Free counter and web stats

maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Bloggajan tarina

Kolme vuotta sitten en olisi uskonut, miten hauskaa blogin pitäminen on. En ollut itse asiassa kovinkaan innostunut siitä, että mieheni päätti tehdä perheellemme kotisivut. Se oli ollut hänen haaveensa jo useamman vuoden, mutta kirkkoherraehdokkaaksi lähteminen toi uutta pontta ajatukselle. Muistan, miten minua stressasi se, että minulla oli samaan aikaan kirjoitettavana esittelytekstit kotisivuillemme ja artikkelin kirjoittaminen äidistäni kertovaan kirjaan. Olinhan minä tottunut kirjoittamaan saarnoja, puheita ja tieteellistä tekstiä, mutta henkilökohtaisista asioista kirjoittamisen kynnys oli yllättävän korkea. 

Ensimmäiset blogikirjoitukseni olivat lyhyitä päiväkirjanomaisia kuulumisia sukulaisille ja ystäville. Muutaman kuukauden kuluttua jo huomasin, miten blogikirjoitusten kautta pystyin toteuttamaan itseäni. Aloin kirjoittaa sen hetkisten tapahtumien lisäksi ajatuksistani ja historiastani. Bloggaamisessani on ollut selkeästi erilaisia jaksoja. Välillä olen kirjoitellut paljon lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyvistä tapahtumista, välillä enemmän uskoon ja työhöni liittyvistä jutuista ja toisinaan lapsista ja perhe-elämästä. 

Muistan vieläkin äidinkielen opettajani antaman palautteen ensimmäisen ylioppilasaineeni jälkeen. Hän sanoi aineen olevan selvä laudatur, mutta toivoi sitä, että voisin vähän vapautua kirjoittajana. Uskon, että opettajani olisi tyytyväinen siihen muutokseen, mitä on tapahtunut kiltissä kympin tytössä. Varmasti hän löytäisi tekstistäni nyt paljon enemmän virheitä kuin viisitoista vuotta sitten, mutta samalla enemmän elämäniloa, rohkeutta ja itsenäistä ajattelua. 

Bloggaamiseni on saanut aivan uutta vauhtia viimeisten kuukausien aikana. Marraskuussa Mies asensi "Elinan blogiin" laskurin ja aivan yhtäkkiä tajusin, että minullahan onkin paljon lukijoita. Kirjoittamisintoa ovat lisänneet myös lukijoiden antamat positiiviset palautteet. Yksi ystävä kertoi tulevansa lukemaan tekstejäni silloin, kun työ Herran elovainioilla tökkii. Toinen taas kertoi, miten on lähettänyt blogistani löytämiänsä runoja tai rukouksia vaikeuksissa oleville ystäville. Useampi ystävä on puolestaan kertonut saaneensa "synninpäästön" jonkun kirjoittamani tekstin kautta. 

Luulen, että minusta tuli oikea bloggaaja vasta ihan äskettäin. Opin muistaakseni vasta tämän vuoden puolella tai aikaisintaan loppusyksystä liittymään lukijaksi toisten blogeihin. Olenhan minä lukenut muutamaa blogia jo useamman vuoden ajan, mutta koen vasta nyt tulleeni blogia kirjoittavien yhteisön jäseneksi. Se tuntuu tosi mukavalta!

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, motivaatiotekijänä ovat kaikki ne ihanat kommentit, joita te Rakkaat lukijat jaksatte kirjoitella teksteihini. En väsy niihin ikinä, vaan otan jokaisen kommentin ja kommentoijan ilolla ja kiitoksella vastaan. Tänään voin todeta, että "Elinan blogista" on tullut tärkein harrastukseni, ja että kirjoittamisesta on tullut intohimoni. Luulen, että Jumalalla oli tässäkin prosessissa sormensa pelissä.  

    

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Elina kirjoitat monista asioista aivan ihanasti. Ehdin vain niin todella harvoin lukea blogiasi. Omaa blogia yritän päivittää ja se on oikeasti tosi kivaa. Vaikka aika ei meinaa siihenkään riittää. Olen ajatellut että blogin pitäminen on mulle sekä harrastus että myös työ.:-)Se on osa papin työtäni, että tuon ajatuksiani julkisuuteen.

Joskus on syvällisempää sanottavaa joskus ei. Olen ajatellut että Jumala on kuitenkin kaikessa elämässä läsnä. Tässä meidän arkisessa elämässä lastemme kanssa eikä vain kirkossa. Eniten koskettaa se, mihin voi itse samastua, ei ymmärrystä ylemmät teologiset pohdinnat joita tosin monet teologit ansiokkaasti viljelevät.

Itse olen enemmmän tällainen käytännön teologi.

Siunausta elämääsi!

Anu kirjoitti...

Kiitos Elina! Mullekin tämä blogi on ollut ilo. Välillä täällä visiteeraan harvemmin, välillä useammin, mutta aina on kiva tulla.

Kaunista kevättä!

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Blogimaailma on kyllä omanlaisensa ja mukava yhteisö. Mä ihailen sun päivitystiheyttä, työn ja perheen ohella ehdit kuitenkin monta kertaa viikossa kirjoittaa blogia. Lukijan kannalta siinä piilee se vaara, että tottuu saamaan makeaa säännöllisesti, jolloin "pidemmän" tauon sattuessa tulee sellainen olo, että miksei se blogi päivity?!? :) Tunnustan olevani tällainen mässäilijä.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos taas kommenteistanne!

Koen Satu sinun laillasi olevani "käytännön teologi". En osaa edes kirjoittaa hienoja teologisia pohdintoja. tuntuu tosi hienolta tietää, että on muitakin bloggaavia pappeja. Minäkin olen pitänyt kovasti blogiteksteistäsi jo pidemmän aikaa. Nyt olen kirjannut itseni lukijaksesi, jotta tiedän, milloin olet kirjoitellut,ja voin lukea tekstisi. Siunausta työhösi!

Kiitos Anu! Kaunista ja siunattua kevättä sinullekin!

Tunnistan pikkupappi tuon tunteen toisten blogien seuraamisesta! Välillä on tullut itsellekin vähän paineita siitä, että pitäisi jo kirjoittaa uusi teksti, jos on ollut pitempi tauko. Sitten aina muistuttelen itseäni siitä, että tämä on tosiaankin ainoastaan hauska harrastus. Ei mitään paineita :)!

Anonyymi kirjoitti...

Olen myös "hurahtanut" blogin kirjoittajaksi ja lukijaksi, joskin työ hidastaa tätä uutta harrastusta :) Aloitin oman blogini vasta helmikuussa ja olen ihan noviisi vielä, mutta ehkä jonkinlaista kehitystä on odotettavissa... toivottavasti. Kirjoitan omalla murteellani ja se tuo oman lisähaasteen. Yleiskieli olisi helpompaa. Kivaa tämä on silti. Siis jatkakaamme :), kaveria ei jätetä! Iloa ja aurinkoa Sinulle Elina ja kaikille bloggaajille! Niin ja kiitos mukavista ja helppolukuisista kirjoituksista!

Kirlah kirjoitti...

Sinullehan on käynyt vähän kuin minullekin. Aluksi ajattelin, että vain kirjoittelen silloin tällöin. Ajattelin myös, etten ehtisi vastailla kommentteihin enkä ainakaan kommentoida muiden blogeja.

Mutta ihme ja kumma. Bloggaaminen saa todella uutta puhtia, kun käy vuoropuhelua blogikavereiden kanssa puolin ja toisin.

Toisaalta täytyy tunnustaa, että aina ei ehdi lukea kaikkea eikä varsinkaan kommentoida, mutta uskon, että ihmiset ymmärtävät, jokaisellahan meillä on muutakin elämää.
vaikka mies kyllä väittää, että minä en nykyään enää muuta teekään kuin istun blogien äärellä.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos Mansikki kommentistasi! Hauskaa, että kirjoitat omalla murteellasi. Harvat meistä enää osaavat niin hyvin omaa murrettansa, että pystyisivät samaan. Iloa sinullekin!

Bloggaamiseni on meidänkin perheessä sen verran suosittu puheenaihe, että Neiti muisti melkein kaikki lukijani ja seuraamani blogit nimeltä. Sinustakin Kirlah tiesi ammatin ja kaikki. Yhtä utelias kuin äitinsä!
Olen samaa mieltä siitä, ettei aina tarvitse jaksaa lukea, kirjoittaa eikä kommentoida. On ollut ilo seurata sinun blogiasi!

Mimosa kirjoitti...

On tosi mukava että bloggaat!

Kyllä blogimaailma on mahdollistanut niin mukavia tuttavuuksia, että olisiko niitä syntynyt ilman?

Kiva että jakaminen ja kirjoittaminen tuottaa iloa, tämä kun on jo yksi suosikeistani :) On kiva lukea ajatuksiasi!

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos Mie kannustavista sanoistasi :)!

Tuskin näitä tuttavuuksia tosiaan syntyisi ilman virtuaalitodellisuutta. Se on tosi hauskaa, että bloggaajat ovat eri-ikäisiä, asuvat ympäri maailmaa ja tekevät ihan eri asioita. Yleensähän ihmiset ovat paljolti tekemisissä hyvin samantyyppisten ihmisten kanssa.

Mimosa kirjoitti...

Niin se on hyvä että elämän/maailmankuva vähän laajenee =)