Kaikkea voi sattua

Olin innoissani siitä, että pääsisin pitkästä aikaa saarnaamaan. Viime kuukausina olen kyllä ollut aika usein jumalanpalvelusvuorossa, mutta yleensä apupappina tai päävastuussa erilaisissa lastenkirkoissa. Tiistaina hoidellessani sairaita lapsia keräsin kaikki mahdolliset saarnatekstiä käsittelevät kirjamme (=hervoton pino) ja aloin perehtyä teemaan. Nautin suunnattomasti syventymisestä raamatunselityksiin ja päässäni alkoi syntyä uusia ideoita. Kynä sauhuten kirjoittelin useamman sivun muistiinpanoja tulevaa saarnaa varten. Teemakin alkoi jo hahmottua: päätin kirjoittaa kynttilänpäivän saarnan kohtaamisesta.  

Elämä ei kuitenkaan mene aina niin kuin itse suuunnittelee. Lasten sairaus tarttui minuunkin ja olin välillä niin heikossa kunnossa, etten jaksanut käydä edes Facebookissa enkä omassa blogissani. Välillä olin paremmassa kunnossa, mutten kyllä missään saarnankirjoitusvireessä. Lauantai-iltana aloitin saarnan tekemisen Miehen vanhan saarnan päälle. Kyllä otti kunnian päälle, mutta voimat eivät riittäneet täysin uuden tekeleen luomiseen. Kaivoin esille tiistaina kirjoitetut muistiinpanot ja aloin tehdä niiden avulla saarnasta enemmän omannäköistä. Sain ujutettua kohtaamisen teemaa mukavasti saarnaan, tein siihen uuden alun ja muutenkin muokkasin sitä omaan suuhuni sopivaksi. Lähetin sen helpottuneena liitetiedostona omaan sähköpostiosoitteeseeni ja ajattelin printata sen aamulla työpaikalla. Meidän printterimme on nimittäin ollut rikki jo kauan, aivan liian kauan.

Aamulla työpaikalla en saanutkaan liitetiedostoa auki. Yritin vääntää sitä auki kaikilla mahdollisilla apuohjelmilla, mutta mitään ei tapahtunut. Soitin paniikissa Miehelle ja kysyin, oliko hän vielä kotona. Ei ollut. Hän oli kuitenkin tietokoneen äärellä ja lupasi yrittää aukaista tiedoston. Kohta hän jo soitti ja kertoi,  ettei tiedostoa voinut aukaista. Mies lupasi lähettää vanhan saarnansa minulle. Sen saman saarnan, jota olin käyttänyt pohjana. Kiitin kauniisti. 

Saarnan pitäminen meni melko kohtuullisesti. Kanttori ja kuorolainen, jotka tiesivät ongelmani, eivät olleet huomanneet mitään ihmeellistä. Yritin tasapainoilla saarnapöntössä kirjoitetun saarnan ja päässäni olleen saarnan välillä. Kerroinpa väliin myös sellaisia juttuja, jotka eivät kuuluneet alunperin kumpaankaan versioon. En tiedä, oliko se Pyhän Hengen vai oman pään aikaansaannoksia. 

Episodi oli kaikin tavoin opettavainen. Ensinnäkin elämä on sellaista, ettei aina voi eikä edes tarvitse tehdä huippusuoritusta. Toiseksi on hyvä muistaa, että elämässä voi tapahtua ihan mitä vain. Siitä ei kannata hermostua. Kolmas opetus on siinä, että Jumalan käytössä joutuu useimmiten pienelle paikalle, halusi tai ei. Niinpä jatkan taas elämääni laulellen Liekit-musikaalin laulua: "Kaikkea voi sattua, käytä aina hellehattua..."