Free counter and web stats

sunnuntaina, helmikuuta 08, 2009

Kaikkea voi sattua

Olin innoissani siitä, että pääsisin pitkästä aikaa saarnaamaan. Viime kuukausina olen kyllä ollut aika usein jumalanpalvelusvuorossa, mutta yleensä apupappina tai päävastuussa erilaisissa lastenkirkoissa. Tiistaina hoidellessani sairaita lapsia keräsin kaikki mahdolliset saarnatekstiä käsittelevät kirjamme (=hervoton pino) ja aloin perehtyä teemaan. Nautin suunnattomasti syventymisestä raamatunselityksiin ja päässäni alkoi syntyä uusia ideoita. Kynä sauhuten kirjoittelin useamman sivun muistiinpanoja tulevaa saarnaa varten. Teemakin alkoi jo hahmottua: päätin kirjoittaa kynttilänpäivän saarnan kohtaamisesta.  

Elämä ei kuitenkaan mene aina niin kuin itse suuunnittelee. Lasten sairaus tarttui minuunkin ja olin välillä niin heikossa kunnossa, etten jaksanut käydä edes Facebookissa enkä omassa blogissani. Välillä olin paremmassa kunnossa, mutten kyllä missään saarnankirjoitusvireessä. Lauantai-iltana aloitin saarnan tekemisen Miehen vanhan saarnan päälle. Kyllä otti kunnian päälle, mutta voimat eivät riittäneet täysin uuden tekeleen luomiseen. Kaivoin esille tiistaina kirjoitetut muistiinpanot ja aloin tehdä niiden avulla saarnasta enemmän omannäköistä. Sain ujutettua kohtaamisen teemaa mukavasti saarnaan, tein siihen uuden alun ja muutenkin muokkasin sitä omaan suuhuni sopivaksi. Lähetin sen helpottuneena liitetiedostona omaan sähköpostiosoitteeseeni ja ajattelin printata sen aamulla työpaikalla. Meidän printterimme on nimittäin ollut rikki jo kauan, aivan liian kauan.

Aamulla työpaikalla en saanutkaan liitetiedostoa auki. Yritin vääntää sitä auki kaikilla mahdollisilla apuohjelmilla, mutta mitään ei tapahtunut. Soitin paniikissa Miehelle ja kysyin, oliko hän vielä kotona. Ei ollut. Hän oli kuitenkin tietokoneen äärellä ja lupasi yrittää aukaista tiedoston. Kohta hän jo soitti ja kertoi,  ettei tiedostoa voinut aukaista. Mies lupasi lähettää vanhan saarnansa minulle. Sen saman saarnan, jota olin käyttänyt pohjana. Kiitin kauniisti. 

Saarnan pitäminen meni melko kohtuullisesti. Kanttori ja kuorolainen, jotka tiesivät ongelmani, eivät olleet huomanneet mitään ihmeellistä. Yritin tasapainoilla saarnapöntössä kirjoitetun saarnan ja päässäni olleen saarnan välillä. Kerroinpa väliin myös sellaisia juttuja, jotka eivät kuuluneet alunperin kumpaankaan versioon. En tiedä, oliko se Pyhän Hengen vai oman pään aikaansaannoksia. 

Episodi oli kaikin tavoin opettavainen. Ensinnäkin elämä on sellaista, ettei aina voi eikä edes tarvitse tehdä huippusuoritusta. Toiseksi on hyvä muistaa, että elämässä voi tapahtua ihan mitä vain. Siitä ei kannata hermostua. Kolmas opetus on siinä, että Jumalan käytössä joutuu useimmiten pienelle paikalle, halusi tai ei. Niinpä jatkan taas elämääni laulellen Liekit-musikaalin laulua: "Kaikkea voi sattua, käytä aina hellehattua..."




 




5 kommenttia:

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Tietotekniikan varaan ei kyllä voi laskea. Itsekin on tullut taisteltua joskus printterin kanssa sunnuntaiaamuna. Vähän tuli tuskanhiki. Onneksi saarna hoitui kuitenkin :) Jos saarna kerran on Jumalan sanaa, niin kaipa hän huolehtii siitä silloinkin, kun saarnaajalta on pallo (tai paperit) hukassa.

Anu kirjoitti...

Tämä todella kuuluu kyllä sarjaan 'hiphei'... :D

Jaksamista!

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Onneksi en ota nykyään enää epäonnistumisia niin vakavasti. Alkuvaiheessa uraa tällainen olisi ollut kyllä grande-grande-katastrofe.

Äitini kertoi juuri vähän aikaa sitten vaikeastivammaisesta puhujasta, joka oli vaivoin päässyt puhujapönttöön, kakistanut suustaan "Jumala rakastaa sinua" ja lähtenyt pois. Siitä puheesta olivat lähteneet liikkeelle suuret herätykset. Jumalan työ ei todellakaan ole riippuvainen ihmisten onnistumisista tai näppäryydestä. Mutta tietysti meidän täytyy tehdä silti parhaamme...

Anonyymi kirjoitti...

Maallikkosaarnaajana tuo tilanne on varsin tuttu vuosien varrelta. Iän myötä kesken puheen/saarnan alkaa tulla uutta juttua eikä loppua näy. Siksi olen pakottanut itseni pysymään valmiissa tekstissä enkä paljon uskalla omasta päästäni päästellä. Saarnan valmistaminen oli minusta aina parempi kokemus kuin sen pitäminen/puhuminen. Saarnaan mahtuu vain murunen valmistamisessa mukana ollutta.
Iloisia saarnavuoroja ja Pyhän Hengen voitelua sielunhoitoon ja saarnoihisi.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos Sananjalka rohkaisusta ja kannustuksesta! Minäkin yritän pysyä aika lailla konsepteissa, etten lähde liiaksi rönsyilemään. Tuo on totta, että saarnan tekeminen on parempi prosessi kuin sen pitäminen :).