Apua, olen julkkis!

Viime viikolla tajusin olevani julkkis. Se tapahtui keskiviikkona saapuessani töistä kotiin. Vesa kiikutti käteeni kopion Keski-Uusimaan kolumnista, jonka oli kirjoittanut arvoisa teologi ja filosofi Terho Pursiainen. Kolumni käsitteli Vesaa ja minua. Pursiainen antoi siinä ohjeita uudelle kirkkoherralle ja kertoi kokemuksiaan luentotilaisuudesta, jossa oli kuulemassa minua.

Olin oikein otettu saamastani palautteesta. Pursiainen kehui esiintymistäni miellyttäväksi ja esitelmääni mielenkiintoiseksi. Ei paha! Tosin ollakseni rehellinen täytyy todeta, että kirjoituksen pääpaino oli siinä, että hän kummasteli myönteistä suhtautumistani naispappeuden vastustajiin. Onhan se kieltämättä vähän outoa, että me muutamat naispapit puolustamme naispappeuden vastustajien oikeutta toimia tässä kirkossa. Se on minusta oikeaa suvaitsevaisuutta. Pauli Aalto-Setälä kuvasi viikko sitten Finlandia-talolla mainiossa esitelmässään suvaitsevaiseksi ihmistä, joka suvaitsee sitä, jonka arvoja ei voi yhtään sietää. Siinäpä on meille kaikille opettelemista!

Huvittavaa Pursiaiseen liittyen oli se, etten tunnistanut Järvenpään julkkisteologia pitämälläni luennolla. En sittenkään, vaikka hän esitti kysymyksiä, ja totesi olevansa pappi. Se oli todella kummallista, koska kärsin muutaman ystäväni tavoin siitä, että tunnistan ihmisiä liiankin hyvin. Aika usein olen tilanteessa, jossa menen puhumaan ihmiselle, jonka muistan tarkasti vuodelta miekka ja kirves. Noloa on se, että kyseisellä ihmisellä ei ole usein minkäänlaista hajua siitä, kuka minä olen. No, joskus käy kyllä toisinpäinkin.

Helsingissä lounaalla kuulin teologiaa opiskelevalta ystävältäni yhden selitysmallin tietämättömyydelleni. Kummastelin hänelle sitä, että Pursiainen näytti jotenkin nuorekkaammalta ja freesimmältä kuin aikaisemmin. Ystäväni, joka oli hyvin vaikuttunut Pursiaisen luennoista teologisessa tiedekunnassa, tiesi heti syyn moiselle muutokselle: mies on alkanut harrastaa tanssia uuden vaimon myötä!

Viime viikkoina olen muutenkin tajunnut sen, että minusta on tullut julkkis ainakin Järvenpäässä. Minua ei suinkaan tunnisteta kadulla eikä junassa, mutta blogikírjoitukseni ovat herättäneet osassa lukijoista ärtymystä kunnon julkkisten tavoin. Sen vuoksi päädyimme Vesan kanssa siihen ratkaisuun, että eriytämme blogimme. Tästä lähtien olen itse 100% vastuussa siitä, mitä kirjoitan Elinan blogiin. En kirjoita blogia kirkkoherran vaimona vaan omana itsenäni.

Kolmas todistus julkisuudesta on se, että kotisivujemme kävijämäärä on lisääntynyt hurjasti viime aikoina. Eilen kotisivuillamme oli lähes sata käyntiä, tänään käyntikertoja on jo 115, vaikka tehokasta peliaikaa on jäljellä vielä yli tunti. On kiva kirjoittaa, kun tietää, että Joku lukee. Voisitko rakas Joku joskus kommentoida kirjoituksiani tai jättää puumerkkisi vieraskirjaan? Siitä tulee niin hyvä mieli ja koko päivä on pelastettu...