Kömpelö, kömpelömpi, Elina

Ehkä olet kuullut sanonnan "tyhmä, tyhmempi, tenori" tai muita vastaavia. Tänään olen luonut uuden sanonnan "kömpelö, kömpelömpi, Elina". Olen nimittäin taas kerran tunaroinut oikein pahimmassa mahdollisessa tilanteessa, hautajaisissa. Pidän yleensä hautajaisista työtehtävänä, mutta en kestä sitä, että minulle ei ole vieläkään syntynyt mitään rutiinia helsinkiläisiin hautajaisiin. Kaipaan kovasti Vaasan hautajaisia ja jo eläköitynyttä Leo-vahtimestaria, joka piti homman hanskassa hymy huulilla.

Tänä vuonna minulla on ollut todella vähän hautajaisia, koska yleensä olen vapaana suosituimpina hautauspäivinä. Helsingissä taas on aika monta kappelia, jossa siunaamisia toimitetaan. Niinpä minun täytyy vieläkin olla todella tarkkana mennessäni hautajaisiin. Tarkistan monta kertaa kalenteristani, olenko varmasti menossa oikealle hautausmaalle. Varaan todella paljon aikaa matkoihin, jotta varmasti ehdin ajoissa. Sakastissa kyselen vielä vahtimestarilta tai kanttorilta tarvittavat yksityiskohdat, ja ihmettelen ääneen, miten sinne kappeliin nyt taas mentiin. Siunauskappelitkin tuntuvat olevan tyyliä: "ovia siellä, ovia täällä, ovia tuolla."

Tänään menin kappeliin hyvissä ajoin. Kävin omaisten kanssa vielä läpi toimituksen yksityiskohtia. Sakastissa puin rauhassa ja tiedustelin vahtimestarilta tarvittavat asiat. Kyselin mm. sitä, missä istun kappelissa. Papin kappeliin tuleminen on yleensä sen verran huomiota herättävä tapahtuma, että se täytyy yrittää hoitaa tyylikkäästi. Vahtimestari kertoi tuolin sijaitsevan aivan oven vieressä. Sanoin siihen, että näin kappelissa käydessäni kyseisellä tuolilla kukkia. Vahtimestari sanoi kukkien olevan aivan tuolin vieressä. Tyydyin vastaukseen.

Kappeliin mennessäni minulla oli pallo hukassa. Yhdet kukat olivat tosiaankin eksyneet papin tuolille. Tuolilla oli jotain muutakin roinaa. Katsoin parhaaksi jättää kukat rauhaan ja mennä istumaan penkkiin omaisten viereen. Mielessäni harmittelin sitä, että tyylikäs sisääntulo olikin vaihtunut pallo hukassa -oloon. Kuuntelin urkumusiikin ja kitaramusiikin rauhassa. Kitaristin tullessa takaisin paikalle päätin korjata tyylittömän tuloni polvistumalla kunnolla alttarin eteen.

Nousin raput ylös. Polvistuin ja laitoin kädet ristiin alttarilla olevan puisen kirjatelineen päälle. Silloin tapahtui jotain kummallista. Teline heilahti muutaman millin ja kaatoi sen takana olevan kukkamaljakon. Hautajaisväestä kuului samanlainen hämmentynyt ääni kuin Paddington-kirjassa Paddingtonin melkein tipahtaessa trapetsilta. Kukkamaljakko putosi kappelin lattialle, mutta kuin ihmeen kaupalla pysyi ehjänä.

Olin muutaman sekunnin polvillani. Mietin kuumeisesti, mitä teen. Menenkö nostamaan maljakon vai jatkanko toimitusta normaalin kaavan mukaan? Annoin kukkien jäädä makaamaan maahan ja kävelin rauhallisesti arkun luo. Onneksi ei tarvinnut sanoa mitään spontaanisti, vaan saatoin aloittaa siunauksen turvallisesti "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Eikä ilmekään värähtänyt. Kukkakimpun kävin nostamassa virren aikana, hoidettuani siunauksen. Muutama terälehti ja pieni vesilammikko jäivät odottamaan lattialle vahtimestaria.

Kömpelyys pitää kyllä minut hyvin nöyränä. Ei tunnu kovinkaan mukavalta olla tällainen tohelo, jolle aina sattuu ja tapahtuu. Olen varmaan Suomen ainoa pappi, joka on onnistunut kaatamaan sekä ehtoollismaljan että kukkamaljakon. Ja kukahan tässä perheessä on hajoittanut eniten astioita armottomalle kivilattialle. Ei ainakaan kukaan lapsista. Olen aivan samoilla linjoilla isäni kanssa: "Kömpelyys ei ole ilo kenellekään". Onneksi omaiset eivät olleet mitään tiukkapipoja. He olivat tyytyväisiä kokonaisuuteen, kaikesta huolimatta. Se on ARMOA!