Free counter and web stats

tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Onnistumisen riemua!

Lapsuudenperheessäni minulla ja sisarellani oli aina välillä tapana laittaa ruokaa. Emme tietenkään keittäneet perunoita äitimme tapaan, vaan teimme aina jotakin herkkuruokaa. Hääräsimme keittiössä innoissamme, katoimme pöydän kauniisti, söimme ruoat täynnä ylpeyttä ja jätimme sotkut toisten siivottavaksi. Me olimme mielestämme todella ansainneet lepohetken, koska olimme tehneet niin suuren palveluksen perheellemme.

Omassa perheessänikin olen antanut lasten hääräillä keittiössä aina silloin, kun se suinkin on ollut mahdollista. Kolmen lapsen kanssa leipominen tai ruoanlaitto vaatii hieman kärsivällisyyttä ja kaaoksen sietokykyä, mutta antaa vastalahjaksi mukavia yhteisiä hetkiä ja onnistumisen kokemuksia.

Tänään kuopus halusi tehdä ikiomaa ruokaa. Hän on jo kauan pyytänyt, että saisi tehdä oikeaa ruokaa punaisessa pikkuriikkisessa kattilassa, joka on päätynyt "huusholliimme" Kaisa-musterilta. Niinpä lupasin, että hän saa paistaa siinä edelliseltä ruoalta jääneitä perunoita lihapullien seuraksi. Pikkumies laittoi essun päälle, asetti tuolin hellan eteen, otti kattilan kaapista, paloitteli kolme perunaa siisteiksi pieniksi paloiksi ja laittoi itse levyn päälle. Liikutellessaan perunanpaloja rasvassa hän totesi ylpeänä: "Mä oon hyvä kokki!"

4 kommenttia:

pikkupappi kirjoitti...

Siitä se lähtee, ties mikä kokkisoturi pojasta vielä tulee :)

Elina Koivisto kirjoitti...

Sanopas muuta! Täytyy sinun tulla joskus maistelemaan hänen tuotoksiaan :). Vatelmamuffiinit ovat viimeisin suosikki.

mm kirjoitti...

Näin viisaat vanhemmat varmistavat vanhuutensa mestarikokin vierailuilla...

Elina Koivisto kirjoitti...

Sanopas muuta! Kommenttisi oli suuri lohdutus. Eilen pienet pakottivat minut mahdollistamaan heidän Runebergin torttujen leipomisensa, vaikka olin aika heikossa kunnossa eikä kotona ollut vuokia. "Tekosyyt" eivät vakuuttaneet, ja niinpä leivoimme torttujen sijaan ison kakun. Kokit olivat tyytyväisiä tuotokseensa.