Free counter and web stats

sunnuntaina, maaliskuuta 08, 2009

Taivaallista menoa

Eilen illalla nukutin kuopusta toivottoman pitkään. Kun hän vihdoin nukahti, lähdin varovaisesti alakertaan. Hetken päästä portaikossa kuului iloinen töminä. Pieni ei ollutkaan nukahtanut, vaan oli edelleen täynnä energiaa pitkistä päiväunista johtuen. Niinpä vietimme kuopuksen kanssa mukavan yhteisen iltahetken katsellen viime sunnuntaina alkanutta FST:n 
uutta hengellistä ohjelmaa nimeltään "Himlalivet". Suomenkielinen nimi "Taivaallista menoa" sopii hyvin ohjelmalle, jossa juontaja kuopuksen suureksi ihastukseksi pärräili haastateltavan luo kauniin kesämaiseman halki kunnon moottoripyörällä. Asiaa!    

"Himlalivet"- ohjelmasarjan ideana on kertoa siitä, mitä usko Jumalaan merkitsee arkipäivän keskellä.  Toisena teemana on käsitellä haastateltavien elämän ja uskon käännekohtia. Ensimmäinen ohjelma oli ainakin minulle kuin tuulahdus taivaasta: syvälliset keskustelut, kaunis musiikki ja aito luottamus Jumalaan puhuttelivat minua. 

Minulle ohjelma oli erityisen koskettava siitä syystä, että sekä ohjelman juontaja, Isak Westerlund, että haastateltava, Britten Nylund, ovat entisiä työkavereitani. Täytyy sanoa, että ohjelman seuraaminen tuntui melkoisen kotoisalta, kun kaiken lisäksi yksi kuvauskohteista oli entinen työpaikkani ja samalla kotitalomme! Minulle tuli ihan koti-ikävä Vaasaan, kun toisena musiikkiesitykenä oli vielä yksi  suosikkilauluni "You raise me up". Laulu  toi elävästi mieleeni Vasa SportsClubin, sen ihanat jumpat ja toteuttamani yhteistyöprojektin. Nyyh!

Koskettavinta ohjelmassa oli kuitenkin ehdottomasti sairaseläkkeellä olevan nuoristyönohjaaja Britten Nylundin ihana luottamus Jumalaan. Hän kertoi avoimesti sairauksien kanssa kamppailuistaan ja muista ongelmistaan. Hän ei silti ollut katkera, vaan ohjelmassa oli positiivinen ja toiveikas sävy. 

Britten  koki saaneensa Jumalalta apua ja voimaa aina sen verran kuin oli tarvinnut.  Kerran hän oli saanut avun mieleen tulleen raamatunkohdan kautta, mutta yleensä ystävien ja lääkäreiden välityksellä. Kaikesta saamastaan avusta hän antoi kunnian Jumalalle!

Suosittelen Himlalivet-ohjelmasarjaa kaikille lukijoilleni. Isak Westerlund sopi mielestäni hyvin ohjelman isännäksi; hän veti ohjelmaa luontevasti, ja oli oma itsensä. Musiikki oli ammattitaitoisesti toteutettu ja tuli ohjelman sisältöä. Ensimmäisen jakson voi katsoa Yle Arenalta ja se löytyy tästä osoittesta. http://arenan.yle.fi/toista?id=1931628 

Toinen osa lähetetään tänään 8.3. klo 20.30 FST 5:lla . Siinä Isak haastattelee Mattiasta, joka jätti pastorin virkansa koettuaan sen epäraamatulliseksi. Ohjelman motto on:"Elä niin kuin opetat!" Kuulostaa aika mielenkiintoiselta! 

Himlalivet-sarja katsoessani mietin, miksi suomenkielisellä puolella ei ole vastaavaa tarjontaa. Salt-hartausohjelma oli pitkään todella suosittu suomenruotsalaisten ja myös suomenkielisten parissa. Taivaallista menoa -sarja jatkaa tätä hienoa perintöä. Eikö olisi jo korkea aika panostaa laadukkaaseen suomenkieliseen hartausohjelmaan?  


7 kommenttia:

tyttism kirjoitti...

Täytyykin katsoa! Eikö suomenkielisenä ole ollut myös jokin, ehkä Pisara nimeltään? En muista kyllä, voihan sekin olla ruotsinkielinen, olen telkkariton ja seuraan kaiken areenasta.

Itse olen hiipuvan näön kanssa törmännyt samaan ja eräs tuttavani sanoi lukeneensa, että sairastuessaan vakavasti ihminen joko katkeroituu tai löytää jostain ihmeellistä rauhaa ja toivoa, joka ulkopuolisesta näyttää lähes käsittämättömältä. Minulle on käynyt näin, olen kokenut, että tässä tilanteessa minua kannatellaan ja saan tehdä juuri sen, mihin kykenen, vaikka opinnot teologisessa ovat alkumetreillä ja toisaalle pitäisi tehdä opinnäytetyötä ja on tuhat rautaa tulessa. Ammennan yhä edelleen pyhäkoulusta ja seurakunnan kerhosta, hoilailen toisinaan että "lasten murheet hän voi kantaa, paremmin kuin ihminen", koska niin se on.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjelmavinkistä! Sain sieltä yhden asian joka ehkä taas hetkisen kantaa: ota pieniä välitavoitteita jos et muuten meinaa jaksaa...

Riitta (3xABC)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, tyttism! Mukava, kun on uusi kommentoija :)!
Meilläkään ei ole TV.tä, joten en tiedä Pisaran sisältöä. Tietääkseni se on tosi lyhyt ohjelma, enemmän sellainen ajatelma. Kaipaisin sellaisia hyviä kristillisiä keskusteluohjelmia ja loistavaa musaa hyvään katseluaikaan. Suomenkielisellä puolelahan on jo runsaudenpulaa esim. taitavista gospelmuusikoisya. Varmasti tuollainen ohjelma on liikaa pyydetty, mutta ainahan voi pyytää ja anoa.

Ihana ajatus tuo, että sinua kannatetaan. Minäkin olen ammentanut tärkeimmät hengelliset totuudet lapsena ja nuorena. Oikeastaan olen miettinyt sitä, olenko oppinut mitään olennaista uutta ripikoulun jälkeen. Siunausta elämääsi ja opintoihisi!

Kiitos, kolmen ABC:n Riitta, kommentistasi! Signeeruksesi sai minut hymyilemään! Hyvän kultajyväsen olit poiminut. Iloa, voimia ja siunausta sekä Jumalan hyvää johdatusta elämääsi!

Anu kirjoitti...

Kiitos tuosta ohjelmavinkistä! Harmittaa joskus kovastikin, ettei ole televisiota. Vaikka useimmiten se on kyllä vapaus...

Luulen, että Pisara on pieni ohjelma. Ainakin osa siitä on luullakseni joskus kuvattu meiltä. Käsittääkseni oman nykyisen seurakuntani kirkkoherra on ollut siinä joskus jotenkin mukana... Luulen, arvaan, muistelen, mutta en ole koskaan nähnyt...

finkinja kirjoitti...

Kiitos ohjelmavinkistä, kävin vilkaisemassa ja aion palata uudestaan paremmalla ajalla. Olen yrittänyt katsella suomen tv:tä Areenan kautta, mutta valitettavasti todella monet ohjelmat näkyvät vain Suomessa.

Miehen sairastuttua olen jostain kumman syystä ollut erittäin rauhallinen asian suhteen, uskon siihen mitä Taivaan Isä meille suo, kai tällä kaikella on merkityksensä. Hyvä puoli sairastumisessa on, että mies suhtautuu asiaan myös rauhallisesti ja on löytänyt rukouksen voiman... ei ikinä aikaisemmin uskonut siihen:)

Anonyymi kirjoitti...

NettiTv-katsojan kannatta tutustua myös TV7 ohjelma-arkistoon.
http://vod.tv7fi/vod/

Ohjelmistosta suosittelen Jkr, Roihu ja Kaivo-ohjelmia. (Jkr. ja Roihu -jaksot eivät ole ihan tuoreita, ohjelmasarjat ovat toistaiseksi tauolla.)

Ja löytyyhän sieltä myös Joyce Meyer: Iloa arkeen :-)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos taas kaikille kommenteistanne!
Olen Anu samaa mieltä siitä, että televisiottomuus on vapaus, vaikka välillä joku hyvä juttu meneekin sivu suun. Tässä mediatulvassa on niin tarpeellista rajata, rajata ja rajata.

Hienoa, finkinja, että olet pystynyt suhtautumaan tuolla tavalla miehesi sairastumiseen. Kommentistasi tuli mieleeni Raamatun ajatus siitä, miten kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka Herraa rakastavat. Siunausta, iloa ja voimia elämääsi!

Kiitos, Maija, ohjelmavinkeistäsi! Pitäisi varmaan välillä käytää surffailuaika vaikkapa noiden ohjelmien katseluun. Joyce Meyerin ohjelma kuulostaa mielenkiintoiselta, koska hänen kirjansa ovat antaneet minulle paljon ajateltavaa. Iloa ja siunausta!