. Onhan se kieltämättä vähän outoa, että me muutamat naispapit puolustamme naispappeuden vastustajien oikeutta toimia tässä kirkossa. Se on minusta oikeaa suvaitsevaisuutta. Pauli Aalto-Setälä kuvasi viikko sitten Finlandia-talolla mainiossa esitelmässään suvaitsevaiseksi ihmistä, joka suvaitsee sitä, jonka arvoja ei voi yhtään sietää. Siinäpä on meille kaikille opettelemista!

Huvittavaa Pursiaiseen liittyen oli se, etten tunnistanut Järvenpään julkkisteologia pitämälläni luennolla. En sittenkään, vaikka hän esitti kysymyksiä, ja totesi olevansa pappi. Se oli todella kummallista, koska kärsin muutaman ystäväni tavoin siitä, että tunnistan ihmisiä liiankin hyvin. Aika usein olen tilanteessa, jossa menen puhumaan ihmiselle, jonka muistan tarkasti vuodelta miekka ja kirves. Noloa on se, että kyseisellä ihmisellä ei ole usein minkäänlaista hajua siitä, kuka minä olen. No, joskus käy kyllä toisinpäinkin.

Helsingissä lounaalla kuulin teologiaa opiskelevalta ystävältäni yhden selitysmallin tietämättömyydelleni. Kummastelin hänelle sitä, että Pursiainen näytti jotenkin nuorekkaammalta ja freesimmältä kuin aikaisemmin. Ystäväni, joka oli hyvin vaikuttunut Pursiaisen luennoista teologisessa tiedekunnassa, tiesi heti syyn moiselle muutokselle: mies on alkanut harrastaa tanssia uuden vaimon myötä!

Viime viikkoina olen muutenkin tajunnut sen, että minusta on tullut julkkis ainakin Järvenpäässä. Minua ei suinkaan tunnisteta kadulla eikä junassa, mutta blogikírjoitukseni ovat herättäneet osassa lukijoista ärtymystä kunnon julkkisten tavoin. Sen vuoksi päädyimme Vesan kanssa siihen ratkaisuun, että eriytämme blogimme. Tästä lähtien olen itse 100% vastuussa siitä, mitä kirjoitan Elinan blogiin. En kirjoita blogia kirkkoherran vaimona vaan omana itsenäni.

Kolmas todistus julkisuudesta on se, että kotisivujemme kävijämäärä on lisääntynyt hurjasti viime aikoina. Eilen kotisivuillamme oli lähes sata käyntiä, tänään käyntikertoja on jo 115, vaikka tehokasta peliaikaa on jäljellä vielä yli tunti. On kiva kirjoittaa, kun tietää, että Joku lukee. Voisitko rakas Joku joskus kommentoida kirjoituksiani tai jättää puumerkkisi vieraskirjaan? Siitä tulee niin hyvä mieli ja koko päivä on pelastettu...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Minäkin olen löytänyt tieni tänne. Kirjoituksesi ovat loistavia!! :)

Kaija Telaranta kirjoitti...

Hauska sana tuo freesi-pursiainen! Ehkä hän kommentoi itse, mikä on nuorekkuutensa salaisuus.
Sinun vetoomuksesi:rakas Joku vastaa minulle, oli niin vaikuttava, että päätin todistaa sinulle, että ainakin joka 120. lukija osaa myös kirjoittaa. Sinä osaat ilmaista itseäsi hyvin, ja siitä sinua ovat kiittäneet muutkin kuin Pursiainen.
Elämänilosi ja hauska ajattelusi virkistävät ikäluokkaa, joka muistaa asioita jopa vuodelta keppi ja kivi.
Kirjoittele edelleen omalla tyylilläsi!

Anonyymi kirjoitti...

Vetoomuksesi hellytti. Kyllä minäkin näitä luen ja olenpa markkinoinut muillekin. Erityisesti minua viehättää se elämänmakuinen tyylisi ja tapasi kirjoittaa. Kirjoitat kuin juttelisit vastapäätä istujallesi. Iloa ja siunausta uuteen työhösi!

Anonyymi kirjoitti...

auts! olin äskeinen kirjoittaja n. klo 9.50 ke-aamuna Jarna

Anonyymi kirjoitti...

On niin mukavaa kun olet ihan "tavallinen ihminen"-julkkis. Kirjoittamiisi asioihin pystyy samaistumaan sekä nuoret että vanhemmatkin kun mieleen nousee muistoja nuoremmilta päiviltä. Naisen, äidin ja puolison elämä on kai aina kuitenkin jokseenkin samaa rataa kulkevaa. Paitsi että me kaikki emme ole julkkiksia emmekä pappeja. Katselin sinua kirkkoherran virkaanasettamisjuhlassa (sanahirviö) ja totesin, että olit ihan oma itsesi vailla omahyväistä sädekehää. Jatka samaan malliin!