Uskomaton ilta

Syksyllä neljä nuorehkoa naista sattuivat istahtamaan samaan pöytään Usko,toivo,rakkaus -kampanjan yhdyshenkilöiden kokouksessa. Iltapala maistui hyvältä, samoin seura. Niinpä nelikko lyöttäytyi yhteen myös kokouksessa, kun oli aika tehdä ryhmätöitä. Tehtävä oli melko haastava: keksiä toimintaa, jolla voisi tavoittaa nuoria aikuisia. Ajatuksena ei suinkaan ollut tehdä konkreettisia tai valmiita suunnitelmia. Kirkossa kun yleensä tyydytään siihen, että suunnitellaan, ideoidaan, suunnitellaan, ideoidaan ja voivotellaan sitä, ettei ole voimavaroja toteuttaa mitään ideoista. Ei ole rahaa, ei aikaa, ei taitoa eikä ainakaan voimavaroja.

Naisnelikko ei kuitenkaan tyytynyt tähän. Aivoriihi-työskentely oli niin uskomattoman mukavaa ja innostavaa, että kaikki halusivat jatkaa yhteistä ideointia. Loppujen lopuksi löytyi palaveriaika, joka sopi kiireisten naisten ohjelmaan. Reilussa tunnissa luotiin projektille sisältö ja nimi sekä sovittiin kevään ohjelma. Uskomaton ilta -kahvila oli saanut hahmonsa!

Eilinen päivä alkoi osaltani kaaoksella. Olin ajatellut käyttää aamupäivän iltahartauden puheen tekemiseen rauhassa sekä toimintakertomuksen ja tilastoiden viimeistelyyn. Yksi papeista kuitenkin soitti virastoon ja ilmoitti olevansa sairas. Murphyn lain mukaisesti hänelle oli buukattuna aivan täysi viikonloppu ja kirkkoherra oli tietysti vapaapäivällä. Niinpä aloin soitella ja järjestellä sijaisasioita. Kiitos Herran järjestelyt sujuivat melko kätevästi ja kirkkoherrakin saatiin kiinni melko nopeasti. Ehdin viimeistellä toimintakertomuksen, mutten uhrata ajatustakaan illan puheelle ennen kuin säntäsin hautajaisiin viime tingasssa. Juokseminen Helsingin kaduilla on tullut viime aikoina taas tutuksi!

Muistotilaisuuden jälkeen kiirehdin junalle, jotta ehtisin hakea lapset hoidosta. Juoksu tuli taas tutuksi, kun piti hakea auto Vesan työpaikalta. Kotiin päästyämme tajusin, että minulla on reilu tunti aikaa olla kotona ennen kuin lähden takaisin Helsinkiin. Rauhotuin, vaihdoin kuulumisia lasten kanssa, keitin kahvit ja mielessäni siunailin tulevaa iltaa. Tietokoneelta löysin vanhan puheen rukouksesta, jota olin ajatellut käyttää iltahartaudessa. Lyhensin sitä reilusti ja printtasin. Ihme kyllä printteri toimi, vaikka Vesa ei ollutkaan kotona.

Vesan saavuttua kotiin lähdin ajelemaan kohti Hesaa. Kilometrin ajettuani tajusin, että olin unohtanut Virsikaraoke-DVD:n. Tein uukkarit ja noudin sen. Pimeällä automatkalla kuuntelin täysillä gospelia ja rukoilin: "Herra, auta!". Paavalinkirkolle päästyäni ryntäsin juoksujalkaa Alepaan osatamaan kahvitustavarat. Pakastepullia, popcornia, sipsiä ja keksiä. Ei tullut ainakaan kalliiksi! Seurakuntasalin keittiössä paniikki alkoi taas iskeä. Uuni ei mennyt päälle, tiskikone ei mennyt päälle, vahtimestari ei vastannut puhelimeen, puhelimesta tavoitettu kanttori ei tiennyt uunin niksejä, uunia käyttänyt lastenohjaaja ei vastannut ja ensimmäinen popcorn-pussi paloi mikroon. "Tästä ei voi tulla kuin hyvä ilta", kerroin alkuhankaluuksista lapsuudenystävälleni Hannalle, joka tuli keittiöorjaksi. Ja heti helpotti! Oppilaistospastori Markuksen läsnäolo rauhoitti myöskin mieltäni. Tiesin, että tekniikka toimii.

"No niin, sieltä tulee ensimmäinen vieras ja se on VANHA!" huokaisi kanttori Sanna-Maarit Olgan (n.70-80.v) pyyhäeltäessä sisään. Vähitellen alkoi tulla sisälle myös muita odotettuja vieraita. Monia tuttuja ihmisiä, joita olin kutsunut Facevbookissa tai tekstiviesteillä, mutta myös monia outoja naamoja, jotka olivat löytäneet tiensä Kirkon ja kaupungin tai innokkaiden ystävien kutsujen kautta. Kaikki oli kahvilassamme valmiina kauniisti katetuna ja toivotimme vieraat vastaan niin ystävällisesti kuin mahdollista.

Tunnelma oli alusta alkaen rento ja vapautunut, aivan niin kuin olimme luvanneet mainoksissa. Sanna-Maarit emännöi reippaalla tyylillään ja laittoi kaikki 26 ihmistä istumaan pitkän pöydän ympärille. Pöytä vain piteni ja piteni ihmisten valuessa sisään. Kahvin ja teen lipityksen lomassa esittelimme itsemme ja kerroimme toiveistamme. Ideoimme yhdessä, millainen Uskomaton ilta -kahvila voisi olla jatkossa. Toiset toivoivat seurapelien pelaamista, toiset sanoivat inhoavansa juuri sitä. Toiset toivoivat luentoja ja alustuksia, toiset taas ilmoittivat olevansa kyllästyneitä siihen. Kaikki toivoivat ihmisten tapaamista, pientä purtavaa ja jonkinlaista hengellistä antia. Lupasimme Sanna-Maaritin kanssa jatkaa ideointia ja kehittelyä illan ideoiden pohjalta.

Olga oli paras. Hän halusi kommentoida jokaisen vieraan esittelyä. Tutuksi tulivat myös Pohjanmaan murre ja Turun lähellä oleva kesäpaikka. Ja hän ihmetteli kovasti, miksi hänen talostaan ei ollut mukana ketään muita eikä edes kirkkoherra ollut paikalla. Olgalta oli tainnut jäädä huomaamatta se, että ilta oli suunnattu vähän nuoremmalle väelle. Hyvä niin! Me nuoret aikuiset ja hieman vanhemmat nuorekkaat aikuiset rentouduimme Olgan seurassa. Me nauroimme välillä hysteerisesti ja välillä vähän kevyemmin, tutustuimme, ideoimme ja viihdyimme. Esittelykierroksen jälkeen hajaannuimme pelaamaan Trivialia, juttelemaan pienellä porukalla sekä laulamaan virsiä karaokevideon tahdissa.

Ilta päättyi tunnelmallisessa kappelissa, jonne Olga kutsui innokkaasti porukkaa. Lauloimme tuttuja lauluja, kuuntelimme raamatuntekstejä, puhuin yksinkertaisesti rukouksesta ja rukoilimme. Koimme aitoa kristittyjejn yhteyttä lukiessamme Herran siunauksen käsikädessä piirissä! Uskomaton ilta!

Ihmiset tulivat kiittelemään minua ja Sanna-Maaritia illasta. Me emme voineet panna kovinkaan paljon illan ansioista omaan piikkiin. Kiitimme Jumalaa ja totesimme, että Uskomaton ilta -kahvilassa oli jotain poikkeuksellista. Se oli syntynyt, ei luotu.