Free counter and web stats

keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Kertaus on opintojen äiti

Pekka Simojoki kuunteli kerran lauluesitystä. Laulun jälkeen hän kehui laulua. Silloin hänelle kerrottiin, että se oli hänen oma tekemänsä laulu. En tiedä, onko tarina tosi vai kuuluuko se sarjaan "urabaanit legendat"? Pekan tuotteliaisuuden perusteella se voi kyllä olla suoraan elävästä elämästä. 

Yksi huvittavimpia asioita, mitä minulle on tapahtunut teologin urallani sattui Asikkalassa olevassa vanhainkodissa vuonna 1997 ja 1998.  Toimin  silloin kesäteologina ja tehtäviini kuului mm. laitoshartauksien pitäminen. Valmistauduin huolella kaikkiin tehtäviini  ja kirjoitin jokaisen laitoshartaudenkin sanasta sanaan. Minulla ei ollut kesäkämpisääni käytössä tietokonetta, joten tein pienemmät puheet aina käsin ruutupaperille. 


Toisen kesän jälkeen mapitin kaikki hartauspaperini, ja tein kiinnostavan löydön. Olin pitänyt vanhainkodissa hartauden molempina kesinä samaan kirkkovuoden aikaan. Molemmilla kerroilla olin aloittanut suunnittelun alusta alkaen ja päätynyt samaan raamatuntekstiin, Psalmiin 32. Siinä vaiheessa riemu vasta repesi, kun luin hartauteni läpi.  Olin käyttänyt täsmälleen samoja ajatuksia peräkkäisinä kesinä. Onneksi seurakuntani oli sillä kertaa varmaan yhtä dementoitunutta kuin minä. Hartauksien identtisyys tuskin häiritsi osallistujia kovinkaan paljon, ainakin toivon niin :).  Tuon kokemuksen jälkeen tajusin entistä paremmin kirkkovuoden eri pyhien ja vuosikertojen merkityksen. Jos seurakuntien työntekijät saisivat aina valita lempiraamatunkohtiaan saarnojen ja puheiden pohjaksi, voisi tulos olla melko yksipuolinen ja jopa tylsä seurakuntalaisten näkökulmasta. 


Tämä oli pitkä johdanto siihen, että julkaisen viime vuoden paastonajan kirjoituksen uudestaan blogissani. Perustelen sitä sillä, että blogini on saanut vuoden aikana paljon uusia lukijoita. Toinen syy on tietysti siinä, etten osaa teknisenä kätenä linkittää tätä kirjoitustani fiksusti suoraan viime vuoden tekstiin. Kolmas syy on se,  että vanhan sanonnan mukaan "Kertaus on opintojen äiti".  


Paastonaika - taakka vai mahdollisuus

Luulen, että useimmista ihmisistä paasto kuulostaa jotenkin ikävältä ja raskaalta ajatukselta. Omista mielihaluista ja -teoista luopuminen sekä oman itsensä tutkiminen kuulostavat hankalilta ja ikäviltä asioilta. Eikö vaan mieluummin pidettäisi hauskaa ja unohdettaisi kaikki ikävät asiat?

Paastonajan ei kuitenkaan tarvitse olla ikävä aika kirkkovuoden kulussa. Sen tarkoitus on pysähtyä miettimään omaa elämää ja yksinkertaistaa elämää, jotta voisi löytää terveemmän suhteen itseensä, Jumalaan ja lähimmäiseen. Itse olen paastonnut monena vuonna karkista, kahvista tai kaikesta makeasta. Tänä vuonna en ole halunnut pitää ruokapaastoa, koska olen huomannut, ettei se välttämättä tee minulle hyvää. Helposti käy niin, että silloin kiinnitän vain enemmän huomiota itseeni ja syömiseeni. Ruokapaaston sijaan pyrin siihen, että antaisin nyt paastonaikana enemmän huomiota ja aikaa Jumala-suhteen hoitamiselle sekä lähimmäisille. Kutsun vieraita kylään, soittelen ystäville ja kirjoitan sähköpostia. Iltaisin rauhoitun yksikseni nojatuolissa, kuuntelen hengellistä musiikkia, luen Raamattua ja hartauskirjoja sekä hiljennyn kuuntelemaan Jumalaa ja itseäni.

Paastonajan tarkoitus on hypätä pois suorittamisen ja hauskanpidon oravanpyörästä sekä tavoitella yksinkertaisempaa ja pohdiskelevampaa elämää. Seitsemän vapaata viikkoa ennen pääsiäistä kutsuvat etsimään elämään syvempiä ja korkeampia arvoja unohtamalla hetkeksi oman napamme ja oman edun tavoittelun pidättäytymällä tai luopumalla jostakin sekä kiinnittämällä huomiota niihin asioihin, jotka meidän tulisi selvittää Jumalan ja toisten ihmisten kanssa.

Tavoitteena on oppia näkemään omaa elämää Jumalan silmin. Paastonaika on ollut onnistunut, jos kristitty on oppinut jotakin omista hyvistä ja huonoista puolista sekä ymmärtänyt sen, kuinka paljon Jumala rakastaa häntä. Paastonaikaa ei ole tarkoitettu itsekidutuksen tai kärsimyksen ajaksi vaan itsetutkistelun ajaksi, jolloin kaikki voisivat tajuta Jumalan rakkauden ja armon suuruuden.

Jumalan edessä en voi eikä minun tarvitse peitellä mitään. Jumalan edessä voin olla avoin ja läpinäkyvä kuin pieni lapsi turvallisen vanhemman sylissä. Voin kiukutella tai olla tyytyväinen, ja luottaa siihen, että Isä ei hylkää, vaan rakastaa. Nyt on hyvä aika tunnustaa Jumalalle niitä asioita, jotka painavat mieltä. Paasto on ollut erityisen onnistunut, jos joku sen seurauksena nöyrtyy ja pyytää anteeksi niiltä ihmisiltä, joita kohtaan on toiminut väärin nyt tai jo kauan sitten. Silloin sydämeltä lähtee suuria taakkoja.

Toisena tavoitteena paastonaikana on se, että voisimme nähdä paremmin apuamme tarvitsevat ihmiset. Luopuminen ruoasta, herkuista, alkoholista, elokuvista tai vaikkapa internetissä surffailusta tulee mielekkääksi silloin, jos käytämme säästyneen ajan tai rahan lähimmäisten hyväksi. Tässäkin voit pyytää Jumalalta viisautta, jotta hän voisi osoittaa, mikä olisi sinulle paras tapa auttaa toisia ihmisiä. Jumalan rakkaus on kekseliäs, ja sen vuoksi hän voi ohjata sinut parhaiten niiden lähimmäisten luo, jotka tarvitsevat juuri sinua.

Anna-Maija Raittila kirjoittaa koskettavasti paastonajasta: "Paastonaika kutsuu meitä aina uudestaan pyytämään Efraim Syyrialaisen paastorukouksen sanoin: "Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki."

Entä jos me emme kuuntele, hiljene erottamaan Jumalan rakkauden tahtoa, kun hän huutaa keskelle välinpitämättömyyttämme jonkun lähellämme kärsivän ihmisen hädän sisältä? Jumala ei pakota meitä, Jumala ei vastoin tahtoamme alista meitä välikappaleikseen. Jääkö siis pelastuminen, vapauttamisen ihana ihme tapahtumatta vain meidän kylmyytemme ja velttoutemme takia? Jää. Niin näyttää käyvän yhä uudestaan. Herra armahda, niin näyttää käyvän yhä uudestaan täsää kristityssä maassamme.

Mutta Jumala itse on hellittämätön. Hänen rakkautensa on kiivasta, kuluttavaa tulta. Se hiuduttaa hänen omaa Isän sydäntään, se pakottaa hänet itsensä yhä uudestaan liikkeelle, hellittämättömän toivon voimalla, etsimään kadonnutta, herättämään paatunutta, hiljaa, hiljaa sulattamaan kovaa sydäntäni."
Anna-Maija Raittila: Askele askelellta -Uskoa ja luottamusta vuoden matkalle (s.34-35)


6 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Pyydän nöyrimmmin anteeksi kaikkia kirjoitusvirheitä ja kummallisia välimerkejä. Valitettavasti en voi niitä korjata, koska silloin tietokone muuttaa jostain käsittämättömästä syystä koko tekstin valtavan suureksi. ARGH! PAHOITTELEN!!!

Minna kirjoitti...

Olet taas niin hienosti osannut pukea sanoiksi tämänkin asian.

Pohdin itsekseni näitä paaston ajan kysymyksiä, mitä se tänä vuonna merkitsee minulle ja miten valmistaudun pääsiäiseen. En vain osaannut sitä pukea sanoiksi. Mikä se paastoamisen tapa sitten onkin, niin olennaista on Jumala-suhteen hoitaminen ja yhteys lähimmäisiin. Saa puhdistautua kaikesta turhasta.

Kiitos taas! Minna

Simo kirjoitti...

Kirjoitusvihreet eivät juurikaan haittaa. "Tekniselle kädelle" muistutukseksi: Tekstin koon säätelyyn on ylläpitäjälle oma namiskuukkeli (tehoaa valittuun tekstinosaan). Myös jos kopioi tekstin muualta, kannattaa käyttää ensin pyyhekumia kaikkien muotoilujen poistamiseen ja tehdä tarvittavat muotoilut itse uudestaan. Pyyhekumi vaikuttaa myös tekstin kokoon eli palauttaa oletuksen. (Olikohan tästä hyötyä...?)
Tämä paastokirjoitus on muuten tosi hyvä - tykkäsin.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos, Minna, kommentistasi! Juuri noin! Lupaan tulla ekaksi lukijaksesi, jos alat kirjoitella blogitekstejä :)!

Kiitos, Simo, teknisestä avusta!!! Kommenttisi tuli tarpeeseen. Kaivan sen esille uudestaan sitten, kun seuraavan kerran lainaan jostain tekstiä. KIITOS!

Anu kirjoitti...

Kiitos tästä paastotekstistä! Todella hyvä. Puhutteli myös minua siinä, mitä oikeasti haluan paastolta. Oikein hyvä.

Mukava olla pitkästä aikaa taas täällä. Olen ollut pidemmän tovin koneiden ulottumattomissa ja nyt tuntuu hassulta lukea monet tekstit matkan varrelta. Aika rientää, vaikka itse kulkee hetkiä madellen. Niin se vain joskus menee. Waltaria lainaten: "Minkäs sille sitten voi."

:D

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos Anu kommentistasi! Todella kiva saada lukijaksi taas tuollainen uskollinen kommentoija :)! Kommentit ovat tärkeitä motivaation lähteitä, ainakin minulle!

Ja toisaalta on terveellistä olla välillä poissa koneiden luota. Ymmärtää sen, että ilman niitäkin voi elää, ja vielä varsin laadukkaasti.

Siunausta alkavaan viikkoon!