Iloisia uutisia!

Olin ollut koko päivän kotona. En ollut edes pistänyt nenääni ulos. Vapaapäivän kunniaksi olin järjestänyt paikkoja, pessyt pyykkejä, laittanut ruokaa, oleillut lasten kanssa ja selvitellyt heidän riitojaan. Illan tullessa olin pahalla päällä. Olin ehkä tylsistynyt, tai väsynyt lasten mankumiseen ja riitoihin. Tai ehkä kärsin akuutista Jumalan läsnäolon puuttesta, koska olin tainnut unohtaa rukoukset enkä ollut avannutkaan Raamattua. Onneksi Vesa tuli kotiin ja antoi siunauksensa aikeelleni lähteä sauvakävelylle.

Puhelin soi juuri mennessäni ovesta ulos. Vanha tuttava soitti ja kysyi, oliko minulla hetki aikaa jutella. Olihan minulla. Soittajalla ei ollutkaan mitään tyhjänpäiväistä asiaa. Hän halusi soittaa minulle, koska oli löytänyt Jeesuksen. Kylmät väreet kulkivat selässäni kuunnellessani tarinaa. Tuntui niin uskomattomalta, että ihminen, jonka puolesta minäkin olin rukoillut, oli löytänyt elävän yhteyden Jeesukseen ja saanut elämäänsä rauhan. Vielä ihmeellisemmältä tuntui kuunnella sitä intoa, jolla hän kertoi uudesta elämästään. Ei puhettakaan siitä, että elämänmuutos pidettäisiin itsellä tai jotenkin salassa. Ei, hän oli saanut kertoa jo monelle ihmiselle siitä rauhasta, jonka Jeesus oli antanut hänen elämäänsä.

Olin kuolla onnesta, kun hän kertoi yhteisestä tuttavastamme, jonka hän oli saanut johdattaa Jeesuksen luo. Taas luottamukseni rukouksen voimaan ja Jumalan hyvyyteen kasvoi monen askeleen verran. Miten armollista, että sain kuulla tämän viestin. Olinhan rukoilut tämän ihmisen puolesta. Tuntui hienolta olla yksi pieni lenkki Jumalan suurissa suunitelmissa.

Nuoruudessa kadehdin niitä, jotka olivat saaneet johdattaa jonkin ihmisen Jeesuksen luo. Enää en kadehdi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä selvemmin ymmärrän, miten elävän uskon löytyminen on aina Jumalan suuri työ. Usko on lahja, ja sen vuoksi ihminen ei voi sitä itse saada aikaan. Uskon syntyminen on Jumalan käsissä. Sen vuoksi en voi ikinä käännyttää toista ihmistä. Sen sijaan voin kertoa ilouutista Jumalan rakkaudesta, rukoilla ja rakastaa. Sekin tuntuu uskomattoman hienolta. Voiko olla jalompaa tehtävää kuin olla Jumalan käsinä ja jalkoina jonkun ihmisen elämässä?

Rukousystäväni kanssa totesimme kerran, että elämämme tärkein tehtävä on olla Jumalan käytössä johdattamassa ihmisiä taivastielle. Tuntuu hassulta sanoa 32-vuotiaana, että tietyssä mielessä olen saavuttanut jo elämässäni kaiken, mitä olen halunnut. Minulla on ihana perhe, hyvä työ, ystäviä ja oma koti. Siitä kaikesta olen kiitollinen Jumalalle, ja sen vuoksi haluan olla loppuelämäni Jumalan käytössä ja edetä niissää jalanjäljissä, jotka Hän on minulle valmistanut. Sama Pekka Simojoen sanoin: "Tässä on kaikki, tee mitä tee."


Rakas Herra, kiitos, että olet tarkoittanut
meidät ihmiset toistemme tueksi ja rohkaisuksi.
Kiitos, että olet tässä ja nyt
meidän Herramme ja Vapahtajamme
ja että saamme rakentaa toinen toistamme.
Ole ylistetty, Herra, tästä suuresta lahjasta. Aamen.

Hilja Aaltosen rukouskirja, s.97

Toiset uskovat ovat suuri tuki elämässämme.
Kun meistä tuntuu, ettemme kelpaa mihinkään,
kun meillä on riipaiseva huonoudentunne,
toisen ihmisen osoittama hyväksyntä antaa oikean ihmisarvon.
Rohkaistumme, ja lähimmäisen lempeä lämpö vetää meidät ihmisten joukkoon.
Syntyy luottamus - luottamus elämään ja luottamus Jumalaan.
Silloin ei tarvitse pelätä. Raamattu puhuu totta sanoessaan,
että rakkaus karkottaa pelon.

HIlja Aaltosen rukouskirja, s. 96