Parsa kuu!

Eräs ruotsinkielinen ystävämme oli meillä vierailulla. Hän puhui lapsille pääasiassa ruotsia, niin kuin aina ennenkin. Totesin vieraalle, että kuopus tuskin enää muistaa sanaakaan ruotsia. Se ei kuitenkaan  tuntunut haittaavan vuorovaikutusta; molemmilla osapuolilla tuntui olevan oikein hauskaa. 

Seuraavana iltana kuopus tahtoi iltarukouksessaan kiittää vierailusta. Ennen kuin ehdin edes aloittaa rukouksen, hän yllätti minut täysin sanomalla: "Va hetäl dy? Mikael." Lause oli yllättävä, koska ystävämme ei tietenkään ollut kysynyt lapsemme nimeä. Lyhyt vierailu oli aktivoinut 4-vuotiaan aivoissa kaiken sen, mitä hän oli aikaisemmin oppinut Vaasan aikoina ja viime kesänä. Hän oli nimittäin kesällä muiden lasten ja minun tavoin varsinaisessa kielikylvyssä ruotsinkielisellä perheleirillä. Lastenkerhon tädit antoivat minulle leirillä hyvän vinkin: "Lue pojallesi ruotsalaisia satuja, jos haluat hänen nukahtavan". Pieni ummikko oli ainakin kaksi kertaa nukahtanut kesken sadun lattialle muiden lasten suureksi hämmästykseksi! 

Vierailun jälkeen kuopus on halunnut, että puhun hänelle iltaisin ruotsia. Teemme iltatoimet ruotsiksi, lauleskelen hänelle ruotsalaisia lauluja ja opetan yksinkertaisia juttuja hauskalla tavalla.  Viiden minuutin tuokiossakin ehtii jutella yllättävän paljon. Pienistä hetkistämme on tullut mieleeni kuuluisa kirjailija Mikael Niemi, joka puhuu lapsilleen aina saunassa suomea .  

    

Ruotsissa asuessamme luin paljon teoriaa kaksikielisyydestä ja puolikielisyydestä. Halusin lapsistani ehdottomasti kaksikielisiä ja sen vuoksi seurasin kaikkia taiteen sääntöjä, etten vaan millään lailla sekottaisi lasten mielessä suomea ja ruotsia. Puhuin lapsille aina johdonmukaisesti suomea, mutta luin heille kirjoja myös ruotsiksi. Niinpä kehitin jonkun asiantuntevan teoksen pohjalta systeemin, jossa toinen sohvamme oli suomenkielisiä ja toinen ruotsinkielisiä kirjoja varten. Esikoinen oppi pian valitsemaan oikean sohvan kirjan mukaan. Hän saattoi myös todeta: "Mennään luottalaiselle soffalle".

Vaasan aikoina olin pitkään sitä mieltä, ettemme voisi muuttaa muualle ennen kuin lapset ovat käyneet koulunsa ja saaneet kielikylpynsä. Toisin kävi, mutta varmasti vanhemmille lapsille on jäänyt jonkinlainen pohja ja positiivinen asenne ruotsia kohtaan. Aina välillä he pääsevät verestämään kielitaitojaan toisten serkkujen ja ystäväperheidemme lasten kanssa. Vaasasta kuulin riemastuttavan tapauksen eräästä 4-vuotiaasta, joka oli käynyt ilmoittautumassa kielikylpyyn. Poika oli autossa varmistanut, miten ollaan ruotsiksi kohteliaita. Lomaketta ojentaessa hän oli sanonut hienosti: "Parsa kuu!"