Näytät upealta!

"Näytät upealta, Lena!" suitsuttaa Iltalehden stailaaja näyttelijä Lena Meriläistä. Se on perin harvinaista tekstiä kyseiseltä stailaajalta, joka yleensä tyrmää kaikkien julkkisten tyylin ja ulkonäön. Olen stailaajan kanssa täysin samaa mieltä: Lena näyttää upealta! Niinpä hämmästyinkin valtavasti, kun luin kerran artikkelin kyseisestä näyttelijättärestä. Ihaillen katselin kansikuvaa, jossa näin kauniin ja kypsän naisen. Jutusta luin kuitenkin jotain aivan muuta. Siellä näyttelijätär valitteli rapistuvaa ulkokuortaan. Hän ei kuulemma tunne itseään yhtään kauniiksi, vaan on kateellinen nuorille naisille. Hänen miehensäkään kun ei millään saa pidettyä katsettaan poissa kauniista nuorista naisista ja vaimorukka tuntee itsensä silloin niin rumaksi. Hohoijaa! Taisi ongelma olla enemmän taas naisen kuin miehen korvien välissä. Näyttelijätär kun sanoi miehensä vakuuttelevan hänelle jatkuvasti rakkauttaan.

Samassa lehdessä oli juttu toisesta näyttelijättärestä, Katariina Honkasesta. Jutun sävy oli täysin erilainen. Tämä kaunis ja kypsä nainen nautti elämästään. Hän hehkutti sitä, miten vanhemmiten on oppinut tykkäämään vartalostaan ja ulkonäöstään paljon enemmän. "Vaikka minulla on vatsamakkaroita ja ryppyjä enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, olen paljon tyytyväisempi itseeni nyt kuin silloin", kertoi elinvoimainen Katariina jutussa. Hän kuvasi ihanasti parisuhdettaan toimivaksi kumppanuudeksi eikä kaivannut yhtään mennyttä aikaa. Hän oli henkilöhaastattelun perusteella onnellinen nainen.

Minäkään en kaipaa yhtään sitä aikaa, jolloin olin nuori ja nätti. En kaipaa yläasteaikoja, jolloin nenäni oli mielestäni suhteettoman suuri. Tai niitä aikoja, jolloin olin tyytyväinen päivääni, jos nukkumaan mennessä oli vähän nälkä. En myöskään kaipaa aikaa, jolloin olin varma siitä, etten koskaan löydä miestä, koska olen niin lihava. Kummallista, etten näytä sen aikaisissa kuvissa kovinkaan lihavalta. Olin aivan sopusuhtainen nuori nainen. Vika oli taas kerran naisen korvien välissä!

Tällä viikolla tajusin, että olen oikeasti päässyt eroon kaikista lapsuuden ja nuoruuden painokomplekseistani, joita eivät ainakaan parantaneet erilaiset tätien hokemat "mitä me pullukat" tai joululahjaksi sukulaisilta saadut vaa'at. Huomasin, etten ollut käynyt kertaakaan puntarilla, niin kuin Pellossa sanotaan, koko syksyn aikana. Vielä muutama vuosi sitten ramappasin vaa'alla monta kertaa viikossa ja voivottelin suuresti, jos paino oli noussut. Liikuttavaa oli myös se, kun Hesarin höpö-höpö-testissä mieheni rastitti kohdan, ettei hänen rakkautensa yhtään vähenisi, vaikka vaimo lihoisi 20 kg. Se tuntui uskomattoman hyvältä: minä kelpaan juuri sellaisena kuin olen!

Optimistina yritän poimia nykyään mieleeni kaikki sellaiset jutut, missä ylistetään kypsää kauneutta. Minulla siihen on tosin vielä pitkä matka, vaikka kolmekymppisistäni on jo aikaa. Minua kun luullaan edelleen pikkutytöksi. En tiedä, kuinka monta kertaa olen saanut vastata Paavalissa ja Vantaankoskella kysymykseen, olenko ensimmäisessä työpaikassa. Liian monta! Joka tapauksessa olen innolla lukenut useammasta lehdestä julkkismiesten ajatuksia siitä, miten nainen on kauneimmillaan aikaisintaan nelikymppisenä. Hmmm, kuulostaa hyvältä!

Oikeasti uskon siihen, että nainen on kauneimmillaan silloin, kun hän on tasapainossa itsensä ja naiseutensa kanssa. Kaveripiiriini kuuluvat naiset ovat ainakin vain kaunistuneet opiskeluajoista. On ilo katsoa, miten ystävät ovat löytäneet oman tyylinsä, naiseutensa ja kauneutensa. Puhumattakaan äidistäni, joka näyttää luonnonkauniilta ja nuorekkaalta, vaikkei omista edes yhtään ryppyvoidetta.

Kaikkia mieslukijoitani kehotan ylistämään vaimojensa kauneutta. John Gray kirjoittaa kirjassaan "Mars ja Venus vuoteessa -kestävän rakkauden ja romanttisen rakkauden opas-", miten miehet eivät useinkaan ymmärrä, kuinka suurenmoiselta naisesta tuntuu kuulla olevansa kaunis, ihana ja upea. Sillä voi olla miellyttävät seuraamukset...