"Mä jaan sitten penkkareissa eniten karkkia tän mun oman alakoulun lapsille", tuumaili esikoinen. Voi että, miten hyvältä hänen ajatuksensa tuntui minusta. Ajattelin, kuinka ihanaa on se, että me olemme kaikkien vaellusvuosien jälkeen asettautuneet pysyvästi Järvenpäähän. Olen todella onnellinen siitä, ettei joka toinen lauseeni ala enää sanalla "jos" niin kuin vielä Vaasan vuosina puhuessamme tulevaisuudesta.
Ruokapöydässä jatkoimme keskustelua penkkareista. "Mikä sä olit penkkareissa?" kyseli utelias neiti. Koko muu perhe oli hyvin hämmnetynyt kertoessani Pellon penkkariperinteistä, joihin kuuluu naamiaisasujen sijasta pukeutuminen todella paksuihin ja raskaisiin vanhanajan turkiksiin. Luulen, että perinteen taustalla on arktinen ilmasto. Kunnon pakkaspäivänä voisi Minnin tai Nasun pylly paleltua pahasti kuorma-auton lavalla. Sen sijaan muhkeissa turkiksissa lavalla olo oli sangen miellyttävää. Sen sijaan kakkosluokkalaisena ei ollut niin hirvittävän mukavaa kantaa turkispukuisia poikia kuorma-auton lavalle; turkit toivat lisäpainoa ihan mielettömästi.
Pellolaisiin perinteisiin kuului ja kuuluu varmaan vieläkin Abi-Konvan viettäminen penkkareiden aattoiltana. Kakkosluokkalaisilla oli todella kova työ valmistaa kolmosille juhla. Jokaiselle abille kirjoitettiin oma laulu jonkun tutun laulun säestyksellä, tehtiin lehtileikkeistä osuva kollaasi ja keksittiinpä vielä hyvää ohjelmaa. Omasta Abi-Konvastani en muista kyllä yhtään mitään, vaikken tietenkään kilttinä tyttönä ollut juonut mitään vettä väkevämpää, paitsi ehkä limsaa.
Sen sijaan muistan vaikka kuinka paljon ohjelmaa Abi-Konvasta, jonka valmistimme hiellä ja tuskalla meitä vuotta vanhemmille. Päässäni soi vieläkin laulunpätkiä, joita musiikintunnilla runoilimme ystävättäreni kanssa. Illan ohjelma oli luonnollisesti huolella ja taidolla valmisteltu. Minäkin sain keikistellä Mini-Tyttönä visailussa, joka apinoi sen ajan supersuosittua ohjelmaa Megavisaa. Huvittavaa oli se, että äitini kertoi, etteivät muut opettajat tunnistaneet minua roolissani. En siihen aikaan vielä meikannut ollenkaan, joten Mini-Tytön vahvahkossa meikissä näytin aika erilaiselta.
Parhaiten muistan tietysti sen Abi-Konvan, jonka vietin lattiatasossa mopona. Meidän ikäluokallemme järjestettiin Pellon lukion historian pahin mopokaste, jota taidetiin kutsua Ökö-kasteeksi. Meitä ykkösluokkalaisia kidutettiin aika lailla lukion pimeillä käytävillä. Sitten meidät ahdettiin märkinä pieneen pallovarastoon odottamaan juhlan alkua. Odotimme siellä kauan, aivan liian kauan. Happi meinasi ihan oikeasti loppua. Mopokasteemme huipentui siihen, että meidät talutettiin lattialle eristyksiin seuraamaan muiden juhlintaa. Juhlan jälkeenkään mielemme ei ollut ylimmillään, koska osa porukasta joutui pyöräilemään pitkiäkin matkoja kotiin märissä vaatteissaan. Pakkasta oli muistaakseni parikymmentä astetta.
Minä olin jo siihen aikaan melkoisen rohkea. Niinpä en halunnut jatkaa typerää perinnettä, vaan kerroin kaiken lukion opettajana toimineelle äidilleni, seuraamuksista välittämättä. Äitini otti asian hoitaakseen ja minusta tuli joksikin aikaa aika vihattu henkilö. Wanhat olivat tietysti vihaisia minulle, koska heidän toimiinsa puututtiin. Yllättävämpää oli se, että suuri osa minunkin ikäluokastani suhtautui minuun hyvin nuivasti. He olisivat seuraavana vuonna halunneet kostaa kaiken kärsimänsä kunnolla uusille mopoille. Niinpä sain tuntea nahoissani sen, että kaikki hienot kidutussuunnitelmat menivät myttyyn minun vuokseni!
Olin onnellinen siitä, että olin suunnitellut juuri siksi viikonlopuksi lomareissun isosiskoni luokse Ouluun. Se oli aivan kuin Jumalan johdatusta! Tuntui hyvältä päästä hetkeksi eroon Pellon pienistä piireistä haistelemaan suuren kaupungin raikkaita (Oulun tapauksessa vähemmän raikkaita) tuulia. Enkä vieläkään kadu yhtään sitä, että toimin niin kuin toimin. Kostonkierre on aina katkaistava!
10 kommenttia:
Kyllä. Kostonkierteen katkaisemiseen tarvitaan rohkeita ihmisiä ja jos mahdollista, koston jatkuminen pitää estää.
Täysin samaa mieltä Marja-Leenan kanssa!!!
Juuri tuo kostonkiere on se, joka meidänkin koulussa saa abit joka vuosi sotkemaan yhä enemmän ja enemmän.
Meillä on tapana, että ykköset siivoavat abien sotkut, ja jos he ovat joutuneet tekemään siinä kovan työn, he kostavat vielä kovemmin taas seuraaville ykkösille.
Millähän muuten ihmiset saataisiin yleensäkin uskomaan, että kostaminen missään asiassa ei tuo mukanaan mitään hyvää.
Kiitos kommenteistanne! On mukava, että maailmassa on muitakin ihmisiä, joiden mielestä toimintani ei ollut vain nipottavaa ilonpilaamista. Hyvää viikonloppua!
Rohkea ja hyvä veto tuo tyhmän perinteen katkaisu. Nuo "tervetulo"seremoniat on monesti ihan älyttömiä, eikä ne oikeasti kovin positiivisella tavalla rakenna yhteishenkeä. Mieluummin voisi nähdä sen vaivan, että kehittää tilalle jotain oikeasti kivaa, eikä jatka kiusaamisperinteitä.
Meillä abit lauloivat opettajille. Niissä oli aika hienojakin lauluja, kuten fysiikan opettajalle esitetty Fysiikkaa, fysiikkaa rakastan (Sinua, sinua rakastan melodialla).
Paras lukioperinne oli kuitenkin joulujuhlan yhteydessä vietetyt piirileikit, joissa siis vedettiin salissa Lintu lensi oksalle yms., opettajat ja oppilaat suloisesti sekaisin. Lopun poloneesissa sai joku abeista olla reksin pari ja sitä jännättiin, kuka on se onnekas, jonka kohdalle arpa osuu (meillä oli siis supersuosittu rehtori). Oli kyllä hilpeää :)
Kiitos,pikkupappi, kommentistasi! Kuulostaa todella suloiselta tuo teidän piiritanssiperinteenne. Ja ihanaa, etä jossain koulussa rehtori on supersuosittu :). Ja hyvää ystävänpäivä!
Oho, oletpa ollut tosi rohkea! On hyvä, että löytyy ihmisiä, jotka tarttuvat epäkohtiin!
Kyllä mie kyllä kovasti muistelen, että kostonkierre jatkui vielä meilläkin... Ennen abikonvan alkua oli ns. esterata, jossa meitä sotkettiin meikeillä (lähinnä huulipunalla) ja sit suihkepulloilla ruiskuteltiin melko märäksikin. Ja mikäli oikein muistan, niin ei tainnut pullossa olla pelkkää vettä, vaan myös jotain hajusteita seassa. Onneks meitä ei laitettu enää pallovarastoon, vaan pistettiin konttaamaan opettajien ja abien edessä lavan kautta " karsinaan", joka oli pallovaraston eteen narulla aidattu alue. Siellä sitten kökötimme ohjelman ajan, eli n. pari tuntia, polvet suussa lattialla. :D
Heippa Sandis! Totta varmaan, ettei ykkösten rääkkääminen kokonaan loppunut, mutta kyllä se ainakin meni vähän terveempään suuntaan =väheni. En voi kuollaksenikaan muistaa, järjestikö ikäluokkamme jonkunlaisen Ökö-kasteen. Itse en ainakaan ollut suunnittelemassa, kun siitä ei oel mitään muistikuvia. Mitäs vuosimallia sinä edustat?
ihanaa että uskalsit tehdä tuon. itse vihaan perinteitä, varsinkin näitä lukionälyttömiä kostonhimon motivoimia kierteitä. olen nyt siinä vaiheessa, että menen syksyllä kakkoselle, mutta jo ennen lukioon menoani tein päätöksen, etten halua olla MISSÄÄN TEKEMISISSÄ yhdenkään debiilien tradition kanssa.
en hyväksy ko. dekadenssia ja olen sen myös sanonut opo-luokanvalvojalleni.
kun ilmoitin hänelle etten aio osallistua vanhojen tansseihin (olen siihen liian traditiofoobikko ja feministi)enkä edes olla mukana ideoimassa kolmosten "potkiaisia" ensi vuonna, hän ei ollut uskoakseen.
"kyllä sä vielä muutat mieles."
ykkösellä en vanhojentanssipäivänjä ollut muiden joukossa sotkettavana ja pukeutumassa tyhmiin vaatteisiin.
kyllä siitä joku kuittaili, mutta sanon aina vain mielipiteeni, "kyseinen traditio on paitsi debiili, infantiili ja dekadentti, vain koston kierrettä. enkä aio sotkea tulevia ykkösiä." p
penkkareihin en todellakaan mene, miksi menisin? onhan siinä vielä kirjoitukset edessä ja kaikki muu. eipä kyllä muutenkaan kiinnosta.
olen aika katkera tästä suomalaisesta traditionaalisuudesta muutenkin.
Lähetä kommentti