Free counter and web stats

maanantaina, helmikuuta 16, 2009

Paheellinen herkkuhetki

Lapsemme ovat vahvasti sitä mieltä, että junassa on tunnelmaa. He odottavat aina innolla junamatkoja. Pienempänä esikoinen piti niin paljon junista, että meillä oli tapana käydä juna-asemalla aika usein. Siihen aikaan asuimme Luulajassa ja Vaasassa, joiden junaliikenne on hyvin vaatimatonta. Niinpä yleensä emme nähneet edes junaa, mutta jo asemalla käyminen oli suuri elämys.

Tammikuisilla junamatkalla olimme Miehen kanssa vähän tylsällä päällä emmekä lähteneet lasten pyynnöistä huolimatta ravintolavaunuun. Ehkä meillä oli mukana niin paljon evästä, ettemme nähneet moista vierailua ollenkaan tarpeelliseksi. Joka tapauksessa lupasin matkan jälkeen lapsille, että seuraavalla matkalla harrastamme elämysmatkailua ja vien heidät ravintolavaunuun. Lapset odottivat innoissaan junamatkaa. He miettivät kuumeisesti, mitä herkkuja he ostaisivat junassa. Kuopus leveili naapurin tytöllekin:"Me mennään junassa lavintolavaunuun."

Tänään koitti se suuri päivä. Mies jäi junavaunussa omalle paikalleen ja me muut lähdimme elämysmatkalle. Matka ravintolavaunuun oli melkoisen jännittävä, koska meidän piti mennä sinne monen vaunun läpi. Vaunujen väleissä olevissa oviaukoissa oli lumista ja viileää. Tällä kertaa meillä oli tosin päällä oikeat sisävaatteet toisin kuin kuopuksen vauva-aikana, jolloin menin lasten kanssa yksin yöjunalla. Silloin aamulla puin vain itselleni vaatteet ja tepastelin yöpukuisten lasten kanssa läpi junan aamupalalle. Ilmeisesti en yksinkertaisesti selvinnyt ilman aamukahvia, koska yö oli ollut lievästi sanottuna levoton. Muuten olisin tuskin vaivautunut.

Ravintolavaunu oli tänään täynnä väkeä Etelä-Suomen hiihtolomien alkamisen kunniaksi. Lapset miettivät äänekkäästi jonossa, mitä herkkuja he valitsisivat. Kaikki kolme päätyivät Pringles-sipseihin ja yhteiseen limsapulloon; minä otin paljaan kahvin. Ravintolassa oli sen verran ahdasta, että lapset olisivat heti halunneet lähteä takaisin omaan vaunuun. Niinpä jouduin hörpppimään kahvin vähemmän tunnelmallisesti, ja lähtemään seurueen kanssa takaisin pitkin junan pitkiä käytäviä.

Elämysmatkailun syömiset maistuivat lapsista hyvin herkullisilta. Sipispurkkien tyhjennyttyä aloimme miettiä sitä, mitä tyhjeillä purkeilla voisi tehdä. Koimme taas ekologisen herätyksen tajutessamme, ettei tyhjillä purkeilla voi tehdä oikein yhtään mitään nykyisessä elämäntilanteessamme. Iso punainen Pringles-sipsipurkki oli aikoinaan esikoisemme lempilelu, joka viihdytti häntä useamman kuukauden ajan. Halvaksi tulivat lapsemme lelut, koska toinen suuri suosikki oli Kesella-rahkapurkki. Terve poika hänestä on tullut, kaikesta huolimatta!

Viime aikoina olen kokenut eläväni itseäni paremmassa seurassa esikoisen ja Miehen pohtiessa todella paljon ekologista elämäntapaa. Esikoinen sai kummitädiltään joululahjaksi kirjan, jossa oli 101 käytännöllistä vinkkiä ympäristöystävällisempään elämäntapaan.

Pringles-purkki sai tappotuomion ympäristöasiantuntijoiltamme. On se minunkin mielestäni aika järjetöntä toimintaa, että 43 gramman sipsiannosta varten tehdään kova purkki, jossa on paljon metallia ja vielä muovikansi. Sipsiannoksen syöminen vie muutaman minuutin, kun taas purkin hajoaminen vie aivan käsittämättömän pitkän ajan. Ympäristöasiantuntijamme jo suunnittelivat kesälle omien sipsien tekemistä oman maan perunoista, kun taas minä keskitien kulkijana ehdotin tavallisten sipsipussien ostamista. Käytännöllisyys ja helppous ennen kaikkea!

2 kommenttia:

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Junamatkoissa on kyllä sitä jotain. Nykyisin joku parin tunnin matka ei oikein tyydytä, koska sille ei tule pakattua kunnon eväitä, eikä sen aikana ehdi vielä odottaa perille pääsyä. Pidemmät matkat taas ovat hyvin harvinaista herkkua.

Teidän lapset ovat kyllä rohkeita, itse pienenä pelkäsin juuri niitä vaunujen liitoskohtia, kun kerran näin jonkun jäävän automaattiovien väliin jumiin. Eihän siinä kuinkaan käynyt, mutta pienelle ihmiselle siitä jäi kammo.

Elina Koivisto kirjoitti...

Joo, liitoskohdat ovat minusta edelleen vähän epämiellyttäviä. Minä en kuulu yhtään ihmisiin, jotka jaksavat tehdä eväitä. Meillä Vesa vääntää aina eväät mukaan sekä junaan että automatkoille. Vesa myös autossa syötäää muuta porukkaa takapenkiltä minun ajaessa autoa. Olen sitä mieltä, että tasa-arvo toimii meillä kyllä melkoisen hyvin ja roolijako aika epätyypilinen.