Free counter and web stats

sunnuntaina, huhtikuuta 12, 2009

Lusikkaleipiä ja vaarallisia tilanteita

Sisareni nauraa usein sitä, miten minulle on voinutkin jäädä mieleen kaikki herkut eri tilanteista. Niinpä pikkuveljeni syntymään liittyvistä tapahtumistakin muistan parhaiten ison pehmiksen, jonka isä osti pikkuveljen syntymän kunniaksi, sekä lusikkaleivät, jotka kodinhoitaja leipoi ristiäisiä varten. 

Olin silloin 5-vuotias  ja muistan vieläkin, miten rakastuin lusikkaleipiin. Kävin niitä hakemassa tiheään tahtiin juhlapäivänä; muutamat maistiaiset olin tietysti saanut jo leipomisen yhteydessä. Herkullisten pikkuleipien lisäksi pikkuveljeni kastejuhlasta jäi mieleen vaarallinen episodi. Kummiperheen kaksivuotias poika meni silloisen kotimme, Pellon pappilan, yläkerran parvekkeelta kiipeilemään kirkkoherranviraston harjakatolle. Joku lapsista juoksi kertomaan asiasta aikuisille ja pelastusoperaatio pantiin pystyyn. 

Kirkkoherranviraston molemmille puolille juoksi miehiä, jotka olivat valmiina ottamaan kaksivuotiaan kiinni. Lapsen isä meni parvekkeelle ja lähti varovaisesti ottamaan pikkupoikaa kiinni. Pikkupoika pysyi ihmeellisesti harjakaton kapeassa keskiosassa siihen asti, että isä sai hänet kaapattua kiinni. Tilanteesta selvittiin onneksi säikähdyksellä; olikohan suojelusenkelillä näppinsä pelissä?

Tämä tapahtuma tuli tänään elävästi mieleeni nautiessani anoppilassa ihanista lusikkaleivistä. Päätin tänään, etten vielä lopetakaan välipäivinä aloittamaani karkkilakkoa, vaan jatkan sitä ainakin kesään asti. Niinpä olen pääsiäisen kunniaksi nauttinut suklaamunien sijasta hyvällä omallatunnolla kaikista anopin pöytään kattamista herkuista. Päivän menuuseen on kuulunut mm. lammasta minttuhyytelöllä koristeltujen päärynänpalojen kera, kermaperunaa, salaatteja, lohta, rahkajälkiruokaa marengeilla sekä lusikkaleipiä. Kohta lusikkaleipälaatikostakin on enää kaunis muisto jäljellä!   

Pääsiäispäivän sää muuttui upean aurinkoiseksi iltapäivällä. Niinpä lähdimme Miehen, Neidin ja Kuopuksen kanssa kävely- ja pyörälenkille. Lapset pyöräilivät ja me aikuiset löntystelimme. Mieheni mielestä kävely ei ole urheilua, mikä johtunee siitä, että hän kävelee niin rauhallisesti ja hitaasti. Minä sen sijaan olin lukioaikoina tunnettu siitä, että kävelimme ystävättäreni kanssa ihan mieletöntä vauhtia kylänraitilla. Joka tapauksessa me menimme niin hitaasti, että lapset ajelivat edellä pyörillä.

Retkemme päämääränä oli käydä katsomassa ulkoapäin Miehen ensimmäistä kotitaloa. Lähtiessämme takaisin anoppilaan päin kuopus lähti painelemaan punaisella miniminipyörällään ja Neiti vähän isommalla ajopelillään. Minä ja Mies keskustelimme syvällisesti siitä, onko kävely urheilua pääsemättä yhteisymmärrykseen. Jonkin ajan kuluttua Neiti tuli meitä vastaan hätääntyneenä. Hän kertoi, että Kuopus pyöräilee hurjaa vauhtia. Kiihdytimme vähän kävelyvauhtia ja näimme pienen polkevan aika kaukana meistä. Emme kuitenkaan hätääntyneet, vaan jatkoimme kävelyä suhteellisen rauhallisesti. 

Jonkin ajan kuluttua huomasimme, ettei Kuopusta näy missään. Meitä alkoi jo vähän huolestuttaa.  4-vuotias pyöräilijä on aika arvaamaton vieraassa paikassa. Niinpä mietimme eri reittivaihtoehdot ja hajaannuimme. Minä lähdin huutelemaan ja juoksemaan kohti anoppilaa ja muut lähtivät painelemaan kylälle päin. Kuljin reippaasti reilun kilometrin matkan enkä nähnyt yhtään mitään. Anoppilassa ajattelin ottaa auton ja lähteä etsimään pientä seikkailijaa. Silloin Mies onneksi soitti ja kertoi kadonneen lampaan löytyneen. Huh, mikä helpotus! 

Kuopus oli pyöräillyt iloisena kylältä päin toisia etsijöitä vastaan. Silmät loistaen hän oli kertonut kääntyneensä takaisin, kun pyörätie loppui. Mies oli vannottanut, että mummulaan pyöräillessä ei sitten enää mennä niin paljon edellä. Ja pah, Kuopus ja Neiti pyöräilivät reippaina mummulan pihalle eikä Miestä näkynyt vielä missään. Kadonnut lammas ei ollut ollenkaan pahoillaan seikkailuistaan. Hänellähän oli ollut tosi mukava pyöräretki. Matkalla olin suunnitellut alkavani tehdä kävely-/pyöräilylenkkejä säännöllisesti lasten kanssa. Onneksi selvisi, ettei Kuopusta kannata ottaa niille reissuille mukaan; Järvenpäässä pyörätiet ovat vähän pidempiä!  

 

3 kommenttia:

tyttism kirjoitti...

Huh, aikamoinen seikkailu! Teidän pitänee alottaa juoksulenkkeily - lapsen pyörään naru ja äiti ja iskä narun päähän kiinni, niin kummasti tulee liikuttua :P

pikkupappi kirjoitti...

Ehkä kuopuksen perässä pysyisi vaikka rullaluistimilla? Tai oman pyörän kanssa. Saa nähdä, päätyykö kuopuksenne isona Tour de Francelle ajelemaan, kun noin huima vauhti on jo nyt:)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos tyttism ja pikkupappi kommenteistanne!

Tänään testasin sen, että Kuopuksen perässä pysyy vain ja ainoastaan omalla pyörällä. Sain itsekin kunnon lenkin, vaikka pyöräni pyörät olivat valehtelematta varmasti neljä kertaa suuremmat. Välissä pikuherra ehti vielä kiertää kaikki lätäköt ja muut mielenkiintoiset paikat.
Edessä on siis loistava koko perheen pyöräilykevät - ja kesä! Odotan jo innolla :)!