Free counter and web stats

tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Kamera käy!

Tänään oli päivä, jota olen sekä odottanut että pelännyt. Olin haastateltavana TV-ohjelmasarjassa, joka käsittelee tämän päivän luterilaisuutta. Innokkaana ihmisenä suostuin heti toimittajan pyyntöön ja lupauduin ohjelmaan mukaan tiukkapipoisine mielipiteineni. Hetken päästä minua jo kadutti! Yöunet melkein menivät tuskaillessani sitä, mihin olen taas pääni pistänyt. Miten uskallan 2000-luvulla esittää TV:ssä mielipiteitäni, jotka pohjautuvat Raamattuun ja kirkon traditioon? Entä jos ihmiset alkavat inhota minua ja katsovat minua kieroon junassa tai Prismassa?

Olin välillä melko ahdistunut tulevista nauhoituksista. En jäänyt kuitenkaan tunteideni kanssa yksin, vaan aloin lähetellä ihmisille pyyntöjä, että he rukoilisivat minun ja nauhoitusten puolesta. Rukoukset alkoivat tuottaa tulosta. Löysin kirjan, josta sain paljon ajatuksia ja hyviä näkökulmia. Tapasin ihmisiä, jotka ovat yhtä tiukkapipoisia, ja silti aivan rakastettavia. Muistin myös, että kampaajani on työskennellyt televisiossa ja osaa tehdä minulle kuvausmeikin. Pelko ja ahdistus poistuivat lopullisesti muutama viikko sitten tavattuani ohjelmasarjan toimittajan. Helpotti, kun huomasin hänen tekevän työtänsä vilpittömästi.

Tänään menin kuvauksiin rauhallisena. Yöunien vähyys ei johtunut jännittämisestä. Emme vain taaskaan malttaneet mennä ajoissa nukkumaan, hyvistä aikeista huolimatta. Haastattelun teemat "Saatana, helvetti, seksi" alkoivat tuntua ihan arkipäiväisiltä, kun niitä kelattiin monta kertaa läpi. Kolmannella otoksella Saatanasta voi puhua jo hymy huulessa! Saa nähdä, kuinka uskottavaa materiaalia siitä syntyi.

Haastattelutilanne on hyvin spontaani, aivan erilainen kuin esimerkiksi saarnan pitäminen. Sanat vaan soljuvat suusta eikä teksti ole niin mietittyä. Varmasti mokasin monessa kohdassa ja paljon jäi sanomatta sellaista, mitä olisi voinut sanoa. Siitä huolimatta kuvauksista jäi hyvä maku suuhun. Tein parhaani, ja pystyin olemaan suhteellisen rento. Pyrin olemaan rehellinen ja aito sekä tahdoin olla Jumalan käytössä. Muu jääköön Hänen huolekseen: Hän on luvannut pitää hulluistaan huolta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Elina!
Hienoa, että suostuit tehtävään ja uskalsit olla oma itsesi. Kyllä Herra hulluistaan huolen pitää niin kuin on luvannut!
Anja-äiti

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa! Tänä päivänä on aivan liikaa niitä, jotka ns. myyvät itsensä ja mielistelevät postmodernia virtausta edustavaa mediaa suvaitsevaisuuden nimissä.
Mutta totuus ei pala tulessakaan. Jokainen terve mielipide hidastaa valheen voimaa.