Free counter and web stats

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Selityksen mestari

Lapsuuteni ja nuoruuteni joululomat olivat lautapelien aikaa. Muutaman sadan metrin päässä asuvat serkkumme saivat jaka joulu lahjaksi jonkin ihanan lautapelin, jota me serkukset kokoonnuimme pelaamaan heidän olohuoneeseensa. Päivärytmit olivat yleensä kaamoksen keskellä sekaisin ja niinpä pelasimme monesti pitkälle iltayöhön. Ihmettelimme siskoni kanssa sitä, miten serkkumme saivatkin joka joulu lahjaksi jonkin kivan pelin. Meidän perheemme lautapelivarasto oli puolestaan melkoisen suppea ja surkea. Vanhempamme taisivat jo siihen aikaan käyttää joululahjoina ruskeita kirjekuoreja. Äidin ja isän lahja lämmitti taas mukavasti alennusmyynneissä shoppaillessa. Kaikissa asioissa on puolensa...

Meidän perheessämme on alkanut lautapelien aika. Laurasta ja Anttonista on tullut aivan yli-innokkaita pelaajia. Kaiken lisäksi joulupukki ja hänen kummi-apulaisensa toimittivat meille tänä jouluna kolme lautapeliä, kaikki hyvin mieluisia. Monena iltana on melkein itku tullut isojen lasten silmään, kun emme ole ehtineet pelata yhdessä peliä. Onneksi peli-iltojakin on riittänyt mukavasti ja kaikki pelit on jo ehditty kokeilla.

Junior-Aliaksen pelaaminen on hyvin mielenkiintoista, jos Mikael on pelissä mukana. Kerran teimme niin, että Mikael sai nähdä kuvan ja sanoa sanan. Se toimi oikein mainiosti. Tavallinen pelaaminen kuopuksen kanssa on hyvin hauskaa, koska hänen sananselityksensä ovat vailla vertoja. Tässä laitan teille kokeeksi muutaman kolmevuotiaamme sananselityksen. Keksittekö puuttuvan sanan? Jos joku saa kolme oikein, voin tarjota hänelle pullakahvit Järvenpään pappilassa. Onnea peliin!

1. Se on sellainen valkoinen.
2. Se on sellainen punainen ja siinä on mustaa.
3. Se on sellainen, joka laitetetaan hiuksiin.












Oikeat vastaukset:
1. Ompelukone
2. Niittaaja
3. Verhot

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi, voi, palkintokaffeet jäi kyllä saamatta! Mummu ei heti tajunnut edes pelin ideaa, vaan luuli, että kysymys on yhdestä sanasta, johon sai kolme vihjettä. vastasin "pipo". Kyllä se Miksu on ovela!!!!! Ja mummut tyhmiä! Heippa! Lähden tästä Göteborgiin maanantaina kokeilemaan, miten siellä pärjäilen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä vastaus! Nauran melkein katketakseni. Siunausta Göteborgin reissuun ja terveisiä kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Upeeta! Minä vastasin 1. Lumiukko 2.Punatulkku ja 3.nipsi.
Minäkin olen saanut pelata viime vuosina erilaisia pelejä lastenlasten kanssa. Fortuna on ollut kolmivuotiaan pikkumiehen suosikki jo kauan. Hänellä on pelistä erilaisia versioita joko kuulat yksitellen tai kaikki kerralla matkaan työntäen. Kaikki kerralla työntäessä syntyy yleensä iloista sekamelskaa kun kuulat lentelevät mikä minnekin.
Kuusivuotias tyttönen keksii aina omat säännöt peleihin ja yleensä omaksi edukseen. Yritän opettaa, että oikeilla säännöillä pelaaminen on reilua, mutta...Joulupukki toi lahjaksi Kaninloikka-pelin ja se on oikein hauska peli myös mummum mielestä.

Elina Koivisto kirjoitti...

Tosi hienoja vastauksia! Varsinkin punatulkku! Elämä lasten kanssa on HAUSKAA!