Viisaan Jumalan naisen rukouksia

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni uurnanlaskussa. Oli aika puhuttelevaa nähdä, miten pieneksi ihminen menee. Sama kohtalo on sekä elämässään onnistuneilla ja epäonnistuneilla. Olemme samalla viivalla emmekä voi turvautua mihinkään omiin ansioihin tai saavutuksiin lähdön hetkellä.

Viime päivinä olen lukenut Hilja Aaltosen rukouskirjaa. Olen imenyt itseeni vanhan, Jumalalle uskollisen, naisen viisauksia. Hänen kirjoituksissaan ja rukouksissaan tulee hienosti esille se, miten Jumala rakastaa meitä valtavasti, kaikista puutteistamme huolimatta. Tässä muutama otos.


Rakas Mestari, näet meidät rikki menneet.
Näet kiiltoa vailla olevat. Näet pahoin tahraantuneet.
Vaikka ihmisen silmä ei näe, on sisällämme kuonaa ja painolastia.
Tuntuu, ettei rakkaus saa sijaa, vaikka sitä halajamme.
Kirkas vesi ei pääse virtaamaan,
vaan muuttuu matkallaan sameaksi ja kelpaamattomaksi.

Herra, ota Sinä pois kuona ja sameus.
Vihmo puhtaaksi kalliilla sovintoverelläsi.
Anna kätesi olla rakkaasti elämämme yllä.
Katso meidän puoleemme ja armahda meitä.
Jeesuksen rakkaassa nimessä on meidän turvamme. Aamen.



Taivaan tuntu

Kaipaan hiljaista taivassadetta julistukseen, lauluihin ja rukouksiin.
Sellainen ei kiitosta ja ylistystä sido, vaan puhdistaa ja kirkastaa.
Kun pestään ensin omat kynnykset,
lähdetään paljon hiljaisempina toisten kynnyksille.
Kun on löytänyt omilta rappusiltaan sellaisia tahroja,
että hävettää, osaa armahtaa toista.
Kun alkaa ihmetellä, kelpaako Jumalan käden jatkoksi valtakunnan työhön,
antaa mielellään tilaa toiselle,
viereisellä pellolla työtään tekevälle.

Herra, anna minun kokea sellainen siunaus tällä hetkellä,
että minun ei tarvitse levitää pelkoa toisiin ihmisiin,
vaan että voin olla Jumalan ihminen,
joka tuntee olemuksessaan:
minua suojaavat Jumalan voimakkaat käsivarret,
ja minun käteni on laskettu elävän Jumalan käteen. Aamen.