Tulisielu vai täysi nolla?

Tänään vierailemassani kirkossa tekstinlukija oli maahanmuuttaja. Hän luki tekstit sujuvasti, selkeästi ja kuuluvasti, mutta korostuksista kuuli, ettei hän ollut syntynyt Suomessa. Minä mietin heti mielessäni, miten minun ruotsinkieliset tekstinlukuni ovat varmaan kuulostaneet aika samalta. 

Kirkon jälkeen tuli puhetta vihkitoimituksestani, joka esitettiin Sub-TV:llä. Yksi keskustelukumppaneistani ärähti heti kuullessaan morsiamen olevan alunperin Kiinasta. Minua hänen kielteinen asenteensa loukkasi, koska olimme juuri aikaisemmin kuulleet Yhteisvastuun keräyskohteeseen lliityvän saarnan siitä, miten meidän tulisi tukea maahanmuuttajia. Niinpä en antanut hänen mollata rauhassa siirtolaisia ja pakolaisia, vaan kerroin omista kokemuksistani. Selitin hänelle, miten muutin aikoinaan täysin vapaaehtoisesti Ruotsiin. Minä osasin kieltä jo vähän  valmiiksi ja tunsin kulttuurinkin päällisin puolin. Siitä huolimatta maahanmuuttajana eläminen ei aina tuntunut kovinkaan helpolta.

Yhteisvastuu haastaa tänä vuonna kampanjallaan suomalaiset miettimään maahanmuuttajiin kohdistuvia ennakkoluuloja. Keräyksellä saaduilla varoilla tuetaan maahanmuuttajia työllistymisessä. Kampanjasivuilla maahanmuuttajien työllistymisen ongelmista kirjoitetaan näin: "Työssäkäynti auttaa maahanmuuttajia pääsemään aidosti osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Heidän työllistymisensä torjuu tulevaisuuden työvoimapulaa ja lisää yhteistä hyvinvointia. Suomessa asuu noin 132 000 maahanmuuttajaa. Suhteessa kantaväestöön heidän työttömyytensä on lähes kolminkertainen. Vaikka maahanmuuttajalla olisi koulutusta ja ammattitaitoa, työnsaanti tyssää usein muun muassa työnantajien kielitaitovaatimuksiin ja ennakkoluuloihin." (www.yhteisvastuu.fi)

Me muutimme vajaa 10 vuotta sitten Ruotsiin, koska meille molemmille luvattiin työpaikat. Mies aloitti heti työn Luulajan hiippakunnan suomenkielisen väestön parissa. Minä olin äitiyslomalla esikoisen kanssa ja opiskelin ruotsia paikallisessa aikuislukiossa. Vauvan lähestyessä vuoden ikää otin yhteyttä hiippakuntaan ja ilmoitin, että olisin valmis aloittamaan työt pappina seuraavana syksynä. Silloin jouduin siihen kaaokseen, josta pappi puhui tänään saarnassaan. Minulle luvattua työpaikkaa ei enää ollutkaan olemassa.  Molemmat työpaikan luvanneet viranhaltijat olivat siirtyneet toisiin tehtäviin eikä kukaan halunnut ottaa vastuuta siitä, että minut oli houkuteltu maahanmuuttajaksi väärin perustein. Putosin mustaan aukkoon, josta nouseminen tuntui mahdottomalta. Muistan, miten selasin ahdistuneena sanomalehtien työnhakuilmoituksia vain todetakseni, ettei koulutukseni ja mitätön työkokemukseni sopisi minkään muun kuin Ruotsin kirkon palvelukseen. Ja se oli pettänyt minut!

Vajaan vuoden päästä minut otettiin vastaan Ruotsin kirkon papiksi juhlallisessa pappisvihkimyksessä. En tiedä, onko minun lisäkseni olemassa ketään muuta pappia, joka on ollut kaksi kertaa raskaana pappisvihkimyksessä. Sekä esikoinen että neiti ovat saaneet piispallisen siunauksen jo kohdussa. Minun onneni oli loppujen lopuksi siinä, että Mies työskenteli hiippakuntakansliassa. Kaikilla maahanmuuttajilla ei ole samanlaisia suhteita!

Muistan Öränäsin kirkosta erityisesti yhden vanhan naisen. Hän toitotti aina kaikille muille seurakuntalaisille, miten minä en ymmärrä yhtään mitään enkä osaa ollenkaan ruotsia. Onneksi oli myös niitä kannustavia ääniä, jotka tukivat minua. Erityisen hyvin muistan kirkkoherrani, viisaan naisen, kertomuksen Englannista muuttaneesta miespapista:"Seurakuntalaiset rakastavat häntä, mutta kukaan ei ymmärrä yhtään mitään hänen saarnoistaan. Sinun puheestasi saa hyvin selvää." 

Kotipihallamme tunsin itseni hyvin etuoikeutetuksi kiirehtiessäni papinvaatteissani toimituksiin ja jumalanpalveluksiin. Onnekkaimmat pihan kurdinaisista saivat käydä siivoamassa tai opiskelemassa ruotsia. Suurin osa heistä eli hyvin rajoittunutta elämää. Olisin niin kovasti halunnut tutustua heihin paremmin, mutta kielimuuri esti sen. Jos ei osaa edes kirjoittaa omaa äidinkieltään, on täysin erilaisen kielen syvempi oppiminen  erittäin vaikeaa. Onneksi elekielelläkin voi kertoa sen, miten arvostan sinua ja pidän sinusta! 

Ennen muuttoamme Suomeen kävin harjoitteluvirkani loppukeskustelun piispan "oikean käden" (biskopens adjunkt) kanssa. Sympaattinen keski-ikäinen nainen pahoitteli sitä, millaisia vaikeuksia olin joutunut käymään ennen kuin minut otettiin vastaan Ruotsin kirkon papiksi. "Jos me vain olisimme tienneet, millainen tulisielu sinä olet", hän huudahti.  Niinpä niin! 

Tänäänkin Suomessa tuhannet ja tuhannet koulutetut ja pätevät tulisieluiset maahanmuuttajat odottavat, että joku huomaisi heidän lahjansa, taitonsa ja työpanoksensa. Minä ja sinä voimme tukea ainakin yhtä toivottomaan kaaokseen joutunutta lahjoittamalla rahoja Yhteisvastuukeräykseen vaikkapa verkkopankissa. Samalla voit myös tutkia omia ennakkoluulojasi maahanmuuttajia kohtaan osoitteessa www.haastaennakkoluulosi.fi.