Free counter and web stats

maanantaina, huhtikuuta 27, 2009

Vuodenvaihteessa "ikänaisiin"!

Heräsin tänä aamuna ihanaan onnittelulauluun, jonka perheenjäseneni komeasti kajauttivat. Kuopus tosin nukkui onnellisena vieressäni ja herätessään luuli, että hänelle lauletaan. Ei, vaan tänään laulettiin ja liputettiin kautta koko Suomen minun syntymäpäivieni kunniaksi. Aamulla en ehtinyt jäädä fiilistelemään synttäritunnelmissa, mutta puurolautanen edessäni ehdin sentään lukea veljeni lähettämän tekstiviestin. Hän onnitteli minua siitä, että pääsen vuodenvaihteessa kilpailemaan "ikänaisiin". Sain hyvät naurut!  

Perheellämme on ollut viime aikoina poikkeuksellisen tiivis ohjelma. Sen vuoksi en odottanut saavani mitään lahjoja, en juhlia enkä edes täytekakkua. Sen sijaan ostin jo etukäteen Suomen rikkaiden paratiisista, Kauniaisista, sijaitsevasta design-liikkeestä itselleni lahjaksi suuren helminauhan. Ei se nyt kyllä onneksi hirvittävän kallis ollut, mutta sopi täydellisesti uuteen kevätmekkooni. Katsoin ansainneeni moisen koristuksen, koska en ole shoppaillut keväällä oikeastaan paljon ollenkaan.  

Synttäripäivänäni olen havahtunut taas siihen, kuinka paljon maailma on viime vuosina muuttunutkaan. En saanut postiste yhtään ainoaa onnittelua eikä kukaan ole edes soittanut onnitellaaksen minua.  Siitä huolimatta olen vastaanottanut onnentoivotuksia enemmän kuin monena vuotena yhteensä. Tekniikan ansiosta olen saanut onnitteluja sähköpostitse, tekstiviesteillä ja Facebookissa. Naamakirjan kautta olen saanut onnittelukortteja, ruusun ja aivan mielettömän määrän onnitteluja. So nice! 

Illan suussa perheeni yllätti minut järjestämällä pienimuotoisen, mutta lähes täydellisen kahvihetken. En olisi osannut toivoa mitään ihanampaa kuin  Arnolds´n  vaaleanpunaisella kuorrutetun, sydämenmuotoisen donitsin, jonka sisällä oli vaniljatäyte. Se oli täydellistä huomioimista, koska Järvenpäästä ei moisia herkkuja edes saa. Lisäksi sain pienen lahjan ja kaksi korttia. Nyt olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen 34-vuotias!   

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siunausta Sinulle nyt ja aina!

Terv.TML

Janne kirjoitti...

O,synttärisankari sinä!
Kivaa syntymäpäivää Elina! : -)

Mimosa kirjoitti...

Paljon Onnea Elina! Nain bloginkin valityksella :)

Sen on kylla huomannut tosiaan etta postitse ei nykyaikana enaa kovin paljon tule onnitteluja! Vaikka itse kaytankin kaikkia naita moderneja valineita (facebookia, blogia, emailia jne.), pyrin laittamaan aina onnittelukortin jos ei lahjankin postissa. Ne on tarkeita! Nain ulkomailla asuessa viimeisen vuoden aikana olen myos jopa kunnostautunut oikeiden kirjeiden kirjoittajana!! :-) Arvostan itse perinteista postia todella paljon.

Mutta siis: Hurjasti onnea ja iloa tulevaan uuteen vuoteesi! :)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitoksia rakkaat blogiystävät!

Anonyymi kirjoitti...

Onnitellen sinua.

näin aika kuluu, vaan olet sinö cielä nuori. Minä olin sinun iässäsi vasta opiskellut pari vuotta teologisessa.