Tänään meidän oven takana seisoi omituisen näköinen porukka: Puuha Pete, arvokas munkki, palomies sekä aito Peppi Pitkätossu. Ystäväperheemme tuli viettämään meille iltapäivää tortillojen ja muiden herkkujen merkeissä. Meidän perheemme ei ollut valmistautunut tapahtumaan aivan yhtä hyvin. Minä ja Vesa emme tietenkään olleet tajunneet pukeutua, vaikka Vesan iki-ihasta roolivaatekassista olisi varmasti löytynyt coolit asut kumpaisellekin. Lapset sentään ilmestyivät yläkerrasta paikalle tiikerinä, pupuna ja ritarina.
Iltapäivämme oli mukavan rento ja rauhallinen sisältäen syömistä, leikkiä ja seurustelua. Halusimme järjestää pienet juhlat, koska molempien perheiden pienimmät olivat saaneet kutsut muutamiin Halloween-juhliin, joihin emme halunneet lapsiemme menevän. Kahvipöydässä puhuimme siitä, miten tutkimusten mukaan pelottavat lapsuudenkokemukset voivat aiheuttaa traumoja, jotka vaikuttavat herkkien ihmisten elämään vielä aikuisinakin.
Mietimme sitä, ´miten pienen ihmisen elämään vaikuttavat erilaiset kummitus- ja vampyyrinaamiot, pimeässä oleminen sekä tarjoilut, joita markkinoidaan kummituksen elimiksi. Tuskin ainakaan kovin rakentavasti. Olen sitä mieltä, ettei kenekään alle kouluikäisen pitäisi osallistua mihinkään Halloween- tai muihin kummitusjuhliin eikä käydä edes kummitusjunassa. Kouluikäisillekään en Halloween-kutsuja suosittelisi, mutta heillä on ainakin hieman enemmän taitoa käsitellä kokemuksiaan.
Itse muistan lapsuudesta, miten pelkäsin monia asioita, vaikka en ikinä joutunut osallistumaan kummitusbileisiin tai muuhun pelottavaan. Siitä huolimatta juoksin aina pimeällä autiotalon ohi, koska olin varma, että sieltä hyökkää joku kimppuuni. Huoneeni oven pidin aina auki, koska olin varma, että kaapissani asuu Joku. Sängyn allekaan en uskaltanut kurkistella - ainakaan pimeällä. Yöllä juoksin äidin ja isän väliin nukkumaan, vaikka olin jo ala-astelainen. Ja olin aivan varma, että mustalaisvankkurit tulevat noutamaan minut 1,5 metrin matkalla. En ymmärrä, mistä senkin olin keksinyt.
Ollessani viidennellä luokalla kuulin tarinan tytöistä, jotka olivat pelanneet spiritismiä, ja saaneet peräänsä jonkun olennon. Niinpä minäkin pelkäsin kertomuksen kuultuani monta vuotta, että joku kävelee perässäni, vaikken tietenkään ollut sotkeutunut mihinkään hämärään. Ja vieläkin teen ahkerasti ristinmerkkejä, kun kävelen yksin pimeässä. Se vakuuttaa minua siitä, että Jeesus on kanssani -myös pimeällä.
Luulen, etten ole mitenkään ainutlaatuinen lapsuuteni pelkojen suhteen. Siispä ihmettelen, miksi vanhemmat, opettajat, lastentarhanopettajat ja muut aikuiset tieten tahtoen järjestävät juhlia, joissa pitää pelätä. Aikuisten kertomat kummitustarinat, erilaiset kauhuradat sekä kurpitsat, joiden tarkoitus on kutsua paikalle pahoja henkiä, eivät vastaa käsitystäni hauskoista lastenjuhlista. Hei, suojellaan yhdessä lapsuutta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hei!
Sinä Ellu voisit laittaa alulle sellaisen nettilistan, jonka allekirjoittaneet haluavat sanoutua irti tästä halloween hömpästä. Mielelläni näen, että myös meidän Juhon ja Helmin sielunmaisemassa on sama kuva tästä päivästä kuin minulla. Kynttilämeri hautausmaalla muistuttamassa iankaikkisuudesta taivaassa. Muistaisin mielelläni niitä, jotka ovat jo perille päässeet. Seisokaamme siis lujina Kristuksen joukoissa sanoutuen irti tästäkin sielunvihollisen ansasta. Marko Huhtala
Ilokseni kuulin, että tänä vuonna ei järjestetty halloween-juhlia ainakaan siinä lastentarhassa, jossa lapsenlapseni viettää päivänsä.
Eihän halloween ole edes suomalaista alkuperää vaan tuontitavaraa meren takaa.
Ompa mukava huomata, että seuraajani kanta ipkerhojen halloween-bileisiin taitaa on sama kuin itselläni. Sen ainoan kerran, kun kyseiset juhlat tietämättäni järjestettiin ja sain purkaa 7-vuotiaiden traumoja halloween juhlan ja pyhäinpäivän traditioiden sekoittuessa unissa mielenkiintoiseksi mummuja kummituksina kirveet kädessä, päätin, ettei ikinä enää. Meillä halloween on oikeasti vaikeassa paikassa myös ajatellen pyhäinpäivän sanomaa ja viettoa.
Lähetä kommentti