Free counter and web stats

torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Kerjäläiset keskuudessamme

Olin menossa tiistaina Pasilan juna-asemalle, kun keski-ikäinen, huono-osaisen näköinen nainen pysäytti minut. Normaalipäivänä olisin juossut ohi ja sanonut, että minulla on kamala kiire. Olin kuitenkin tulossa laitoshartaudesta; minulla oli runsaasti aikaa junan lähtöön. Nainen pyysi minulta heti rahaa. Kysyin häneltä, mihin hän tarvitsee rahaa. Hän sanoi olevansa hätätilanteessa. Olin nähnyt naisen ennemminkin kerjäämässä rahaa. Niinpä tiedustelin, millainen hätä hänellä oli. Nainen sanoi, että hänen äitinsä oli kuollut.

Keskustelun jatkuessa nainen alkoi vaatia minulta, että vien hänet Hesburgeriin syömään. Kiletäydyin siitä. Kyselin lisää ja yritin tarjota naiselle diakoniatoimiston palveluja. Ne eivät häntä kiinnostaneet. Kerroin antavani rahaa keräyksiin. Nainen oli aivan tuohtunut siitä ja sanoi, että minun pitäisi antaa rahaa hänelle eikä mihinkään keräyksiin. Jatkoin keskustelua ja sanoin nähneeni hänet ennemminkin pyytämässä rahaa. Siitä nainen suuttui valtavasti minulle. Hänellä on oikeus pyytää rahaa. Hän vaati ja vaati, että minun pitäisi ostaa hänelle ruokaa. Loppujen lopuksi katsoin parhaaksi jatkaa matkaa antamatta rahaa. Nainen vielä huusi perääni, että hän haluaa lainata kännykkääni. Mielessäni siunasin naista ja jatkoin matkaa.

Kohtaamisemme jälkeen olo oli hämmentynyt. Mietin pitkään, teinkö oikein vai väärin. Menin kahvilaan odottamaan junan lähtöä ja ostin paljaan kahvin. Kahvia juodessani mietin sitä, olenko paatunut vai onko minulla maalaisjärkeä. Onko oikein kulkea kerjäävän ihmisen ohi, jos olisi kuitenkin varaa antaa? Toisaalta mietin sitä, miksi minun pitäisi antaa rahaa ihmiselle, joka käyttäytyy töykeästi minua kohtaan, ja joka luultavasti yrittää kerjätä rahaa ohikulkijoilta jatkuvasti vedoten mitä ihmeellisimpiin keksittyihin syihin. Pitääkö minun suostua hyväksikäyttöön vai onko parempi antaa almut sellaiseen hyväntekeväisyyteen, jossa on reilut pelisäännöt?

Tänään Kotimaa-lehdessä käsiteltiin kerjäläisyyttä, josta on tullut Helsingissä ongelma romanialaiskerjäläisten ilmaannuttua keskustan kaduille. Melkein joka kerta mennessäni keskustaan näen ainakin muutaman kerjäläisen kadulla. Heidän ohi on helpompi kulkea kuin suomalaisnaisen, koska he eivät puhu mitään. Toisaalta heidän olemuksensa herättää paljon enemmän sääliä kuin tapaamani naisen. "Oikeilla" kerjäläisillä on päällään surkeat vaatteet, ja he näyttävät aliravituilta ja sairailta toisin kuin Hesburgerille halunnut nainen.

Kotimaan artikkelin mukaan piispa Kari Mäkinen ei anna lantteja kerjäläisille. Hän vertaa lantin antamista vanhan luun antamiseen kulkukoiralle. Lantin antaja asettuu hänen mukaansa kerjäläisen yläpuolelle eikä poista hyvällä teollaan todellista hätää. Mäkinen on kokenut kerjäläisten kohtaamisessa vahvan sisäisen ristiriidan: "Jos kuljen ohi, tunnen kovettavan itseni. Jos teen sen,mihin kerjäläinen vetoaa ja heitän lanttini, tunnen osallituvani alentavaan toimintaan, jossa köyhän ihmisarvo poljetaan eikä köyhyys kuitenkaan häviä. Köyhyys on ollut Suomessa häpeän ja piilottelun aihe. Mutta tulokkaat näyttävät meille köyhyytensä estoitta, aiheuttaen suomalaisissa epätietoisuutta ja itsetutkistelua: Mikä oikeus minulla on omaan hyväosaisuuteeni?"

Juuri niin! Kerjäläisen kohtaamisen jälkeen tuntuu irvokkaalta mennä tunnelmalliseen kahvilaan tai shoppailemaan. Itse olen aina välillä antanut rahaa sellaisille kerjääjille, joilla on oikeasti tuntunut olevan hätä. Voi olla, että he ovat olleet vain hyviä näyttelijöitä. En ole kuitenkaan kokenut, että lantin antaminen minua köyhdyttää. Silti olen Mäkisen kanssa samoilla linjoilla siinä, ettei lantin antaminen ole mikään ratkaisu. Lähetystyössäkin on ollut jo kauan periaatteena, ettei ihmisille anneta kalaa, vaan heidät opetetaan kalastamaan. Samalla tavalla kerjäläisiä pitäisi lähimmäisenrakkauden hengessä ohjata hakemaan apua tavoilla, jotka tukevat heidän ihmisarvoaan. Mäkisen mukaan köyhyys poistuu vain siten, että puututaan sen todellisiin taustatekijöihin.

Tänään omatuntoni ei soimannut minua ollenkaan. Näin Helsingin keskustassa saman naisen. Hän oli taas kerjäämässä. Näin selvästi, että hän tunnisti minut. Hän yritti kääntää kasvonsa pois, jotten huomaisi häntä. Ehkä vuorostaan hänen omatuntonsa soimasi. Tai ehkä hän ei halunnut nähdä kamalaa, sydämetöntä ihmistä. Joka tapauksessa tulin siihen tulokseen, että olin toiminut oikein.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Asioilla on monta puolta. On ehkä hyvä, ettemme anna jokaiselle kerjäläiselle lanttia tai kalaa, mutta...kuka on hän tai mikä on se instanssi, joka ottaa vastuun kerjäläisen kalastamaan opettamisesta konkreettisesti. Ajatus kieltäytyä antamasta on oikea, mutta ilman tekoja samat kerjäläiset pyytävät huomennakin lanttia samoilla kulmilla.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Tässä onkin avainkysymys. Miten voisimme kohdata nämä ihmiset rakkaudella ja ohjata heitä eteenpäin? Yritin tosiaan ensin keskustella hänen kanssaan asiallisesti, mutta siitä ei tullut mitään. Varmaan täytyy seuraavassa tilanteessa vielä konkreettisemmin kysellä elämäntilanteesta ja ohjata eteenpäin. Ja kulkea rukoillen...

Anonyymi kirjoitti...

".pussisi neuvoilla täyttävät, se riittääkö, Eriksson?...."
Huono-osaisuus on häpeä, joka olisi pidettävä piilossa tai ainakin olisi oltava nöyrä. Nälkä uusiutuu, vaikka viimeviikolla olisikin syönnyt. On todella rohkeata viedä huonosti pukeutunut köyhä syömään, joku tuttu saattaa nähdä. Eläydy hänen osaansa ja mieti teitkö oikein. Rakkaus saattaisi muuttaa elämänsuuntaa, myös hänen.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos kommentista! Kieltämättä olen viime päivinä miettinyt, teinkö sittenkään oikein. se on blogin hyvä puoli, etät joutuu itse prosessoimaan asioita, kun saa hyviä kommentteja.

En todellakaan häpeäisi mennä syömään huono-osaisen kanssa. Olen muutenkin oikein onnellinen siitä, että työskentelen Paavalin seurakunnassa, jossa on paljon huono-osaisia. Yleensä pystyn mielestäni kohtaamaan huono-osaisen samalta tasolta.

Odotan kaikilta ihmisiltä tietynlaisia käytöstapoja. Valehdella ei saa, niinkuin nainen selvästikin teki. Olisin voinut auttaa naista, niinkuin olen auttanut joitakin muita samassa tilanteessa, mutta en todellakaan halunnhut auttaa ihmistä, joka ei suostunut kohtaamaan minua aidosti. Nöyrä ei tarvitse olla, muttei myöskään röyhkeä!