Keitä ne on ne sankarit?

Kuopus on hyvin valikoiva raamatunlukija. Hän tahtoo aina kuulla erilaisista lapsille tarkoitetuista Raamatuista kaksi kertomuskokonaisuutta: Daavidin seikkailut ja Jeesuksen kärsimyshistorian. Hiihtolomalla olen lukenut hänelle vanhoista Ikuisia kertomuksia -kirjoista joka ilta pätkän molemmista tarinoista. Kaiken järjen mukaan pikkutarkkojen ja välillä aika vaikeatajuisten kertomusten ei pitäisi puhutella kovinkaan paljon neljävuotiasta, mutta kuopus kuuntelee niitä innokkaasti ja tarkkaavaisesti. Kertomusten kautta hän varmaan voi jollain tavalla käsitellä pelkoon ja rohkeuteen liittyviä tunteita.

Pikkuväki-lehden viimeisimmässä numerossa oli Riikka Reinan kirjoittama erinomainen artikkeli kasteesta. Se perustui ex-naapurimme, Riihimäellä lastenohjaajana toimivan Sirpa Niemisen, päiväkerhossa toteuttamaan kastekokonaisuuteen, jossa lapset saivat tutustua kasteeseen elämyksellisesti ja monipuolisesti. Ilmaisutaiteeseen erikoistuneen lastenohjaajan ideat olivat niin upeita, etten meinannut malttaa istua tuolissa lukiessani juttua. Erityisesti mieleeni jäi se, miten Sirpa oli projektin lähestyessä loppuaan huomannut sen, että hän oli käsitellyt aihetta vähän liian feminiinisestä näkökulmasta. Niinpä hän seuraavalla kerralla valitsi päiväkerhoon reippaita harjoituksia, jotka pohjautuivat ajatukseen siitä, miten Pyhä Henki on rohkeuden henki.

Olin todella iloinen siitä, että lastenohjaaja osasi ottaa näin hienolla tavalla huomioon sen, miten tyttöjen ja poikien uskonnollisuus ja hengellisyys voivat olla hyvin erilaisia. Uskonnonpedagogiikan opinnoistani muistan se, miten tyttöjen ja poikien jumalakuvassa painottuvat usein hyvin erilaiset asiat. Pojille oli tärkeää (muistaakseni) se, että Jumala on tuomari, oikeudenmukainen ja voimakas, kun taas tytöt painottivat Jumalan rakkautta, lempeyttä ja turvallisuutta.

Viime vuosina seurakuntien kasvatustyössä on ollut tärkeänä teemana "Tyttönä ja poikana -Jumalan silmissä kaunis". Yhtenä ajatuksena on ollut ottaa esimerkiksi päiväkerhoissa paremmin huomioon tyttöjen ja poikien erilaiset mielenkiinnon kohteet. Seurakuntien toiminnassa tulee olla tilaa niin herkille tytöille kuin rämäpäisille pojille, mutta myös villeille tytöille ja aroille pojille. Minäkin luen kuopukselle kiltisti kertomuksia Daavidista ja Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta niin kauan kuin hän haluaa. Ehtiipä hän vielä jossain vaiheessa saada vähän monipuolisemmankin kuvan Raamatusta.