Saankö esitellä uuden kyläyhteisöni?

Facebookista on tullut uusi kyläyhteisöni. Se on täydellinen yhteisö tällaiselle uteliaalle ja sosiaaliselle ihmiselle, joka on asunut ja puuhastellut vähän siellä sun täällä. Kyläyhteisööni kuuluu tällä hetkellä 132 ystävää. Kaikki eivät siis todellakaan ole mitään sydänystäviä, joille soittelisin säännöllisesti tai lähettäisin sähköpostia. Sen sijaan kaikki kyläyhteisööni kuuluvat ovat ihmisiä, joiden kanssa jäisin juttelemaan, jos törmäisin heihin kaupassa, kirkkokahveilla tai pankkiautomaatilla. Samalla tavalla Facebookissa voin olla heihin yhteydessä ja lähetellä viestejä tai erilaisia kutsuja ilman minkäänlaista kynnystä.

Muuttamisessa ja paikkakunnan vaihtamisessa on se huono puoli, että aina joutuu luopumaan monista ihmisistä. Ennen muuttoa kaikki aina vakuuttelevat, miten yhteydenpito jatkuu. Mutta ainakin usein muuttaneet tietävät sen, miten yhteydenpito jatkuu yleensä vain niihin kaikkiin lähimpiin tai aktiivisimpiin ystäviin. Sen vuoksi Facebook on aivan loistava keksintö! Oma elektroninen ystäväverkosto on helppo ja nopea tapa pysyä vähän selvillä siitä, missä vanhat kaverit ja tutut menevät, sekä nähdä lähes päivittäin hyvien ystävien kuulumisia. Kotisivultani luen, miten joku hoitaa sairaita lapsia kotona, toinen on työmatkalla ja kolmas pähkäilee tenttikirjojen parissa.

Facebookin myötä olen huomannut pellolaisten juurieni arvon. Pellon vierailuilla törmään vain aniharvoin vanhoihin tuttuihin. Nyt olen sitäkin innokkaammin ollut yhteydessä moniin pellolaisiin ja huomannut, miten tärkeitä ihmissuhteita luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, ainakin Pellossa. Löysin Facebookin kautta vanhan ystäväni, johon en ollut ollut missään yhteydessä lukioajan jälkeen. Hänen kanssaan tavatessamme nauroimme sitä, miten muut ihmiset ovat tuskastuneita siitä, että pellolaiset löytävät aina joka paikasta pellolaisia. Ilmeisesti me olemme niin ylpeitä kotipaikkakunnastamme, että tunnemme yhteyttä jo pelkkien juuriemme ansiosta! Vesan syntymäkunnassa, Sysmässä, asia on päinvastoin, ainakin mieheni mukaan. Hänen mukaansa sysmäläiset yrittävät keksiä olevansa kotoisin jostain muualta. Enpä tiedä!

Olen ottanut Facebookin käyttöön myös työssäni. Sain nimittäin viikko sitten jumalanpalvelusta valmistellessani älynväläyksen kutsua sunnuntain jumikseen ihmisiä ystäväverkostoni kautta. Tulos oli hieno! Paikalla oli neljä ystävää ja lisäksi monet ilmoittivat, että voisivat tulla Paavalinkirkkoon jonain toisena sunnuntaina. Niinpä aion kutsua Facebookin kautta ihmisiä ainakin POP-kauneimpiin, joka järjestetään kirkossamme ensimmäisen adventin aattona. Vinkki, vinkki!

Sunnuntain messu oli aivan uskomattoman onnistunut. Minulle tuli tunne, että Jumalalla oli jotenkin erikoisesti sormensa pelissä. Ainakaan jumalanpalveluksen onnistuminen ei ollut minun ansiotani. Päivän teema "Antakaa toisillenne anteeksi" ei jättänyt varmasti ketään kylmäksi. Tuntui siltä, että sai puhua aiheesta, joka on todella osa meidän jokaisen arkipäivää. Teeman lisäksi minua kosketti messussa se, että paikalla oli Elävät kivet -kuoro, joka lauloi aivan uskomattoman hienosti. Minua puhutteli myös valtavasti se, että vanha kuoroni tuli esiintymään kirkkoon, vaikka palvelusvuorossa olikin kaksi naispappia. Kaiken lisäksi he osallistuivat myös ehtoolliselle, mikä ei olisi ikinä tullut kyseeseen omana kuoroaikanani. Ehkä Jumala yhdistää taas omiaan näkemään enemmän sitä, mikä meille on yhteistä.

Facebookissa on samalla tavalla hienoa se, että joukkoon mahtuu hyvin monenlaista kulkijaa. Toiset käyttäjät valikoivat tarkasti ne ihmiset, jotka hyväksyvät ystävikseen. Minä toimin toisin: minun kyläyhteisööni mahtuvat kaikki ne, jotka tahtovat olla ystäviäni. Haluatko sinäkin ystäväkseni? Mukaan mahtuu!