Free counter and web stats

lauantaina, huhtikuuta 18, 2009

Kymmenen vuotta äitinä

Minulla on vähän maha kipeä liiasta kahvinjuonnista ja nauramisesta. Vietimme tänään kahden ystäväperheen kanssa esikoisen kymppisynttäreitä jälkikäteen. Päivänsankari vietti nimittäin pyöreitä vuosia matkoilla, kuinkas muutenkaan. Mummin ja papan luona Pellolandiassa oli kuulemma syöty kaksi täytekakkua, tänään syötiin kolmas ja tiistain kaverisynttäreille pitäisi sankarin mukaan leipoa vielä kaksi kakkua. Melkoista herkuttelua!

Tuntuu ihan hassulta, että Esikoinen on jo kymmenen vuotta. Miehelle päivittelin sitä, miten kasvatustyömme on nyt pojan kohdalla puolivälissä. Kymmenen vuoden päästä vanhin lapsemme on kaksikymppinen ja aloittelee toivottavasti omaa elämäänsä. Toisaalta tuntuu, että näihin kymmeneen vuoteen on mahtunut valtavasti elämää.  Siitä kertoo esimerkiksi sekin, että Esikoinen on asunut neljällä eri paikkakunnalla ja kahdessa eri maassa. 

Vähän aikaa sitten mietin mielessäni, miten ihmeessä olen voinut olla äiti jo kymmenen vuotta. Tunnen itseni vieläkin aika nuoreksi ja välillä vähän lapselliseksikin. Välillä tuntuu, etten ole oppinut kovinkaan paljon näiden kymmenen vuoden aikana. Minusta ei ole tullut näppärää äitiä. Minulla ei vieläkään ole ikinä nenäliinaa mukana ulkoilureissulla eikä lasten vaihtovaatteita varmuuden vuoksi kassissa puhumattakaan siitä, että muistaisin ottaa lapsille jotain naposteltavaa tai mielekästä tekemistä tylsiin tilanteisiin tai pitkille automatkoille. 

Mies motkottaa minulle siitä, etten töistä kotiin tullessani ala tarpeeksi ajoissa laittamaan ruokaa toisin kuin hän itse. Ei, minä keittelen kahvit rauhassa, juttelen tai leikin lasten kanssa, laitan pyykkejä tai surffailen netissä kunnes tajuan, että perheen olisi ihan hyvä syödä päivällistäkin. Onneksi Rouva Hulda Huoleton on saanut Miehen, joka osaa ennakoida ja suunnitella. Automatkatkin sujuvat mukavasti, kun Rouva ajaa ja Mies tarjoilee naposteltavaa takapenkiltä käsin. 

Äitinä iloitsen siitä, että olen saanut kolme hyvin erilaista lasta. Jokaisella lapsistani on omanlaisensa luonne ja omat vahvat alueensa. Esikoisessa olen iloinnut mm. siitä, miten sitkeä hän on silloin, kun hänellä on selkeä tavoite. Hän jaksaa puurtaa ja nähdä vaivaa, jotta onnistuisi mahdollisimman hyvin esimerkiksi urheilusuorituksessa. Valitettavasti samanlaista ahkeruutta ei yleensä ole havaittavissa kotitöiden tekemisessä. 

Ajan kulumisen olen huomannut siinä, että Esikoinen on mennyt tämän vuoden aikana monessa asiassa minusta ohi. Hän soittaa pianoa huomattavasti paremmin kuin minä, kepittää minut hiihtämisessä mennen tullen ja selviytyy hyvin musiikinteoriasta toisin kuin äitinsä aikoinaan. Kuitenkin kymmenvuotias on toisaalta vielä pikkupoika, joka leikkii mielellään pikkuveljen tai pienten serkkujen kanssa. 

Äitiydessä minun ei ole tarvinnut hakea esikuvia kaukaa.  Suurin idolini on oma äitini, joka on antanut mielestäni minulle aikoinaan sopivasti rajoja ja vapautta sekä paljon rakkautta ja läheisyyttä. Äiti on myös kasvattanut meitä rukouksen hengessä. Hän ei ole liikaa huolehtinut eikä murehtinut lasten asioita, vaan jättänyt ne parempiin käsiin. Minä haluan toimia äitinä aivan samalla tavalla.   

Kirjassaan "Jumalan kämmenellä" äitini kirjoittaa näin:
"Kaikkein suurin perintö ovat rukoilevat ihmiset. Vanhemmat, kummit, isovanhemmat ja muut läheiset välittävät Jumalan siuanusta läheisilleen ja koko maailmaan. Olen hämmästellyt Raamatun sanaa, jossa Jumala lupaa uskollisuutensa ja siunauksensa tuhansien sukupolvien ajan niille, jotka rakastavat Häntä ja pitävät Hänen käskynsä. (5. Moos. 7:9)."  


12 kommenttia:

Mie kirjoitti...

Ihana! Koko postaus, seka se, etta olet juuri sina. Niinkuin sanoit Jumala osaa antaa oikean puolison joka taydentaa, eika naisen tartte kaikkia hommia yksin vaantaa tai yksin kaikkia lankoja kasissaan pitaa! Nykyajan naisilta vaaditaan ihan liikaa mielestani, taydellisyytta. Eika meidan uskovinakaan kaikkien tartte samasta mallista olla veistettyja! Ihana etta olet juuri sellainen kuin olet!

Ja aitisikin kuulostaa ihanalta :)Juuri sopivasti kaikkea! On todellakin hyva olla liikaa murehtimatta. On se hyva etta on Joku Suurempi jonka kasiin voimme luottaa asioita. Oi sita turvaa! Onnea myos 10-vuoden aitiydestasi! Tuntuu muuten hurjalta etta omassa iassani aidillani oli lahes 8-v. pikkupirpanna (mina siis =))..noh toiset hiihtaa vahan myohemmin perassa.. :)

Ninni kirjoitti...

Löysin blogisi erään toisen blogin kommenttiosaston kautta. Positiivinen ja iloinen yllätys! Muistan esiintymisesi myös televisio-ohjelmassa "Mihin uskoa". Katsoin sen ja teit mielestäni erittäin hyvän ja aidon vaikutelman.

kirlah kirjoitti...

Lasten kasvaminen ja vanheneminen on varmaan jokaiselle äidille hämmästyttävä asia. Äitini soitti minulle hiljattain ja ihmetteli pitkään, miten hänellä voi olla eläkeikää lähestyviä lapsia!
enkä minä meinaa uskoa, että minun vanhimmaiseni on 35-vuotias!

Ja äitinä oleminen ei varmaan lopu koskaan. Vielä pari vuotta sitten hankkiuduin menemään kylään kotona käydessäni ja äitini huolehti: Et kai sinä vain sinne likaisella tukalla mene!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Elina blogistasi, mitähän kautta olen tänne joskus eksynyt.. Tänään minua lohduttaa, kun kerrot, että voimme lapsemme jättää suurempiin käsiin. Se tuppaa aina välillä unohtumaan.

Kuinka paljon ja turhaan tuleekaan itse huolehdittua ja mietittyä, mitä sitten kun lapset ovat isoja, muuttuuko lapsenusko aikanaan myös omakohtaiseksi valinnaksi jne.

Niin ja kiitos mielipiteistäsi ykkösen ohjelmassa talvella.

Siunausta!
Paula Pohjanmaalta

Anu kirjoitti...

Tämä oli hyvä, lämmin postaus. Mukava tunnelma.

Mansikki kirjoitti...

Mietinkin, että mistä Elina olet niin tutun oloinen, Ninnin kommentti selvensi. Mihin uskon -ohjelmassa esitit oikeita, Raamatun mukaisia mielipiteitä, joihin on helppo yhtyä. Olen huolestunut Suomen kirkon liiasta liberalisoitumisesta. Kaikki hyvksytään ja kaikille ollaan mieliksi. Pian uskovat ovat vähemmistö, joka yrittää taistella oikean puolesta. Vai sekö onkin tarkoitus! Olenko kyyninen...?

pikkupappi kirjoitti...

Ihanaa, että uskallat murtaa kaikkivoivan ja -muistavan äidin myyttiä! Varmasti rukous ja rakkaus kantavat lasta elämässä huomattavasti pidemmälle kuin puhtaiden nenäliinojen tai naposteltavien muistaminen :)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitoksia Mie aivan ihanasta kommentista :)! Tulin heti aamupäivästä hyvälle mielelle, kun kuulin tuollaisia kohteliaisuuksia. Kaikella on aikansa ja eri-iässä äidiksi tulemisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Herran tiedossa kaikki :).

Tervetuloa Ninni lukijoihini ja kiitos kommentistasi! Se rohkaisi!

Totta Kirlah, ettei äitiys todellakaan lopu siihen, että lapset muuttavat kotoa. Äiti on aina äiti, vaikka sitten eläkeläisellekin:).

Tervetuloa Paula Pohjanmaalta lukijaksi ja kiitos kommentistasi sekä positiivisesta palautteesta!
Jumalan mahdollisuudet ovat niin paljon suuremmat kuin me ikinä voimme ajatellakaan. Ja Hänen rakkautensa lapsiamme kohtaan vielä äidinrakkauttakin suurempaa! Ihan mieletöntä!

Kiitos Anu!

Kiitos Mansikki kommentistasi! Minäkin olen kyllä vähän huolestunut siitä, kuinka nopeaa Suomen kansa tuntuu ajautuvan kauemmaksi Jumalasta. Toisaalta Ruotsissa kehitys on mennyt jo niin pitkälle, että maallistumisen rinnalla alkaa olla uudenlaista kiinnostusta elävään kristinuskoon. En tiedä, pitääkö Suomessakin mennä vielä alaspäin ennen kuin aletaan kaivata elävää yhteyttä Jumalaan. Ei masennuta eikä kyynistytä, vaan rukoillaan yhdessä, että Jumala saisi muuttaa maatamme ja uudistaa kirkon elämää. Hän voi sen varmasti tehdä!

Kiitos pikkupappi!

Janne kirjoitti...

Tsau Elina! Tätä kommenttia kirjoitin aiemmin sunnuntaina kännykällä töissä kun oli tauon paikka mutta jäi silloin. Jos nyt viimeistelisin loppuun, yöllä kellon lähestyessä yhtä : )

Onnea synttärisankarin äidille kymmenvuotisesta taipaleesta vanhempana!
Sinun äiti muuten kuulostaa samantapaiselta kasvatusmetodeiltaan kuten omani oli kun olimme lapsia, tajusin sen kun luin tämän tekstin 1. kertaa toissa päivänä. Hän antoi minulle rajoja ja rakkautta sopivassa suhteessa samalla luottaen ja uskoen siihen, että Jumala "hoitaa loput", ilman hötilöintejä - samoin tunnen miekin, mutta tekstisi antoi minulle sanat millä tavoin olen kokenut saaneeni eväät elämään.
Sinulla on mukava ja rento tapa kirjoittaa ja teksteistäsi saa paljon hyvää mieltä! Kiitos ja mukavaa alkavaa viikkoa!

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos paljon, Janne, onnitteluista ja positiivisesta palautteesta! Onnenpekkoja olemme moelmmat kun meillä on tuollaiset äidit :). Tiovottavasti voimme jakaa sitä hyvää eteenpäin!
Iloa ja siunausta sinunkin viikkoosi!

Luke Jeffery kirjoitti...

Tää oli tosi mukava lukea! :)

Mun esikoinen täyttää 9v ensi viikolla. Mäkin olen just lähiaikoina huomannut miten hän osaa tiettyjä asioita paremmin kuin minä. Esim. pyöräilee yksipyöräisellä, puhuu ruotsia heh :D

Joo... time flies!!!

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos Luke kommentistasi :) Kiva saada uusi kommentoija! Ihan käsittämätöntä tosiaan, kuinka nopeasti lapset oppivat asioita ja menevät vanhempien edelle. Mutta hyvä niin!