Tack och lov

Työkaverini oikoluki pyynnöstäni lapsiperheille tarkoitettua jouluesitettä. "Enpä ole ennen nähnyt, että kello lyhennetään tuolla tavalla", hän totesi. Olin nimittäin systemaattisesti käyttänyt lyhenteenä kl. Mietin asiaa hetken, kunnes tajusin, mistä homma kiikastaa. Kl. on lyhennys sanasta "klockan".

Kolme vuotta Ruotsissa ja viisi vuotta kaksikielisessä Vaasassa ovat jättäneet jälkensä perheemme elämään. Lapsille tämä syksy on ollut ensimmäinen heidän elämässään, jolloin he eivät ole käyttäneet paljon ollenkaan ruotsia. Heitä se ei ole harmittanut yhtään. Sekä Antton että Laura ovat olleet tyytyväisiä siitä, että päiväkotia ja koulua saa käydä suomeksi, vaikka he viihtyivätkin hyvin Vaasan kielikylvyssä. Ruotsiksi työskennelleenä ymmärrän sen hyvin: ihminen on sen verran laiska, että menee mielellään siitä, mistä aita on matalin. Lasten tyytyväisyys on tuntunut meistä helpottavalta, koska vanhempina olisimme tietysti mielellämme suoneet heille mahdollisuuden käydä kielikylvyn loppuun. Välillä pidin jopa Vaasan kielikylpyä esteenä sille, ettemme voisi muuttaa pois Vaasasta.

Olen lukenut viime vuosina enemmän ruotsalaisia kirjoja kuin suomalaisia. Blogi-maailmaan olen tutustunut ruotsiksi. Aloittaessani työt Vaasan suomalaisessa seurakunnassa tuntui alussa hankalalta kirjoittaa puheita suomeksi. Olisin halunnut aloittaa kaikki lauseet "det är". Tästä huolimatta en todellakaan koe, että olisin mitenkään kaksikielinen. Sen sijaan minusta välillä tuntuu siltä, että ruotsinkielisten vuosien johdosta minusta on tullut kaksin kerroin puolikielinen. En enää hallitse suomea niin suvereenisti kuin esimerkiksi lukio- tai opiskeluvuosina. Vierasta kieltä taas ei pysty mielestäni koskaan omaksumaan täydellisesti. Vaikka olisin ollut ruotsinkielisessä työssä eläkkeeseen saakka, olisi kielitaitoni jäänyt puutteelliseksi ja sanavarastoni heikommaksi kuin syntyperäisillä suomenruotsalaisilla.

Vaasan ruotsalaisessa seurakunnassa työskennellessäni aloin omaksua ruotsia jo niin hyvin, että välillä suomea puhuessa tuli ensimmäisenä mieleen ruotsalainen sana. Välillä käytin ja käytän edelleen kotioloissa joitakin ruotsalaisia sanoja. Esimerkiksi farthållare on niin paljon kuvaavampi ja kätevämpi sana kuin vakionopeudensäädin. Suomeksi ei voi myöskään ilmaista sanaa mysig (viihtyisä, kodikas, leppoisa), joka sopii kuin nakutettu ruotsalaiseen elämään. Ruotsalainen tai myös suomenruotsalainen voi myysata perjantai-iltana tunnelmallisessa myshörnassa päällään myskläder. Suomalainen ei siihen yksinkertaisesti kykene!

Nyt elän niin täysin suomenkielistä elämää, että luulen vähitellen tulevani täysin yksikieliseksi. Minua ärsyttää kuitenkin se, miten aina puhutaan siitä, kuinka lasten on helppo oppia kaksi kieltä. Varmasti se onkin helppoa, jos lapsi on kielellisesti lahjakas, vanhemmat puhuvat johdonmukaisesti kumpikin omaa kieltään ja lapsella on mahdollisuus tavata sekä lapsia että aikuisia, jotka puhuvat molempia kieliä. Kahdenkin kielen täydellinen hallitseminen on kuitenkin sekä lapsille että aikuisille suuri haaste; kielinerot ovat tietysti asia erikseen. Entinen työkaverini, joka käytti suomea ja ruotsia todella säännöllisesti sekä työssä että kotona valitteli, että hänen äidinkielentaitonsa on suomen käytön myötä huonontunut. Suomenruotsalaiset ja ruotsinsuomalaiset saavat tosissaan tehdä työtä pitääkseen äidinkielensä rikkaana ja puhtaana. Vesan kanssa jaksoimme ensimmäiset pari kuukautta naureskella Luulajassa ruotsinsuomalaisten tavalle puhua suomea, kunnes aloimme itsekin sujuvasti sekoitella ruotsin sanoja keksinäisessä kommunikoinnissa. Hesan ruotsihan on taas sitten asia erikseen...

Luulen, että meidän perheessämme ruotsi tulee aina olemaan kakkoskielemme toisin kuin useimmissa suomalaisissa perheissä. (Ruotsin vuodet ja televisiottomat vuodet ovat nimittäin ruostuttaneet pahasti englannin taitomme.) Laulamme joka päivä ruokalaulun ruotsiksi. Miksukin osaa laulaa "Tack och lov", vaikka hän ei muuten paljon ruotsia ymmärräkään. DVD-videota laitettaessa hän muistaa aina sanoa "tuomekti". Anttonin kanssa olen lukenut iltalukemisena Astrid Lindgrenin kirjoja. En tiedä, kumpi nauttii kertomuksista enemmän. Minua ainakin harmittaa, kun olen vuorossa vain joka toinen päivä ja silloinkin Antton valitsisi nukuttajaksi mieluummin isän. Syykin on minulle selvinnyt: isän kanssa luetaan Aku Ankkaa!