Ekumeenisia keskusteluja iltapalapöydässä

Antton ja Laura ovat mukavassa iässä. He tarkkailevat maailman menoa ja tietävät siitä jo yllättävän paljon. Antton lukee Hesaria joka päivä. Urheilu-uutiset hän tutkii niin tarkasti, että meinaa välillä jo unohtaa kouluun lähdön. Muitakin uutisia hän lukee ainakin enemmän kuin minä; luultavasti hän on minua paremmin kärryillä maailman asioista. Laura taas on vähän liiankin tarkkaavainen tyttö. Hän kuuntelee aikuisten juttuja ja tarkastelee muiden tekemisiä niin paljon, että omat hommat tahtovat välillä unohtua. Lapsia katsellessani muistan hyvin, kuinka utelias olin lapsena. Monta kertaa olisin halunnut jäädä kuuntelemaan aikuisten juttuja, varsinkin, jos vaihtoehtona oli leikittää pienempiä lapsia. Aikuisten maailma tuntui niin jännittävältä ja kiehtovalta!

Tänään iltapalapöydässä selailin esitettä, jossa kerrottiin erilaisista lasten kesäleireistä. Kommentoin Vesalle, että helluntailaisten leirikin oli vihkossa mukana. Laura halusi tietää, mikä on helluntailaisten ja luterilaisten ero. Kerroin hänelle helluntailaisten aikuiskasteesta. Anttonin reaktio oli spontaani ja mielenkiintoinen: "Kamalaa, helluntailaiset saavat olla Jumalan lapsia paljon vähemmän aikaa." Ekumeeninen keskustelumme jatkui mielenkiintoisena ja korkeatasoisena. Kävimme läpi ortodoksien ja katolilaisten kastekäsitykset, ateistien nimenantojuhlat sekä helluntailaisten tavan siunata vauvoja.

Kasteesta päädyimme luonnollisesti toiseen kuumaan ekumeeniseen aiheeseen eli ehtoolliseen. Lapset halusivat tietää, minkä ikäisenä missäkin kirkossa saa ottaa vastaan ehtoollisen. Lapset olivat ihmeissään, kun kerroin nähneeni ortodoksikirkossa aivan pienen lapsen, jolle annettiin ehtoollinen. Katolilaisten muistelimme saavan ensimmäisen ehtoollisen varhaisteineinä ja luterilaisten silloin, kun lapsi ymmärtää ehtoollisen merkityksen. Ehtoolliskeskustelumme jatkui pohdinnalla viinistä: toisten mielestä se on väkevää ja toisten mielestä hyvää.

Viinin maku on ollut syy siihen, että lapsemme eivät ole yleensä halunneet ottaa vastaan ehtoollista. Olemme nykyisten suositusten mukaan kysyneet heiltä noin viisivuotiaina, haluavatko he siirtyä siunaamisesta ehtoolliseen. He ovat halunneet kokeilla. Antton taisi kerran tai kaksi kertaa kokeiltuaan jälkeen pääätyä siihen, että haluaa mieluummin siunauksen. Laura on valinnut ehtoollisen tai siunauksen tunneihmisenä vähän fiilispohjalta. Joskus olen pyytänyt heille ehtoollisella vain leivän, ettei ehtoollisesta jäisi paha maku suuhun.

Kuka olet, Jumala? Millainen?
Siitä ollaan niin monta mieltä,
mutta sinä tunnet jokaisen,
puhut jokaisen ihmisen kieltä.
Aamen.

(Kirkkovuosi lasten kanssa, s.83)