Positiivisia stressipisteitä

Muistan erään päivän Aleksanterinkadulla Helsingissä syksyllä 1997. Menin ostamaan jäätelöä pienestä kahvilasta ystävieni kanssa. Nuori ja kaunis myyjä katseli minua hetken ja sitten kysyi: "Olitko eilen televisiossa?" Olin vähän aikaa hämilläni. Sitten muistin, että edellisenä päivänä oli lähetetty uusintana Miikka Ruokasen ohjelma "Rippituoli", jossa istuin yleisössä. En meinannut muistaa koko juttua, koska nauhoitukset olivat olleet jo vuotta aikaisemmin. Muutenkin tuntui kummalliselta se, että joku oli kiinnittänyt huomiota yleisössä istuviin. Luultavasti se johtui siitä, että olimme mieheni kanssa avioituneet vähän ennen nauhoituksia. Niinpä näytimme hyvin rakastuneilta!

Viimeisen vuoden aikana olen saanut huomata, miten voimakas media TV on. Ihmiset ovat tunnistaneet minut TV-jumalanpalveluksen ja Tuomio-ohjelman perusteella pitkin vuotta. Viime päivinä olen ollut erityisen ihmeissäni. Olen saanut muutamassa päivässä valtavasti palautetta esiintymisestäni "Mihin uskoa?" -ohjelmassa. Katselijat ovat lähettäneet sähköpostia, kortteja ja soittaneet puhelimella. "Elinan blogiakin" on luettu ahkerasti viime päivinä.

Saamani palaute on ollut hyvin positiivista. Ihmiset ovat kiittäneet minua siitä, että olen puhunut heidän mielestään sen mukaan, mitä Raamattu opettaa. Minua on koskettanut palautteessa se, että esiintymiseni ohjelmassa on miellyttänyt hyvin erilaisia kristittyjä. Palautetta on tullut ainakin viidestä eri kirkkokunnasta, baptisteista ortodokseihin. Ikähaarukkakin on ollut nuorista opiskelijoista eläkeläisiin asti, ja edustettuina on ollut kristittyjä eri puolilta Suomea. Hätkähdyttävää on myös se, että minua ovat rohkaisseet ja kiitelleet monet kristityt, jotka eivät edes kannata naispappeutta. Rohkeimpana pidän Suomen Teologisen Instituutin johtajaa, Henrik Perretiä, joka kirjoitti blogissaan ohjelmasta otsikolla "Heja, Elina Koivisto! Och herr Malmivaara...".

Valitin tänään äidilleni väsymystä. Ihmettelin sitä, miten olen niin poikki, vaikka töissä on ollut helppo viikko, ja muutenkin elämä on hymyillyt viime päivinä. Viisas äitini sanoi osuvasti, että positiiviset asiatkin aiheuttavat psykologisten tutkimusten mukaan stressipisteitä. Heti helpotti! Ajattelin, että saan olla nyt armollinen itselleni. Minun ei tarvitse yrittää olla tehokas, vaan saan vain olla ja levätä Jumalan läsnäolossa. Niinpä lepäsin hetken nojatuolissa kuunnellen Pekka Simojoen aiheeseen sopivaa laulua. Sitten yllätin itseni hoitamalla väsynyttä oloani siivoamalla vessoja. Toimi yllättävän hyvin!


JOS VOISINKIN OLLA VAIN

Jos voisinkin olla vain
kuin lapsi pieni sylissäsi
ja tuntea sielussain,
mitä rakkaus aikaan saa.

Jos voisinkin olla vain
ja levätä näin lähelläsi.
Ja haavani, jotka sain,
voisit, Jumala, puhdistaa.

Jos tänään voisin jäädä kotiin,
unohtaa kiireeni odottamaan.
Jos tämän päivän kaikkiin sotiin
ei yhtä miestä kaivatakaan.

Jos tänään saisin ikuisuutta
ammentaa sieluun levottomaan
niin ehkä silloin jotain uutta
vois sinne jäädä versoamaan.

Jos tänään saisin olla "minä",
vaikka en mitään pystyisikään.
Näin toisillemme ihmisinä
taas matkaan meidät lähetetään.
Jos voisinkin...

Säv./San. Pekka Simojoki
Levyllä "Etelänristi"