Jumalanpalveluksia oikein urakalla!

Toimiessani Ruotsissa pappina totuin siihen, että jumalanpalvelusvuoroja oli yleensä joka sunnuntai. Seurakunnassamme oli kolme kirkkoa ja vain viisi pappia, joista minäkin olin ylimääräinen, koska toimin ns. harjoitteluvirassa "pastorinapulaisena". Niinpä väänsin yleensä joka sunnuntaille kokonaisen jumalanpalveluksen ruotsiksi, ja melko usein pidin vielä toisen jumalanpalveluksen iltapäivällä suomeksi. Jumalanpalvelusten viikottainen toimittaminen ei kuitenkaan tuntunut kovinkaan raskaalta, koska muita töitä oli vähemmän kuin Suomessa.

Ruotsin vuosina sain jumalanpalvelusten toimittamiseen hyvän rutiinin sekä tutustuin loistavaan jumalanpalvelusmateriaaliin. TV-jumalanpalvelukseenkin valmistautuessani hain virikkeitä ruotsinkielisistä jumalanpalveluskirjasarjasta, joka on täynnä aivan uskomattomia ideoita ja tekstejä. Sain sen kerran Vesalta syntymäpäivälahjaksi ja uskon, että siinä riittää ideoita koko pappisuralle! Tekijät ovat todella käyttäneet kirjoja tehdessään mielikuvitustaan ja vankkaa teologista osaamistaan! IMPONERANDE!

Tällä viikolla olen toimittanut jumalanpalveluksia oikein urakalla; ohjelmaani on sisältynyt neljä erilaista Jumalan kansan juhlaa. Oikeasti olen sitä mieltä, että kaikki jumalanpalvelukset ovat olleet juhlahetkiä. Ne on suunniteltu aina tietylle kohderyhmälle sekä valmisteltu huolella ja yhteistyössä.

Perjantaina vietimme Tílkkutäkki-messua, jonne kutsuttiin erityisesti nuoria aikuisia. Paikalla oli mukavasti väkeä ja juuri sitä oikeaa ikäryhmää. Bändi soitti Tommi Variksen johdolla aivan loistavasti, ja Messulaulut toimivat hienosti. Seurakunta eli todella musiikissa mukana. Oppilaitospastori Markus Kartano piti hyvän saarnan, johon PowerPoint-kuvat toivat mukavan ja modernin säväyksen. Ehtoollisen lisäksi yhteyttä koettiin jatkoilla Uskomaton ilta -kahvilassa. Tuntui hyvältä huomata, että kahvilaan on jo muodostunut kantajengi, joka halusi toimintaa myös kesätauon ajaksi. UPEAA! MAHTAVAA!

Sunnuntain Tenavakirkossa oli vähän erilainen, mutta aivan yhtä mainio tunnelma. Iloitsin erityisesti siitä, että olimme saaneet näytelmään mukaan yhden päiväkerholaisen isän. Hän oli innoissaan tehtävästään ja lupasi tulla toisenkin kerran. Siunaushetki alttarilla oli taas hyvin koskettava, ja koko seurakunta oli mukavasti mukana laululeikeissä. Tenavakirkossakin ilahdutti se, että mukana oli monia perheitä, jotka ovat olleet mukana muissakin kevään tenavakirkoissa. "On ilo olla yhdessä" -laulu kaikui jo tosi hienosti!

Maanantaina olin avustamassa Karismaattisessa jumalanpalveluksessa Lähetyskirkossa. Tunnelma oli samalla tavalla iloinen ja vapautunut kuin edellisissäkin jumalanpalveluksia: ei turhaa jäykistelyä eikä kankeutta, vaikka paikalla oli oikein emeritusarkkipiispa John Vikström. Karismaattisessa jumiksessa iloitsin erityisesti siitä hyvästä yhteydestä, joka syntyi meidän toimittajien välille, vaikka emme tunteneet toisiamme kovinkaan hyvin etukäteen. Koin siellä aitoa kristittyjen rakkautta, joka juonsi juurensa siitä, että olimme rukoilleet paljon messun puolesta. Puhuttelevaa oli myös se, että ihmiset jonottivat rukouspalveluun. Tuntui hyvältä nähdä se, miten seurakuntien vastuunkantajat haluavat uudistua, ja etsiä työhönsä voimaa Jumalalta.

Keskiviikon ruotsinkielinen Tuomasmessu oli minulle ehdottomasti vaativin viikon jumalanpalveluksista. Etukäteisvalmistelut meinasivat mennä pahasti mönkään, koska keskiviikkoaamuna työpaikkamme tietokoneet kaatuivat. Niinpä jouduin tekemään messun erittäin moniosaisen ja hieman mutkikkaan ohjelman "leikkaa ja liimaa" -menetelmällä. Siihen olen kyllä tottunut aikaisemminkin. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että seurakuntien työntekijöiden koulutukseen pitäisi ehdottomasti lisätä kurssi "leikkaa ja liimaa". Kopiohuoneessa on tullut vietettyä aika monta tuntia...

Tuomas-messuun menokin tökki taas pahemman kerran. Onnistuin luonnollisesti ottamaan mukaani sellaisen kartan, josta puuttui juuri Meilahden alue. Niinpä jäin bussista pois aivan fiilispohjalta, ja metsään meni. Jouduin tiedustelemaan tietä viideltä eri ihmiseltä (Helsingissä on aivan liian monta kirkkoa) ja myöhästyin nolosti alkupalaverista. Arvaa harmittiko! Muutenkin tuntui tarpeeksi hankalalta mennä ruotsinkielisen messun liturgiksi, koska olen viimeksi puhunut ruotsia tammikuussa. Intoani ei lisännyt myöskään Kyrkpressenin nettisivuilla ollut kirjoitus siitä, miten kirjoittaja inhoaa äidinkieleltään suomenkielisiä pappeja, jotka lausuvat Jumala-sanankin väärin ja sanovat "Gyd". Hänen onnekseen lehtijutussa vakuuteltiin sitä, miten Porvoon hiippakuntaan ei enää tarvitse ottaa suomenkielisiä pappeja, koska suomenruotsalaisia teologeja valmistuu tarpeeksi.

Kaikesta vastustuksesta huolimatta Tuomas-messu sujui ihan kohtuullisesti. Oli mukava pitkästä aikaa laulaa ruotsinkielisiä lauluja ja kuunnella saarna ruotsiksi. Väkeä oli harmillisen vähän, mutta vastuutehtävissä toimivat maallikot tuntuivat innokkailta. Furaha-kuoron iloinen meininki antoi messulle mukavan säväyksen. En mokannut kovinkaan paljon, vaikka täytyy sanoa, että Tuomasmessun liturgina toimiminen on hieman haastavaa, jos ei ole itse ikinä nähnyt kyseistä messua. Hankaluus johtuu siitä, että liikkuvia osia ja erilaisia koreografioita on niin paljon enemmän kuin tavallisessa messussa. Messun muut toimittajat suhtautuivat minuun oikein ystävällisesti. Minua lämmitti erityisesti Furaha-kuoron johtajan Jan Hellbergin ajatus siitä, miten toin messuun mukanani samanlaista lämpöä, jota hän on kokenut suomalaisessa Tuomas-messussa. Se oli taas todistus siitä, miten Jumala on heikoissa väkevä!