"Paljon ois aihetta lapsella kiittää" on mielialani tänään. Vuoden ensimmäinen perhekirkko, vauvakirkko, on onnistuneesti ohi. Kaikki sujui loistavasti. Väkeä oli mukavasti liikkeellä, tunnelma oli hyvä ja kaikki työtoverit hoitivat tehtävänsä erinomaisesti. Ainoa harmituksen aihe oli siinä, ettei Laura päässyt toiveistaan huolimatta juhlaan mukaan. En uskaltanut ottaa räkäistä lasta vauvojen pariin. Hyvä niin, huomenna lapsilla on edessä kotipäivä, kun tauti on vain pahentunut.
Vauvakirkon saarnan yhteydessä luin Margaretha Melinin ihastuttavan runon, joka löytyy suomeksi Monica Vikström-Jokelan kirjasta "Kirkkovuosi lasten kanssa". Runo ei jätä minua koskaan kylmäksi! Siinä Jumalan rakkaus tulee esille kouriintuntuvasti, vai mitä?
Olen hieno,
sillä sinä olet minut luonut.
Olen arvokas,
sillä sinä rakastat minua.
Kaunis olen
silmissäsi,
jalokivi
kädessäsi.
Siksi ei ole väliä,
jos joku ei anna
minulle arvoa
tai pitää minua
typeränä.
Sydämeeni
kuiskaat totuuden:
olen kultaakin
arvokkaampi.
Olen silmäteräsi,
salainen aarteesi.
Iloitset minusta.
Tahdon kiittää sinua
niin kauan kuin elän
ja aina muistaa,
kuka minä olen.
Margaretha Melin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti