Viisas pääsee vähemmällä!

Muistan hyvin tunnelmani ensimmäisessä oikeassa kesätyöpaikassa. Tein haastavaa kesäteologin työtä Ylitornion seurakunnassa. Pidin päiväriparin ja pari rippileiriä, aloittelin kesätoimintaa nuorille, pidin elämäni ensimmäiset kolme saarnaa, tuurasin kanttoria, tein kotikäyntityötä ja kaikkea muuta mahdollista. Silti katsellessani palkkanauhaa mietin sitä, olenko ansainnut näin hyvää palkkaa. Minimipalkka, 4000 markkaa miinus verot, tuntui minusta aivan uskomattomalta palkalta kesäteologin työstä. Laskin tunteja, etten vain minään päivänä tekisi alle kahdeksaa tuntia ja osoittautuisi huonoksi työntekijäksi.

Tiedän, etten ole ainoa seurakunnan työntekijä, joka on miettinyt tällaisia jossain elämänsä vaiheessa. Yleensä nämä ihmiset ovat ylitunnollisia työntekijöitä. Niitä, jotka ovat valmiita joustamaan ja auliisti tarttuvat aina niihin tehtäviin, joita esimies tai joku työtoveri tarjoaa. Siitä huolimatta huono omatunto tahtoo iskeä, jos "pinnaa" töistä kesken päivän. Jossain selkärangassa on koulu- tai työmaailmasta tullut päähänpinttymä, että toimistolla pitäisi istua 8-16 riippumatta siitä, millainen työnkuva on.

Minusta on tullut melkein kunnollinen työntekijä, koska teen pääsääntöisesti suhteellisen säännöllistä työpäivää. Tänään huomasin taas liian tunnollisen työntekijän syndrooman, kun lähdin kesken työpäivän vanhan opiskelukaverin kanssa lounaalle. Tyynnyttelin omaatuntoani sillä, että perjantaina olin vapaapäivänäni Mikko Salmen hastateltavana RadioDein ohjelmassa mainostamassa seurakuntamme toimintaa. Muistuttelin itseäni myös siitä, miten voin jatkaa töiden tekemistä illalla. Sain rauhan.

Lounaastamme viihtyisässä ravintolassa oli luultavasti paljon enemmän hyötyä työlleni kuin vastaavasta istumisesta yksin työpöytäni ääressä. Keskustelimme ystäväni kanssa myös työasioista. Mietimme, miten voisimme toimia toisin, jotta seurakunta tulisi lähemmäksi ihmisten elämää. Pohdimme, miten hengellisyys voisi läpäistä paremmin työyhteisömme ja työmme. Jaoimme kokemuksia työstä ja parhaita ideoita. Innostuimme ja innostimme. Lähdimme lounaalta virkistyneinä, uudistuneina ja innokkaina tarttumaan työhön.

Saavuttuani takaisin työpöydän ääreen minusta ei tuntunut yhtään siltä, että olisin käyttänyt "työaikaani" väärin. Hoidin ystäväni ohjeen ansiosta viidessä minuutissa asian, jonka selvittäminen olisi vienyt minulta ilman hänen apuaan useamman päivän. Tai ehkä en olisi saanut sitä ikinä hoidettua yhtä hyvin. Taas kerran huomasin sen, miten työtä ei kannata tehdä yksin. Kun kulkee rukoillen ja jättää asiat Jumalan haltuun, Hän johdattaa parhaalla mahdollisella tavalla. Yleensä hän käyttää enkeleinä toisia ihmisiä!

Jumalalle kannattaa antaa rukouksessa myös oman elämän aikataulu. Olemme Vesan kanssa ihmetelleet sitä, että työaikataulumme ovat aina olleet suhteellisen inhimillisiä perheemme kannalta. Vaikka olemme tehneet paljon töitä, ovat työt ajoittuneet niin, että puolisolla on ollut vähän helpompi jakso silloin, kun toinen on tehnyt töitä täysillä. Vielä kertaakaan ei ole ollut tilannetta, jossa olisimme molemmat olleet ihan puhki. En ole löytänyt asialle mitään luonnollista selitystä, vaan uskon Jumalan ohjaavan kalenterinkäyttöämmekin.

Olen luonteeltani ahne. Siksi haalin toisinaan itselleni työtehtäviä aivan liikaa. Olen usein katsellut kauhuissani edessä olevaa työmäärää ja huokaillut, että Jumala auttaisi minua selviytymään. Monesti olen saanut huokauksiini vastauksia. Useamman kerran on käynyt niin, että joku tapaaminen tai palaveri on peruuntunut. Apu on voinut löytyä myös siitä, että jumalanpalvelukseen on ollut valmiina saarna, jonka olen pitänyt toisella paikkakunnalla. Täytyy tunnustaa, että olen kerran jopa saarnannut sivukirkossa suomeksi niin, että edessäni oli ruotsinkielinen saarna. Hyvin meni!

Omien kokemusteni kautta olen vakuuttunut siitä, että Jumala tahtoo todella pitää lapsistaan hyvää huolta. Hän tahtoo kantaa meitä arjen haasteiden keskellä, kun annamme Hänelle tilaa toimia ja rukoilemme hänen apuaan. Viisas pääsee vähemmällä!