Free counter and web stats

tiistaina, marraskuuta 11, 2008

Shoppailua hyvässä seurassa

Voi ankeuksien ankeus! En ole ihmistyyppiä, joka välittää tai valittaa kovinkaan usein säästä. Viimeisten päivien ilmat ovat kuitenkin saaneet minunkin suupieleni kääntymään vahvasti alaspäin. Eilisiltana jouduin ajelemaan naapurikaupunkiin Keravalle viedessäni Lauraa tanssitunnille. Sateen ja pimeyden yhdistelmä oli tappava. Tuntui melkein pelottavalta ajaa, kun näkyvyys oli heikko ja tuttu reitti muuttui aivan vieraaksi. Meilläpäin ei onneksi ollut sellaista myrskyä kuin esim. Helsingissä ja Pornaisissa. Kuulin, että Pornaisissa oli koulua käyty tänään kynttilänvalossa; melkoisen eksoottista ja vaaralllista!

Tänään vein lapsia kuoroharjoituksiin ja menin kuopuksen kanssa Prisma-keskukseen ostoksille. En olisi millään jaksanut lähteä liikkeelle lämpimästä kotikolosta. Yllätyksekseni kaupan kirkkaat valot saivat mint piristymään oikein kunnolla. Toisena syynä oli tietysti hyvä seura. Miksun kanssa kahdestaan shoppailu oli todella mukavaa. Mietimme yhdessä, mitä shoppailu oikein tarkoittaa. Kauppakaverini totesi viisaasti, ettei shoppailu ole sopan syömistä.

Tänään pääsimme oikein kunnolla shoppailun makuun. Valitessamme pikkuhousuja, sukkia, yöpukua, legginssejä ja kalsareita mieleeni tulivat periaatteet, jotka minulla oli odottaessani esikoista. Sanoin ystävälleni, että aion boikotoida kaikkia Disney-tuotteita ja muita vastaavia. Hoh, hoi, päätökseni ei pitänyt kovinkaan montaa kuukautta. Lastemme vaatevalikoimaan kuuluu runsaasti Bamse-, Nalle Puh- ja Princess-tuotteita. Tänä vuonna on perheessämme olleet suosiossa Hello Kitty ja Salama Mc Queen -tavarat. 4-vuotissynttäreitä vartenkin on jo varattu runsaasti kilpa-autoon liittyviä tuoteita: kutsukortit, pöytäliina, lautasliinat, lautaset ja mukit. Enpä olisi uskonut 10 vuotta sitten!

4 kommenttia:

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Eri satu- ja piirroshahmoihin liittyvät tavarat on ihan hauskoja. Sitä vaan en ymmärrä, kun niitä tungetaan aikuistenkin vaatteisiin. Viivi&Wagner-kalsarit voi olla hyvinkin hauska idea, mutta ainaiset Snoopy-alushousut yms. ovat vastenmielisiä. Ehkä se on osa ikuisen nuoruuden tavoittelua...tai tässä tapauksessa lapsuuden.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Elina,
Salama mukit odottavat meilläkin neljä vuotiasta. Mutta tuo tarinahan on ihan, samoin kuin moni muu satu krääsän takana. Autot ovat erilaisia ja jokaisen vahvuus tulee käyttöön, kilpailusta ja ystävyydestä puhumattakaan.
Mutta missä menevät rajat. Mitkä sadut ovat sellaisia, että niitä ei osteta, vaikka olennot olisivatkin muodissa. Meillä on muutama sarja boikotissa edelleen, lähinnä sisällön vuoksi siis? Entäs teillä?
Riikka
Muuten arjen harmautta todella piristää, miten iloiten lapsi pistää oranssin Martti-paidan päälle. eipä ole aamuissa ongelmia.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt täytyy kyllä sanoa, että kummipojan synttärilahjan valinta osu kyllä tämän kirjotuksen perusteella ihan nappiin! :) Ainaki teemansa puolesta, viikonloppuna nähdään, miten käytännössä...Sitä ootellessa! :)

Elina Koivisto kirjoitti...

Snoopy-alusvaatteet eivät ole minunkaan makuuni. En ole viimeiseen 15 vuoteen tykännyt edes paituleista. Lapset saavat olla lapsia, nuoret nuoria ja aikuiset aikuisia.

Riikalle voin sanoa, että meillä on "varjelluttu" joiltakin suosikkisarjojen hahmoilta TV:n puuttumisen vuoksi. En myöskään oikein pidä halpisvaateketjujen rajuista poikein vaatteista. Miksu haluaisi välillä jotain luurankojuttuja, mutta en ole halunnut ostaa. Sen sijaan Lindexistä löydettiin nytkin ihana apina-pyjama. Retrohenkiset Lindexin lastenvaatteet ovat nyt suuressa suosiossani (esim. 5 muurahaista on enemmän kuin 4 elefanttia -sarja vai mikä se nyt on suomeksi). Pidän kovasti myös Polarn&Pyret-liikkeen kuoseista, joihin tutustuin jo Ruotsissa.

Odotamme innolla kummien vierailua :)!